Ei verta väkevämpää

[Benkku]

Zach Hayes

"Ei mitään."
"Hmm..." hymähdin melodiseen sävyyn. Brunetti vaikutti aika etäiseltä, mutta en oikein välittänyt.
"Eikös sinun tyttönen muuten pitäisi suunnata jo tutkimushuoneille?" sanoin pyyhkien edessäni olevaa pöytää.

Raine Malcalm

Jatkoin kierrostani ja nousin portaat ylös kolmanteen kerrokseen. Voisin tässä välissä pitää pienen tauon ja rauhoittua... toivoin vain etten törmäisi Williamiin taas, koska se ei todellakaan auttaisi ärsytykseeni. Kävelin avokeittiöön ja täytin teepannun vedellä, pistäen sen kuumenemaan ja istuin alas tuolille odottamaan.

//omg hujoppi XDD Repesin totaalisesti ahaH

[Yumeni]

Oprah

Söin siinä rauhassa, kun yhtäkkiä tumma tukkainen mies häipyi jonnekkin. Hän oli jotain aikaisemmin sanonut niistä piikki jutuista ja taisi ihmetellä miksi ne olivat kaiken voimani vieneet. No olin siinä kuitenkin nyt yksin istumassa ja söin rauhassa mietiskellen samalla. Tovin päästä olin syönyt kaiken ja istuskelin siinä, jos vaikka joku tulisi auttamaan minua. Ei nimittäin minulla ollut voimia liikkumiseen. Pian Raine tulikin takaisin ja hän vei tarjottimeni pois. "Missä sinä kävit?" Kysyin häneltä, kun hän auttoi minut ylös. En kuitenkaan saanut vastausta, eikä hän edes puhunut minulle mitään. Oliko jossain tapahtunut jotain vakavaa? Olin hämmentynyt. Raine saattoi minut selliin sängylle istumaan ja hän käski tulla tutkioiden huoneeseen sitten kun jaksaisin. "Okei, minä tulen" vastasin ja niin mies sulki sellini oven ja minä jäin yksin. Katselin tyhjiä seiniä ja mietin syviä syntiä. Olin jälleen yksin.

//Anteeks epäaktiivisuutta, mutta ollu kaikkea hääsäystä ja muutto puuhia...en tiiä missä mennään, mutta en oikeen jouda kovin useesti lueskelemaan noita aikasempia rooleja//

[Sierra]

Julian Schwarz

Kun olin istahtanut penkille, pian Tori kertookin olevansa kiitollinen siitä, että tulin. Hän väläyttää hymynsä minulle.

"Saanko kysyä yhden kysymyksen johon sun ei tarvi vastata, että mikä on kykysi?" Tori kysyy minulta.
Silmäni hiukan pyöristyvät yllätyksestä, sillä kukaan ei ole vielä toistaiseksi kysynyt minulta tuota.
Eihän minulla mitään sitä vastaan ole, että kertoisin, mutta yllätyin vain.
"Voin liikuttaa tavaroita mieleni voimalla.. minne vain," kerron hänelle, mutta vaikenen nopeasti sillä epäilen että jos kertoisin hänelle, että voimani eivät rajoitu vaan tavaroihin, vaan eläviinkin olentoihin ja ihmisiin, niin hän säikähtäisi minua niin, että välttelisi. Voimallani nimittäin pystyy tekemään suuriakin asioita, joka on hiukan pelottavaakin.
".. Mikä sinun voimasi on?" kysyn häneltä.

[Cia]

Marcella Calloway

Katsoessani minne pipetti lensi, havaitsin sen viereen ilmestyvän kenkäparin. Kohotin pääni hämmästyneenä, nähden ovensuussa mustahiuksisen miehenn. Mitä hän täällä teki? Grey kertoi kuinka onnekkaita olimme, kun emme olleet jääneet kiinni. Ihan kuin kiinni jääminen olisi ollut pahin asia maailmassa. Tutkailin totisena Greytä, joka alkoi siivoamaan lattialle tippuneita tavaroita takaisin laatikoihin. Olisin halunnut pyytää häntä mukaan surkeisiin bileisiimme, mutta puheistaan päätellen hän ei ollut mielissään tekemisistämme. En tiennyt pitäisikö tableteista valehdella vai kertoa, joten en sanonut mitään, vaan annoin Lukakselle puheenvuoron, mikäli hän edes oli aikeissa sanoa mitään. Greyn kertoessa eristysselleistä kiinnostuin, jos joutuisin eristysselliin, en joutuisi näkemään ketään, vai mitä? Niinkuin ketään ketään, kuten erottuvia ja isoisääni. Toisaalta oleminen tyhjässä huoneessa ilman tekemistä kuulosti turhan tylsältä.
"Miks sä tulit tänne?" kysyin Greyltä ihmetellen. Jos kerta Art oli tulossa lukitsemaan oven, ei häntä ainakaan näkynyt.

[zen]

LUKAS

Lukas vain hymyili Marcellan heittäessä pipetin takaisin häntä kohti silkaksi kostoksi - ei edes tarvinnut säpsähtää reaktiosta, olihan se varsin huono heitto, mutta täydet pisteet silti yrittämisestä. Ainakin oli jotain selkärankaa tytöllä. Samaa ei aina voisi tosin Lukaksesta sanoa, välttihän hän hyvin usein vastuuta ja oli hyvin kaukana siitä rohkeimmasta ihmisestä, vaikka olikin tapana kiusoitella muita. Tuntui hieman pahalta, kun Marcella vaikutti säikähtäneen Lukaksen alkuun heittämää pipettiä.

Lukas havahtui jonkun askeliin ja raollaan olleen oven avautumiseen, käänsi päätään sen suuntaan tuntien pienen inhon tunteen sisimmissään. Hänhän oli vasta nähnyt tuon hipin näköisen miehen ruokalassa Marcellan kanssa, mutta unohti jo tuon nimen - tuskin nimelle olisi edes tarvetta, tuskin Lukas tulisi tuon kanssa olemaan enää missään tekemisissä. Miehen puheet menivät kuin kuuroille korville, kun blondi poika siirsi katseensa takaisin Marcellaan, joka ei näyttänyt heti mitään sanovan, muttei Lukaskaan tahtonut suutaan avata tähän väliin. Mistä pirusta mies edes keksi kysyä jotain jonkin ottamisesta; eihän tuo tuskin ollut edes nähnyt tilannetta, ennen kuin alkoi siivoamaan työnarkomaanin tavoin. Sitä paitsi eihän kumpikaan ollut mitään ottanut, mitä mies oikein höpisi? Sekö oli ensimmäinen kysymys, joka tuli mieleen, kun näki kaksi ihmistä istumassa varastossa omassa rauhassaan? Lukaksen ajatukset tuntuivat sumuisilta, jokseenkin miellyttäviltä omalla tavallaan, mutta pitkätukan oma tunkeutuminen varastoon ei juurikaan ruokkinut hyvää mieltä, päinvastoin.
Marcellan kysymys vaikutti ihan järkevältä tähän tilanteeseen, joten Lukas vain katsoi lattiaa poissaolevasti pysyen itse hiljaa tämän hetken.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey ei saanut mielestään sotkusta saatua ajatusta, että nuo kaksi teiniä olisivat saattaneet ottaa jotain. Hän oli vain halunnut varmistaa, ettei kumpikaan ollut ottanut mitään, mutta saamatta minkäänlaista vastausta. No, ei kai sillä nyt minkäänlaista väliä olisi.

"Miks sä tulit tänne?" kuului Marcellan kysymys. Grey lopetti siivoamisen pieneksi hetkeksi. Kysymys kuulosti hieman töykeältä noin yhtäkkiä sanottuna. Ei se kyllä yllätys olisi, vaikka sen oli tarkoitus ollakin töykeä. Olihan tämä sanonut suoraan, ettei pitänyt hänestä. Hän vilkaisi tyttöä ja vastasi: "Tulin lukitsemaan oven." Hän nosti yhden laatikon takaisin hyllylle. "Menkää te jo. Siivoan loppuun ja lähden sitten."

[zen]

ART NICHOLSON

Grey poistui paikalta avain kädessään ehkä hieman epäluuloisen näköisenä - ei varmaan joka päivä saanut pientä juoksutehtävää tutkijalta. Mitä vähemmän töitä Artilla oli, sitä parempi. Hän ei ollut yhtä paneutunut työhönsä kuin moni muu, apulaisena kun ei kovin kouluttautunut ihminen ollut, puhumattakaan mielenkiinnon puutteesta tiedettä kohtaan. Totta puhuen olo oli enemmän vangin, kuin työntekijän, vaikkei Art itse erottuva ollut, pikemminkin sotkeutunut itse erottuvien joukkoon ja tekosiin, varmaan kriminaaliksi luokiteltava hänkin omalta osaltaan. Niin kauan kuin on työpaikka ja palkka juoksee, Art olisi kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Ihmisläheinen työ tämäkin tavallaan oli.
Art käänsi päänsä edelleen vieressään seisovaa Rosea kohti vastaten tuon katseeseen ja hymyili asettaen etusormensa suunsa eteen, kuin pyytäen toista olemaan hiljaa asiasta. Varmasti Rose itsekin huomasi, ettei Grey ollut osa henkilökuntaa. Art asetti sitten molemmat kätensä takaisin taskuihinsa laittaen samalla toisessa kädessään olevan avainnipun siihen taskuun, mistä ne oli ottanutkin. Sen enempää asiaan enää paneutumatta hän kääntyi katsomaan toiseen suuntaan portaikosta, kohti erottuvien tiloja kuin osoittaakseen eleettömästi sinnepäin. Käytävän vuoksi oleskelutiloja ei nähnyt täältä saakka, mutta sieltä saattaisi kuulla vaimeaa puheensorinaa, jos siellä ketään olisi, vaikka meno olikin kovin ankean hiljaista yleensä.
"Tässä kerroksessa sijaitsevat myös tutkimushuoneet. Löydät kyllä tarvittaessa oikean tutkimushuoneen itsekin, ovesta ei voi erehtyä", Art kertoi rauhallisin äänin.
"Mutta jos et löydä oikeaa paikkaa jota etsit, kollegat varmasti auttavat. Laitos on isompi, miltä näyttää."

[tinyshycreature]

Yekaterina || Nuorukainen sai kylmiä väreitä jo kuullessaan sanan ‘tutkimushuone’. Hän mulkaisi vaivihkaa tuota ruokalatyöntekijää, ärtyneenä miehen käytöksestä. Neiti oli ihminen siinä missä muutkin - ei häntä tarvitsisi ohjata kuin jotakin typerää eläintä.
“Eikö sinun pitäisi osata jo tehdä ruokaa, jota voi syödä?”, Katenka mutisi hiljaa, kääntäen päänsä poispäin miehestä. Hän tunsi väsymyksen sumentavan ajatuksiaan hieman - silmäluomet tuntuivat raskailta ja raajojen liikuttaminen oli verkkaista, hankalaa. Neiti ei ollut nukkunut paljoa lähiaikoina, hän löysi rauhansa vain öisin. Haittaisikohan tutkijoita, jos hän nukkuisi hetken? Kirkkaasti valaistut huoneet ja käytävät eivät tosin olleet sellaiselle paras paikka. Katenkan pitäisi löytää jokin muu paikka.

[Raion]

Tori Razton

Julian kertoi että voi liikuutta tavaroita mihin vaan, mutta epäilykseni kasvoi kun hän vaikeni hetkeksi, onko hänen kykynsi henkilökohtainen asia vai joku muu vaivaa? ".. Mikä sinun voimasi on?" Julian kysyi vaikenemisen jälkeen. "No näen elävien tunteita värien avulla. En osaa oikein selittää järkeväti minun kykyäni." Aloin mietimään kykyni hankaluutta ja heikkoita, muilla on hyödylissä kykyjä, mut minulla on heikoin kyky josta kukaan ei tule hyötymään edes minäkään. Vaivun taas itseni kylmiin ja pimeisiin ajatuksiini 'Tällainenko oikesti olen ollut iloisen kuoreni alla? Yritän olla jotain muuta jotta voin peitää tuskani' Haluan et nämä ajatukset loppuisivat.

// Ehehe XD lyhty rooli osa 34535

[Cia]

Marcella Calloway

Greyn lopettaessa siivoamisen, olin hetken varma että hän aloittaisi viimein meille huutamisen. En tosin keksinyt syytä huutamiselle, mutta niinhän yleensä tehtiin kun rikottiin sääntöjä. En kylläkään uskonut Greytä kiinnostavan meidän sääntöjen rikkomiset, mutta silti. Huutoa ei kuitenkaan kuulunut, vaan mies kertoi rauhallisesti tulleensa lukitsemaan oven. Oliko kaikilla erottuvilla avaimet? Jos oli miksei kukaan karannut? Ja miksi ihmeessä minulle ei oltu annettu avaimia? Tai no, olihan minulla omat avaimet aiemmassa huoneessani, mutten ollut uskonut saavani niitä takaisin.
Olimme Lukaksen kanssa käyttäneet kallisarvoista aikaamme tavaroiden levittämiseen, ja nyt Grey vain tuli ja siivosi ne. Mitä ihmettä hän siivoamisesta hyötyi? Vai oliko hänellä muka niin kova ikävä siivoamista? Nousin seisomaan Greyn käskystä. Ymmärsin varastobileiden olevan ohi, turha niitä oli enää jatkaa kun mies teki kaikkensa niiden häiritsemiseksi. Olin päässyt seisomaan, mutta olin lähellä kaatua astuessani jonkin pikku tavaran päälle, joten otin nopeasti tuen seinästä naurahtaen. Lähdin kävelemään pois varastosta, normaalia huterammilla askeleilla, katsahtaen Lukakseen. "Tuuks sä?"

[zen]

LUKAS

Luuliko sinisilmäinen mies olevansa muita parempi? Tuli paikalle, alkoi vain siivoamaan ja kehotti jo lähtemään pois, puhumattakaan siitä, kuinka paljon miehen läsnäolo inhotti Lukasta. Edelleen lattialla istuen poika nosti lattialta tyhjänpäiväisen muovisen pienen pakkauksen, jota ei edes vaivautunut lukemaan sen kummemmin, ja yritti saada sen katoamaan talteen, kuitenkin onnistumatta. Tuntui turhauttavalta, ettei mikään mennyt suunnitelmien mukaan näinä päivinä.
Lukas kuitenkin havahtui Marcellan hänelle osoitettuun kysymykseen, kääntäen päätään ja piilotti yllättävän hyvin pienen hämmennyksentunteensa. Missä vaiheessa Marcella oli jo noussut ylös ja jo kävelemässä pois varastosta? Toki Marcellan ääni harhautti Lukasta ajattelemasta asiaa sen enempää, joten tytön ehdotus kuulosti hyvältä hetken aikaa, kun ylimääräinen seura ei todellakaan kiinnostanut tällä hetkellä; mitä kauempana tuosta miehestä, sitä parempi. Noustuaan lievästi horjahtaen ylös Lukas ei poistunutkaan Marcellan perässä paikalta vähin äänin, vaan potkaisi lattialla edelleen lojuvan avonaisen laatikon kumoon niin lujaa kuin ilman tasapainon menettämistä kykeni, ja oli jo varma tuntevansa kaikkien arvostelevat katseet itsessään, siltä ainakin hänestä tuntui. Laatikon sisältö levisi lattialle, tottakai - kovin raskas laatikko ei lainkaan ollut, sillä sen sisältämät tavarat hajautuivat yllättävän hyvin. Lukas ojentui tarttumaan sitten siinä samassa hetkessä Greytä paidasta, eikä kovin ystävällisin ottein näyttänyt niin tekevän.
"Mitä sinä esität, yhtä heistäkö?" kuului pojan jokseenkin epäselvä kysymys, vaikkei tainnut olla paras idea väittää vastaan tai varsinkaan haastaa riitaa itseään vanhempaa henkilöä kohtaan - kokoerokin oli huomattava, mikä sai Lukaksen pitämään miestä ripauksen enemmän vastenmielisenä.

[Sierra]

Julian Schwarz

Tori kertoo voimastaan.
"Osaatko kuvailla miten voimasi toimii..?" kysyn kiinnostuksesta. Se mahtaa olla kovin erilainen omaan voimaani verrattuna. Sokeudestaan huolimatta, tämä näkee ihmisten värit. Mietin, minkäköhänlainen oma värini on tällä hetkellä.
Katson Toria ja laitan vasemman jalkani ristiin oikean päälle.

// hiukan lyhyempi rooli, ei hirveästi tekstiä saa nyt kirjoitettua ^^;

[Raion]

Tori Razton

Julian kysymys heräti minut takaisin todelisuuteen omista ajatuksistani. En tiedä pystynkö selitämään sitä muuta yrittän "Anteeksi jos et tajua mitä yritän selitää. Jos näkisin sinut niin näkin että olisit kokonaan esim keltainen ja kaiken muun huonessa olevat esineitä en näkisi, myös kasvojesi eleitä en näe." Aloin tuntemaan pientä kiusalisuuden tunnetta kun et en osaa selitää miteen "Vähän kiusalisalinen olo tuli" halusin olla rehellinen Julianille.

[Benkku]

Zach Hayes

“Eikö sinun pitäisi osata jo tehdä ruokaa, jota voi syödä?”
"Voi kultapieni, et taida ymmärtää miten onnekas olet että edes pääset kokeilemaan ruokiani," Yritin pidätellä nauruani, mutta huuliltani kuitenkin pääsi lipsahtamaan pientä hekottelua. Noin 90% laitoksesta piti ruoistani, enkä ihmetellyt, mitä olin nyt kuitenkin mestarikokin oppipoikana työskennellyt muutamia vuosia sitten.
Käännyin katsomaan pientä brunettia joka näytti melkein nukahtavan ruokalanpöydälle.
"Oi. Tänne et kyllä kuitenkaan jää nukkumaan," sanoin suoristaen selkääni ja asettaen käteni vasemmalle lanteelleni.
"...Vaikka kuinka söötti oletkin, kun noin kiukuttelet." virnistin.

[tinyshycreature]

Yekaterina || Miehen ylimielinen asenne ärsytti, tuo oli neidille täysin sietämätön persoona eikä varmaankaan ymmärtänyt sanojensa typeryyttä. Tai kenties ymmärsi - ei Katenka muiden mieliin päässyt. Hän veti jalkansa lähelleen ja halasi polviaan tiukasti, nauttien hetkellisestä lämmöstä. Nuorukainen huokaisi vaimeasti ja painoi päänsä polviensa päälle, sulkien silmänsä hajamielisesti, melkein huomaamattaan.
“Mmh”, Katenka myöntyi, vaikkei edes täysin tajunnutkaan, mitä työntekijä höpisi. Hän tuskin kuuli tuon viimeisimpiä sanoja, eikä halunnutkaan kuulla. Väsymys alkoi ottaa vallan neidistä ja hän tunsi toisinaan torkahtavansa hetkeksi. Valveen ja unen raja hämärtyi ja naisen aistit tuntuivat sumentuvan hieman, eivät kuitenkaan kokonaan. Hänen pitäisi mennä huoneeseensa, huoneeseen nukkumaan, pitäisi mennä huoneeseen - vaan ei neiti saanut edes silmiään auki.