Ei verta väkevämpää

[Nio]

CLEAR LEO ROSSÉU harkitsee vahvasti takaisin nukkumaan menoa, ei hänellä ole taaskaan lainkaan nälkä tai muutakaan tekemistä, jos tutkijat häntä tarvitsisivat, voisivat he itse tulla hakemaan. Jotenkin mitä ikinä lääkkeitä tutkijat nuorelle tyrkyttävät, ne saavat Clearin jotenkin tuntemaan olonsa tyhjälle, edes hän ei pysty tunnetta selittämään itselleen, eikä sen vuoksi ole alkamassa kuvailemaan oloaan tutkijoille. Hän haluaa olla mahdollisimman hyödytön heille, he eivät saisi hyötyä hänestä lainkaan.
Rosséun ajatukset katkeavat, kun hänen nojaamisen kohteena ollut ovi avataan ja hän on lähellä kaatua oven avaajan syliin, mutta hän saakin jonkin ihmeen kautta pidettyä tasapainonsa väsymyksestä huolimatta. Hämmentynyt katse kasvoillaan suoristaessaan ryhtinsä hän tunnistaa aamupalalle huutajan William nimiseksi vartijaksi, jolloin hänen ilmeensä muuttuu aika nyrpistyneeksi. Clear ja varmasti moni muu on saannut hieman pelottavan kuvan kyseisestä miehestä, jonka vuoksi yrittää vältellä tuota parhaansa mukaan, mutta ei Clear suostu näyttämään minkäänlaista pelon tunnetta. Häneltä menee osittain ohi mitä tuo edes sanoo, jotain Ruususesta, aamupalasta ja kuolemasta.
”Hyvää huomenta sinullekkin”, hän huokaisee sarkastisesti ristien kätensä. Ei hän tästä ainakaan syömään pääse, vaikka jos haluisikin, jos tuo noin leveästi tuossa oviaukon edessä seisoo. Hän on muutenkin huomattavasti suurempikokoisempi kuin Clear, jonka vuoksi hän viitsi edes yrittää oviaukosta tunkemista, jonka vuoksi lyhyempi kaksikosta ristii kätensä päättäväisesti. ”On se mukavata tietää, että vartijat välittävät meistä niin paljon, etteivät anna meidän tappaa itseämme jollakin ’epäjärkevällä’ tavalla”, Rosséu ei pelkää katsoa vartijaa suoraan silmiin – tai pikemminkin silmään tuolla ollessa silmälappu.

[JokuHullu]

Hanzel Calloway

Hanzel nousi sängystään ja irvisti kolottavan selkänsä vuoksi. Kliseiseen tapaan sillä oli tapana reagoida sateeseen lievällä, mutta ärsyttävällä säryllä. Eilen laitokseen oli tullut uusi erottuva, jolla oli melko mielenkiintoinen voima. Hanzel ei ollut vielä täysin päässyt perille voiman luonteesta, mutta uskoi asiaan tulevan muutos.
'Verinäytteitä täytyy ottaa, sekä ihonäyte myös', hän tuumi itsekseen. 'Ehkä myös teettää muutama fyysinen testi...'
Hanzel ei vaivautunut avaamaan huoneen verhoja. Ei sillä olisi ollut mitään vaikutusta valoisuuteen. Sen sijaan hän käveli oven vieressä sijaitsevalle valokatkaisijalle ja napsautti sen päälle. Hanzel vilkaisi huoneen jakavaa sermiä, jonka takana nukkui hänen lapsenlapsensa Ella. Hän herättäisi tytön ihan kohta. Ensin hän käväisisi pikaisesti monitorihuoneessa katsomassa, että kaikki on kohdallaan. Ennen kuin Hanzel jätti huoneensa, hän veti taskustaan puolet kasvoista peittävän valkean hengityssuojan ja asetti sen kasvoilleen.

'William on taas polttanut täällä', oli Hanzelin ensimmäinen ajatus hänen avatessaan monitorihuoneen oven. Se ei Hanzelia haitannut niin kauan kuin vartija hoiti työnsä kunnolla. Vanha tutkija silmäili tyytyväisenä kaikkia niitä näyttöjä jotka olivat päällä 24/7, eli ne näytöt, joista näkyi asutut sellit, muutama käytävä ja ruokala. Erottuvat olivat järjestään kaikki syömässä tai menossa syömään. Parin tunnin päästä aloitettaisiin tämän päivän kokeet.

Hanzel palasi takaisin omaan huoneeseensa ja koputti sermiin.
"Herätys, aamiainen on kohta"

[Cia]

Marcella Calloway

Tajuamattanikin olin jo hereillä valojen syttymisen jälkeen, mutta vasta kuullessani miesäänen puhuvan minulle, pystyin jopa ajattelemaan jotain. Kierähdin pienessä sängyssäni mahalleni, sulkien siten valonpääsyn silmiini. "Huomenta", mutisin vastaukseksi isoisälleni. Menimme lähes aina yhdessä aamupalalle, ellei Hanzelilla ollut jotain työjuttuja heti aamusta, mutta tänään ei onnekseni ollut. Yleensä hän vain joutui odottamaan minua ikuisuuden, vaihtaessa vaatteeni, harjatessa hiukseni ja pestessä kasvoni, joten tiesin, etten saisi jäädä sänkyyn makoilemaan, ellen halunnut tuottaa enemmän ärsytystä odottelusta. Niimpä potkin peiton pois päältäni, nostaen jalkani märkää lattiaa vasten. Märkää? Katsoin ihmeissäni lattiaa jalkojeni alla, ja totta tosiaan, siinä, tai oikeastaan koko sänkyni ympärillä, oli lätäkkö.
"Miks lattia on ihan märkä?" kysyin ihmetellen Hanzelilta, samalla kun kaivoin sängyn vieressä sijaitsevasta matkalaukusta itselleni vaatteita. Lopulta käsiini kasautui vaaleansiniset farkut, kokonaan valkoinen toppi ja harmaa neule. Ne käsissäni lukittauduin vessaan, vaihtaen ne yöpuvun tilalle. Katsahdin peilistä itseäni. Olin kuulemma äitini kopio, äitini, jonka kuolemasta oli tänään tasan neljä vuotta. Hymyilin vaisusti peilikuvalleni. Kumarruin lavuaarin puoleen ennenkuin saattaisin alkaa itkemään, mutta vaikka kuinka yritin hanaa kääntää, vettä ei tullut. Ensin lätäkkö lattialla ja nyt ei vettä hanasta, mahtava päivänavaus, ajattelin ärsyyntyneenä. Jouduin lähteä vessasta saamatta pestä kasvojani, katsoen missä isoisäni olisi.
"Mennäänkö?" kysyin. Koska en halunnut viivästyttää aamiasen syöntiä yhtään kauemmin, sain olla iloinen, että olin illalla letittänyt hiukseni kahdelle ranskalaiselle letille, jotka eivät näyttäneet olevan räjähtämäisillään. "Vettä ei muuten tuu hanastakaan, tän linnan putkistoista pitäs pitää pikkusen parempaa huolta."

/Tuntuupa hyvälle roolata pitkästä aikaa tällee iha kunnolla jossain muussa ko wapin laaduttomissa ropeissa :'D

[Echo]

William ”Will” Nightray

Virnistin huvittuneesti vaaleahiuksiselle nuorelle, joka oli täysin välittämättä melkein kaatumisestaan ja jatkoi kylmän viileän esittämistä. ”Sinähän jaksat olla sarkastinen kakara heti aamusta”, sanoin henkäisten lauseeni perään ja kurkkasin sivusilmälläni käytävälle, ettei täällä ollut muita, tyhjältä näytti. Ei osa muista vartijoista tai työntekijöistä pitänyt siittä miten kohtelin erottuvia, mutta eivät he minulle potkujaan viitsi antaa, sillä pidimpähän heidät ainakin kurissa mikä oli työnni. Tutkijat saivat luvan sitten lässytellä erottuville, kun minä opetin heille käytöstapoja ja sääntöjä.

Kumarruin Clearia turhankin lähelle tarttuen häntä leuasta(?), jotta saisin katsottua tuota suoraan silmiin ja virnistäen totesin: ”Teen vain työtäni. Ja olisihan harmi jos sinun suloiselle naamallesi tapahtuisi jotain, en rohkaise minkäänlaiseen itsemurhaan, varsinkaan minun vuoron aikana”. Halusin häneltä jonkunlaista reaktiota, kun tuollainen kivi naama vaikutti olevan, pidin hänen asenteesta, vaikka hieman rasittava osasikin ollakkin välillä. Joskus haluaisin nähdä hänen voimansakkin toiminnassa ihan kunnolla. Osittain hänen voimansakkin vuoksi hänestä tuli silmätikkuni, verentaitaminen kuullosti niin jännälle.

Mieleni olisi tehnyt katsoa miten pitkälle tilanteen olisin pystynyt viemään, mutta päivä oli vasta alkanut. Nousin vain kumarasta täyteen pituuteeni ja siirsin käteni tuon siroilta kasvoilta olkapäällensä ja vetäisen pakolla hänet ulos huoneestaan(?) itsekkin samalla astuen pois oven edestä.

”Mene jo syömään”, komensin häntä niin kuin äsken ei olisi tapahtunut mitään tönäisten vielä hänet ruokalaan johtavaa portaikkoa kohden.

[Nio]

CLEAR LEO ROSSÉU ei jaksaisi tällaista kohtelua heti aamusta, ei hän edes tehnyt mitään väärää ja oli pienellä todennäköisyydellä jopa menossa syömään ilmankin käskyttämistä. Blondi pyöräyttää shamppanjan värisiä silmiä ja nojaa painonsa toiselle jalalleen miehen kommentoidessa hänen sarkastisuutta. Rosséun sydämen lyönnit kiihtyvät vartijan tarttuvan häntä kasvoista ja käydessä aivan liian lähelle. Yllättyneisyyden sekä hämmennyksen hän piillottaa puremalla hampaitaan yhteen. Williamista leviää myös voimakas tupakan haju, josta Clear ei niinkään pidä.
"Olen aika varma ettei työhösi kuulu minun tai muiden ahdistelu", hän tuhahtaa ja siirtää tuon käden pois leualtaan, mutta vartija suhteellisen nopeasti vetäisee Clearin ohitseen käytävälle ja tönäisee kohti portaikkoa. Verentaitaja on lähellä kompuroida askelissaan, mutta taas onnistuu juuri ja juuri pitämään tasapainonsa. Näinkö häntä saisi kohdella? Osa Clearista olisi halunnut alkaa rähisemään kunnolla vartijalle, mutta edellisistä kokemuksista oppien hän taitaa pitää vain turpansa kiinni, vaikka hankalaa se onkin.
Nuori pitelee kädellään tuon äsken tarttumaa olkapäätä, hänen toinen koko käsivartensa on usein arka kaikista ruiskemaisista lääkkeistä, joten tuollainen töniminen ei auta lainkaan. Monet laitoksen vartijoista ovat jopa mukavia, mutta sitten täällä on tämä yksi väkivaltainen tapaus. Clear siirtää vaaleat etuhiukset pois silmiltään ja katsahtaa vartijaa vielä olkapäänsä ylitse turhautuneen näköisenä, jonka jälkeen hän vain ottaa rauhallisia, mutta väsymyksestä hitaita askelia kohti portaita. Joku päivä tuo tyyppi saisi potkut ja Clear saisi olla rauhassa.
Hieman keinuvin askelin hän pääsee portaat ensimmäiseen kerrokseen, jossa hän vain pysähtyy hetkeksi nojautumaan kaiteeseen miettien pystyisikö kääntymään jonnekkin muualle, vai pitäisikö hänen oikeasti mennä ruokalaan. Takaisin huoneeseensa hän ei ainakaan ole pääsemässä.

[Raion]

Tori

"Öh... ok?" Raine vaikkuti hämmentyneeltä, luulin se olevan perus kauraa mutta olin väärässsä. No ainakin reaktio ei ollut negatiivinen.

Matkalla kuulin askelten ääniä, mutta en osannut tunistaa keitä käveliät olivat, mutta ainakin tiesin että mihin suuntaan he ovat menossa. Ainakin yksi oli mennosa varmaan ruokalaan kerta kun Raine sanoin huomenta hänelle.

Raine alkoi ohjamaan pöytään istumaan ilmemeiseti olemme perillä ruokalassa "Niin... Mitä meinasitkaan kertoa minulle?" samalla kuulin tarjotimen äänen ja otin leivän haukataakseen palan siitä. "No tää saataa olla vaikee selittä, mut yrittän parhaani." samalla hengitin syvään rauhoitaakseni minua "Ennen laitokseen tuloa ihastuin parhaaseen kaveriini Arguseen ja hän minuun" jatkoin selitämistä siihen asti kun sain tietää jääväni loppu ijäksi tänne "sitten sain tietää et hän oli löytänyt toisen vuodessa! aivan kun olisin ollut ilmaa sen ajan! Haluaisin päästä hänestä irti mut en pysty siihen" Aloin tärisemään kun kerroin asiata hänelle, se ei kyllä haitannut vaan päinvastoin. Minä odotan hänen vastaustaan jälleen hiljaa.

[Benkku]

Raine Malcalm

Kuuntelin hiljaa hänen tarinaansa ja puraisin palan omenastani. 'Hm, sen takia hän siis vaikuttaa välillä todella haikealta ja katkeralta... kaikki yhden Arguksen takia?'
"Sinun ei kannattaisi antaa yhden pojan vaikuttaa mielentilaasi noin paljon.. Olethan vasta vielä noin nuorikin," hymähdin katsoen samalla ulos oikealla puolella olevasta ikkunasta ennen kuin jatkoin, "Olen kuule aika varma että tulet vielä löytämään sen henkilön joka saa sinut unohtamaan sen pojun. Odota vain." tuhahdin kääntyen katsomaan taas Toriin päin joka alkoi tärisemään.
"Hei.... voitko ihan hyvin?" kysyin hieman yllättyneenä.

[Raion]

Tori

Tärisin vähän aikaa ennenkuin pystyin vastamaan mitää järkevää, "häh kaikki on hyvin! tärisen vain"
Lopetten tärisimisen ja aloin mietimään Rainen sanoja mitä hän sanoin kun hän kuunteli minua
"Ehkä olet oikessa, mutta on se aika suuri kolaus kun tunsin hänet pitään ja silleen." Otin yhden kulauksen vettä ja jatkoin,"No uskon sitten että löydän vaikka ei se ole helppoa, olehan täällä vankina ikuisesti! Toivon kipinä ei silti sammu täällä olessani vaan vahvistuu" päätin yritää katsoa siihin suuntaan mihin sade ropinaa kuuluu parhaiten.

[Cila-Täti]

Ester

Ester tajusi muutaman sekunnin aivan liian myöhään kävelevänsä Rainen ja tämän holhokin, tyttö taisi olla Tori, ohitse. Kolme askelta heidän takanaan Ester kääntyi ja katsoi näiden kahden matkaa hetken. Enää hän ei kehtaisi tervehtiä, ei vain kehtaisi. Joten hän teki niin kuin parhaakseen näki ja suuntasi hyvää vauhtia tyhjeneviä sellejä kohden.
Jollain tapaa Ester tunsi olevansa täällä vain puoliksi, ehkä syy oli hänen erottuvassa puoliskossaan, joka yritti pärjätä maailmassa päätymättä juurikin näiden ovien toiselle puolen. Vaikka sellien ovet eivät varsinaisesti olleet rautatangoista tehtyjä, ei se saanut niitä näyttämään yhtään sen houkuttelevimmilta. Tuonne hän ei koskaan suostuisi menemään. Ester koki itsensä vartijana pikemminkin tarkkailijaksi, ei niinkään asioihin puuttuvaksi tai muita ohjailevaksi tapaukseksi. Hän halusi vain oppia muista kaltaisistaan ja samalla itsestään. Hän mutristi suutaan aavistuksen ja repi katseensa pois ovista. Hänellä olisi vielä kierrettävää. Ja sitten olisi laboratorioiden vuoro, paikka jota hän inhosi eniten.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey pyyhkäisi keksinmurut suupielistään ja nousi seisomaan. Hän vei astiat ja tarjottimen likaisten joukkoon. Hän antoi viimeisen vilkauksen ruokalaan ennen kuin rupesi kävelemään kohti olotiloja lähellä huoneita nopeampaan tahtiin kuin tullessaan ruokalaan. Turha hänen oli jäädä ruokalaan häiritsemään muiden syömistä.

Grey lysähti sohvalle makaamaan. Hän oli vielä vähän väsynyt, joten hän päätti levätä hetken ennen kuin jokapäiväiset testit ja muut alkoivat.

[Benkku]

Raine Malcalm

'No uskon sitten että löydän vaikka ei se ole helppoa, olehan täällä vankina ikuisesti' Torin sanat jäivät mieleeni pyörimään. Pitäisikö kertoa hänelle suunnitelmastani..? Vai olisiko parempi olla kertomatta? Epäröin hetken ennen kuin havahduin taas vastaamaan.
"Hmm..."
Laskin omenan tarjottimelle ja tuijotin puoliksi syötyä voileipää.
"Noh, minne meinasit seuraavaksi?"

[Raion]

Tori Razton


Kuuntelin hetken ulkona tulevia ääniä ja ajatelin että joku päivä hän saa tuntea sateen kosketaa maata ja löytää ihmisen kenehän luotaa.
"Noh, minne meinasit seuraavaksi?" kysymys katkaisi ajatukseni "Oleskelutilaissa olisi kiva käydä!" Minä sun aamupalani nopeasti ja nousen seisomaan odotelakseni Raineta. Aloin mietimään et miten hän on viihnyt täällä ja hänen työstään, kun hän on autanut minua ja muita? Puoli vuotta on joka tapauksessa pitkä aika työtä tekevällä. Kysyn odotelessani Rainelta "Onko muuten sun työ raskasta ja miltä muuten tuntuu olla täällä töissä? Minulle tuli vaan mieleen siitä et olet ollut täällä puoli vuotta joka on minusta pitkä aika työtä tekevälle" Huomasin että olen puheliaalla tuulella kuin ennen Rainea kohtaan, ehkä tämäkään ei oo paha juttu! Myös se ärsytää minua kun tuntuu et ahdistan häntä jotenkin nytten, no en tiiä jos se on niin olen sitten hiljaa loppu päivän.

[JokuHullu]

Hanzel Calloway

"Vettä ei muuten tuu hanastakaan, tän linnan putkistoista pitäs pitää pikkusen parempaa huolta", Marcella sanoi tultuaan vessasta pienen ikuisuuden jälkeen. Hanzel oli elänyt tytön kanssa jo neljä vuotta, joten hän oli jo tottunut siihen, että aamutoimissa kesti.
"Jaaha, pitää ilmoittaa putkimiehelle", Hanzel mutisi itsekseen. Hän ei pitänyt hirveästi siitä, että laitoksessa kulki ulkopuolisia. Joku voisi vuotaa asiasta medialle ja sitten ei olisi hetken rauhaa. Tänne pitäisi palkata joku vakituinen talonmies. Miksi sitä ei ole tehty niinä kahtenakymmenenä vuotena, jolloin tutkimuslaitos on ollut pystyssä?

Hanzel laskeutui Marcellan tavalliseen tapaan kahdet portaat ensimmäiseen kerrokseen. Ruokalassa hän otti lautaselleen paistetun kananmunan ja lasillisen vettä ja jäi odottamaan Marcellaa.

[Camile]

Sori ku tää eka on näin pitkä mut lyhennän tulevaisuudessa

Rose Collins
Olin istunut autossa tuntikausia ja nyt oli jo aikainen aamu, enkä enää edes tiennyt missä olimme, olimme jossain vaiheessa kääntynyt metsään ja enää ikkunassa vilahteli vain puita. Istuin auton takana nojaten ikkunaan. Kuski oli kertonut matkan aikana, että tutkimuksen kohteena oli ihmiset, joka oli aivan kauheaa ja pian aloin tuntemaan katumusta ja tunsin itseni tyhmäksi, kun olin tehnyt tälläisiä päätöksiä. Myös yksi syy miksi valitsin nimenomaan ammatikseni tutkijan oli, jotta minun ei tarvitsisi puhua muille niin paljoa, toisin kuin suurimmassa osassa ammateista ja nyt tutkisimme ihmisiä ja tähän sisältyisi poikkeuksetta sosiaalistumista. Kuski selitti minulle työstäni ja mitä kaikkea siihen kuului ja ylipäätänsä koko rakennuksesta ja sen toiminnasta. Työ kuulosti oikeastaan yksinkertaiselta tavallaan ja rakennuskin oli varsin yksinkertainen. Ajauduin jossain vaiheessa kuitenkin omiin ajatuksiini, oliko mitään paluuta enää? Työtä tarjoava henkilö oli kuitenkin tehnyt varsin selväksi, että kun hyväksyn työn paluuta ei olisi, oma vikanihan se oli, että hyväksyin työn, ainakin saan hyvän palkan mietiskelin. Lisää kysymyksiä heräsi mieleeni nopeaa aina toistensa jälkeen, mutta en kehdannut kysyä kun kerran olin tehnyt kuskille täysin selväksi lapsellisen mykkäkouluni, minulla teki jo mieli lopettaa, mutta kun kerran aloitin jo en enää kehdannut. Päässäni vilisi kysymyksiä. Millaisia he olivat joita tutkisimme, minulle kerrottiin vain jotain kyvyistä ja geenistä ja se ei kyllä selkeyttänyt asiaa. Paljonko tutkittavia oli? Mitä jos en osaa työtäni, joka olisi varsin todennäköistä? Kesken ajatuksieni auto kaarsi suuren rakennuksen pihalle. Tässä sitä nyt nähtävästi oltiin. Ehtisinköhän vielä perääntyä. Hengitin syvään sisään ja avasin turvavyöni ja tartuen matkalaukkuuni vetäen sen ulos itseni mukana. Eikö kuski tulisi mukaan? Hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään, joka olisi viitannut siihen. Kyllä minun pitäisi löytää huoneeseeni, hän osasi selittää kaiken tarvittavan hyvin, tai ainakin toivon niin. Kolmas kerros, siellä olisi tutkijoille tarkoitetut huoneet, muistelin kuinka hän oli selittänyt.

Lähdin kävelemään määrätietoisesti pääovea päin vetäen matkalaukkua perässäni. Saavuin aulaan, eikä minun tarvinnut paljoa kierellä ja kaarrella löytääkseni portaat, jotka johtaisivat ylös. Kapusin portaat vaivoin ylös välittämättä mistään muusta raahaten matkalaukkua perässäni. Toisessa kerroksessa oli tutkittavien huoneet. Huoneita oli paljon, joten kaiken järjen mukaan tutkittaviakin. Jatkoin kuitenkin saman tien matkaa vielä kolmanteen kerrokseen, josta löysin selvästi nimillä merkityt huoneet. Kävelin hitaasti huoneiden ohi Rose Collins, yhdessä huoneista luki minun nimi. Se oli tarkoitettu minulle, kokeilin kahvaa jos ovi ei olisi lukittu. Kahva painui alas ja työnsin oven auki astuen siistiin huoneeseen. Huone oli yksinkertainen, seinät olivat siistit ja vaalean harmaat, huonetta koristi iso ikkuna ja valmiit huonekalut. Ikkunan alla oli perus sänky, jota koristi valmiit valkoiset petivaatteet, sänkyn molemmin puolin ihan sen vieressä oli yöpöydät ja oikella puolella seinää vasten oli työpöytä tuolineen, jonka päällä lepäsi valkoinen laboratorio takki ja kirjekuori. Vasempaa seinää koristi iso lipasto, huone oli tylsä, tähänkö palkkarahani menisivät, sisustukseen? Astuin kunnolla huoneeseen sulkien oven perässäni jättäen matkalaukun huoneen keskelle ja rojahtaen itse sängylle makaamaan. Huone tarvitsi piristystä, mutta nyt olin ihan poikki ja aivan liian hämmentynyt ottaakseni selvää siitä kuinka piristää huonetta, muullakin kuin matkalaukkuuni survomilla tavaroilla.

[Cia]

Marcella

Lähtiessämme huoneestamme muistin napsauttaa valot pois päältä, jonka Hanzel tuntui aina jättävän päälle. "Sähköä ei saa kuluttaa turhaan!" vitsailin tunnelman kevennykseksi, koska Hanzelin äänesti kuuli hänen olevan ärsyyntynyt putkiston hajoamiseen, vaikkei hänen suunsa ilmettä nähnytkään hengityssuojaimen takaa. Seurasin häntä portaat alas hyppien, joka tuntui paljon lapsellisemmalta kuin muutama vuosi sitten, mutta olin kuitenkin suurinta osaa erottuvistakin nuorempi, joten kai oli ihan ok, etten vieläkään hyväksynyt masentavaa teini-ikää itselleni.
Saavuin ruokalaan muutaman portaan isoisääni jäljessä, mutta kiihdytin nopeasti hänen vierellensä. Ruokalassa, tai muutenkin muissa kuin kolmannessa kerroksessa minulla on aina rauhaton olo, johtuen kaikista erottuvista. Vaikka tiesinkin heille annettavan huumeiden tapaisia aineita jotka tukahduttavat heidän voimansa, voisihan siitä huolimatta joku vain hyökätä kimppuuni, ja tappaa minut, niin kuin äitinikin oltiin. Tosin Hanzel ei ikinä antaisi kenenkään tehdä niin minulle.
Kasasin lautaselleni jogurttia ja paahtoleivän, yrittäen myös ottaa vettä kanisterista, mutta se oli jotenkin jumissa, tai ainakaan vettä ei sieltä tullut. Katsoin ihmetellen isoisäni tarjotinta, jossa oli lasi täynnä vettä. Kohautin olkiani tuhahtaen, kävellen minua odottavan Hanzelin ohi ruokalan reunassa sijaitsevaan pöytään. Laskin tarjottimeni sille, käyden istumaan, katsellen ruokalassa erottuvia, joista joku tuijotti minua vihaisesti. Olisi varmaan mielellään vaihtanut paikkaa kanssani.