Ei verta väkevämpää

[Cia]

Marcella Calloway

Oli ihan mukavaa kuulla, että Grey tulisi kanssani ruokalaan, vaikkakin vain seuraksi. Olinhan tosin käynyt syömässä yksin monet kerrat, mutten kertaakaan tässä asemassa, erottuvana. Lähdimme kulkemaan ruokalaa kohti, kulkien ensin portaat alas ohittaen muutamia ihmisiä matkalla. Saapuessamme päämäärämme katsoin ensin olevamme kaksin, mutta pian huomasin nurkkapöydässä nukkuvalta näyttävän pojan. Huonosti nukuttuja öitä vankilan kovissa metallisängyissä kenties?
Katseeni siirtyi pöytään, jossa kaikki oli tänä aamuna tapahtunut. Ruuat siitä oltiin viety jo pois, ja paikka näytti muutenkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Käänsin mielenkiintoni ruokalinjastoon, josta nappasin kolmioleivän ja omenan - ei vettä tällä kertaa. Kiitos Greyn, halusin antaa mahdollisuuksen myös tuolle pojalle nurkkapöydässä, joten kävelin pöydän luo viitaten Greytä seuraamaan.
"Oothan sä vielä elossa?" kysyin pojalta vetäessä tuolin itselleni poikaa vastapäätä. Vaikken pojan kasvoja nähnytkään, vaikutti tuo ruumiinrakenteelta ikäiseltäni. Kauankohan poika oli laitoksessa ollut, ja mitenköhän hän edes oli tänne päätynyt? Samaa mietin myös Greystä. Grey ei ollut voinut tehdä ainakaan mitään pahaa, olikohan hänkin vain vahingossa tehnyt jotain pientä, kuten minä leijuttamalla vettä?

[Raion]

Tori Razton

"Koiranpentu..." kuulin Rainen sanovan hiljaa, se sai mut nauraaman vaikka en tiedä miltä ne näytää, myös hänkin alkoi melkein nauraaman.

Hän alkoi taluti minut takasin oleskelutilaan, Raine taisi sanoa virne huulilla jotain mutta en kuunellut tällä kertaa ei ne varmaan ollut tärkeää asiaa vaan ehkä enemmän infova. Kävelimme vähän matkaa päämäärään ja Raine ohjasi minut istumaan sohvalle "Yo, Julian. Voisit varmaankin pitää seuraa Torille. Sosiaalisuus ei ole pahitteeksi," Raine sanoi perus vakavalla äänellä, luulin olevani yksin huonessa mutta en sitten ollutkaan, ihan hyvä että ei tarvi olla yksin huoneessa jota en tiiä kokonaan ja samalla voisin tutustuu häneen paremmin. "Moi! Mitä sulle kuuluu?" Yritän saada keskustelua Julianin kanssa aikaseksi kerta kun ollaan kahestaan "Itseleni kuuluu tavallaan hyvää" hymyllen vaikka aihetta ei olisi minun kannalta, mutta haluan piristää Julian päivää jollain tavalla.

[zen]

LUKAS

Poika kuuli läheltä kantautuvaa puheensorinaa, ilmeisesti kaksi ihmistä, äänistä päätellen nainen ja mies. Lukas ei juuri nyt voinut vähempää välittää, ehkä he vain olisivat nopealla kierroksella ja juuri poistumassa, kenties ottamassa tarjottimen mukaansa, kuten Novakin teki. Hetken kestäneeseen yksinäisyyteen oli jo kerennyt tottua, eikä olo ollut vieläkään helpottunut - hän sai olla kiitollinen, ettei huimaus lukeutunut kamalaan oloon mukaan. Aiemmin heittämänsä veikkaus kaksikon poistumisesta kuitenkin osoittautui vääräksi, kun askeleiden ääni läheni ja tuoli vedettiin.
Lukas nosti päänsä ylös ja näki, kuinka hänen vastapäätään asettui istumaan tyttö, tuskin Lukasta itseään vanhempi, vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen. Noinko nuoria tänne oikein vangittiin? Sivusilmällä vilkaisten hän huomasi vanhemman miehen olevan tytön seurana.
"En ole", Lukas vastasi tylysti tytön kysymykseen ja katsoi tuota arvioivasti, sitten laskien katseensa paikalle tuotuun kolmioleipään ja omenaan - ei ihme, että tyttö oli niin hoikka, kun ei näyttänyt kovin kummoisesti syövän. Siistimmin molemmat heistä ainakin näyttivät pukeutuvan, verrattuna Lukaksen vaatetukseen. Ainoastaan lippalakkiaan hän kaipasi, sillä hän ei tuntenut itseään kovin itsevarmaksi likaisine, pörröttävine hiuksineen; milloin viimeksi hän saikaan mahdollisuuden pestä hiuksensa? Eilen ei ainakaan. Lukas ojensi kätensä pöydän yli ja katsoi vaativasti tyttöön.
"Saanko tuon omenan? Voit itse hakea uuden."

[Wind]

Grey Rivaille

Grey seurasi tyttöä poikaa ja nurkkapöytää kohti. Hän ei kuitenkaan ehtinyt itse istuutua kun kuuli pojan kysyvän vähän töykeästi Marcellan omenaa ja hakemaan itse uuden. Kerran kun hän vielä seisoi hän kääntyi ympäri hakeakseen omenan. Valikoidessaan mahdollisimman hyvää omenaa hänen katseensa osui samaan kulhoon sitruunakeksejä, joita hän oli omalla aamupalallaan syönyt. Hän otti hetken mielijohteesta pari keksiä mukaansa ja palasi kahden muun luo.

Grey asetti omenan pojan eteen. "Taisit saapua tänne eilen illalla, vai mitä?" hän kysyi ja alkoi syödä keksejään.

[zen]

LUKAS

Kun parikymppinen mies kävi yllättävästi nappaamassa omenan, Lukas hämmästyi hieman. Aika nopeaa toimintaa, vai oliko kyseessä vain vahva suojeluvaisto tyttöä kohtaan?
"Mm", hän mumisi lyhyen, välinpitämättömän vastauksen, jonka pitäisi olla tarpeeksi myöntävään vastaukseen viittaava. Ei ollut syytä olla sen tarkempi, vaikuttihan jo mies tietävän tarpeeksi - Lukas ei oikein tiennyt, kuinka nopeasti huhut uusista tulokkaista levisivät. Mitähän lienevät puhuneen hänestä. Hän nosti omenan samalla, äsken ojennetulla kädellään pitäen toisen kyynärpäänsä edelleen pöydällä, ja pyöritteli hedelmää kädessään kuitenkaan sitä katsomatta. Harmaiden silmien katse sen sijaan kohdistui keksejä syövään mieheen. Ei kovin luotettavan näköinen, mutta saattaisi olla ihan järkevä luonteeltaan.
"Tämän paikan vartijat ovat hulluja", Lukas totesi yhä ilmeettömin kasvoin, tosin äänensävyssä oli pientä leikkisyyttä. "Toivat väkisin ja lukitsivat yöksi."

[Cia]

Marcella Calloway

Poika nosti vaaleahiuksisen päänsä pöydästä, katsellen minua tutkivasti. Hän vastasi kysymykseeni tylysti, joka sai minut heti miettimään oliko poika niitä "pahis" erottuvia, joiden kanssa ei todellakaan kannattanut jutella. Hetken hiljaisuuden päästä poika kiinnitti huomionsa aamiaiseeni, kysyen saisiko omenani. Varmistuin siitä, ettei olisikaan pitänyt tulla pojan luo. Olin jo työntämässä omenaani hänelle, mutta Grey ehti jotenkin kummasti tuoda hänelle oman ennen kuin omastani ehdin luopua. Ajatuksissani kiitin häntä. Greyn kysymyksen jälkeen ymmärrykseni poikaa kohti kuitenkin parani. Hän oli uusi täällä, luultavasti peloissaan, ja halusi kotiin. Niinhän minäkin, mutta tavallaan olin kotona, täällähän minä asuin, en vain... tällä tavalla.
Avasin muovin leivän ympäriltä, ottaen muutaman puraisun. Kuuntelin pojan kommentin vartijoista. Vaikka vielä äsken olin ajatellut pojan pahana, niin tavallaan aloin säälimään häntä. Olihan se kamalaa, että noin nuori tuodaan pakolla vankilaan, ilman että olisi tehnyt mitään pahaa.
"Tämän paikan tutkija on hullu", tuhahdin, tarkoittaen Hanzelia, tietysti. Nostin leivän suulleni syöden sitä taas vähän. "Mä oon Marcella", kerroin, yrittäen nostaa edes jonkinlaisen hymyn kasvoilleni.

[zen]

ART NICHOLSON

Kun Hanzel poistui sen pidemmittä puheitta paikalta - mikä ei sinänsä yllätys ollut, olihan päätutkija niukkasanainen toisinaan - Art kääntyi jälleen kohti Rosea. Toivottavasti pomon tapaaminen ei häirinnyt liikaa tai lamauttanut fiilistä uutena työntekijänä.
"No, jatketaan matkaa sitten", hän sanoi rauhallisella äänellään ja käveli kohti portaikkoa, avaten sinne johtavan välioven ja piteli sitä kohteliaasti auki Roselle, jatkaen sitten matkaa hänen kanssaan(?).
Portaikko oli siisti ja valoisa, hyvin erilainen kellarin tunnelmasta, minne varmasti Art joutuisi tekemään pienen tutustumiskierroksen myös. Ehkä olisi viisainta käydä heti alakerrasta alkaen esittelemässä paikat järjestyksessä, vaikka Rose varmasti mielellään kävelisi suoraan ruokalaan, näin Art ainakin tuumaili. Portaat käveltyään, toiseen kerrokseen päästyään Art vilkaisi Rosea, tosin tällä kertaa hänen kasvoillaan ei ollut hymyä, mutta rauhallinen ystävällisyys silti suorastaan paistoi hänestä. Portaat jatkuisivat vielä alas, mutta Art johdatti tutkijanaisen kohti sellejä.
"Täällä sijaitsevat erottuvien huoneet, kuten arvata saattaa." Art nosti toisesta taskustaan puhelimensa, vilkaisi siitä kellonajan ja laittoi takaisin taskuun. "Tutkimukset alkavat piakkoin, mutta etköhän kerkeä syödä ennen sitä. Calloway varmasti kertoo sinulle työtehtävistäsi tarkemmin."

[Wind]

Grey Rivaille

Greyn syödessä keksejään hän huomasi pojan tuijottavan aika tiiviisti. Aika epämukavaa, kun hän ei mielellään halunnut herättää minkäänlaista huomiota itseensä. Varsinkin sen jälkeen, kun hän oli päässyt pois eristyssellistä, johon oli joutunut heti tulonsa jälkeen. Silloin muiden katseet olivat joko aika läpitunkevia, pelokkaita tai murhaavia.

Grey ei reagoinut pojan kommenttiin vartijoista, olihan se suurimmalta osin vastatulleen puhetta ja hän oli samaa mieltä osasta vartijoista, mutta kuulessaan Marcellan sanovan yhden tutkijan olevan hullu, hän vilkaisi tyttöä. Hän varmaan ei ollut saanut lievennettyä tämän vihaa isoisäänsä kohtaan aiemmalla puheellaan kuten oli toivonut. Kuitenkin kaikki oli vasta tapahtunut, joten tietenkään hän ei voinut olettaa minkään vaikuttavan heti. Mutta ainakin Marcella söi, mikä oli pääasia ja yksi syy, miksi hän tuppautui tulemaan takaisin ruokalaan. Hän halusi varmistaa, että tämä söi jotain.

Grey vilkaisi pikaisesti kelloa. Jos kaikki rutiinit pysyisivät samana kuin ennenkin, tutkimukset alkaisivat aika pian. Hänelle tuli mieleen, miten hän oli yllättäen lähtenyt Torin ja Rainen seurasta. Ehkä hän voisi mennä vielä hetkeksi heidän luo korvaamaan nopean lähtönsä, olihan Marcella ja poika aika lailla samassa mielentilassa ja toistensa seurassa. Hän nousi pöydästä ja sanoi: "Olen Grey. Teillekin tiedoksi, tutkimukset alkavat kohta. Tekisin sitä ennen yhden asian, joten pyydän anteeksi lähtöäni." Hän otti loput keksit mukaansa ja lähti kävelemään pois ruokalasta.

[zen]

LUKAS

Poika nyökkäsi miltei huomaamattomasti ja sanoi oman nimensä.
"Lukas."

//lyhyt rooli, eipä kestä :D

[Sierra]

// Pahoitteluni siitä ettei vastausta ole kuulunut hetkeen, olen ollut afkina viimeiset 5pv ^^"

Julian Schwarz

Hetken istuttuani, tunnistan äänen kuuluvan Rainelle tämän ilmoittavan jättävänsä tulokkaan jota kohti viittoi seuraani, vakava ilme kasvoillaan. Tämän lähdettyä, nainen jonka Raine ilmoitti Toriksi tervehti ja kysyi kuulumisia kertoessaan itse omansa.
"Sitä samaa mitä aina, ei hyvää eikä huonoa" kerron Torille. "Oloani kohentaisi huomattavasti jos näkisin joskus jotain muutakin kuin samat harmaat seinät" sanon hiukan venyttäen vasenta kättäni joka tuntui kireältä.

"Oletko ollut täällä kauankin, en ole ainakaan ennen huomannut sinua ennen?" kysyn katsoen Toria suoraan tämän kirkkaan sinivihreisiin silmiin. Hänkin oli minua paljon pidempi, tosin ei olisi ensimmäinen kerta kun joku saa katsoa minua alaspäin. Katsahdin naista hiukan tarkemmin. Tämä oli minua vähintäänkin sen kymmenen senttiä pidempi, ja hänellä oli kauniit ja pitkät hiukset. Joskus toivon, että olisin enemmän hänen kaltaisensa, mutta loppujen lopuksi viihdyn omassa kehossani melko hyvin.
Kun mietin kehoani, tunnen kuinka kylmät väreet välähtävät päälaelta varpaisiin saakka, ja jäävät käsiini väryilemään aiheuttaen minulle vilun. Laitan melko paksua päälystakkiani paremmin ylleni välttäen sen alla olevan valkomusta-raitaisen kauluspaitani rullalle kääntämistä, samalla vilkaisten ulos ikkunasta.

[Cia]

Marcella Calloway

Lausahdukseni jälkeen katseemme kohtasivat Greyn kanssa hetkeksi. Käänsin katseeni kuitenkin nopeasti takaisin leipääni, jota mutustin taas vähän. Grey kertoi nimensä pojalle, ilmoittaen sitten lähtevänsä hoitamaan jonkun homman. En olisi yhtään halunnut miehen jättävän minua, etenkään juuri ennen tutkimuksia, joissa en ollut ennen ollut. Eikä ollut myöskään Lukakseksi esittäytynyt poika. Pitiköhän tutkimukset vain Hanzel, vai oliko mukana kaikki muutkin tutkijat?
Katsoin huulta purren Greyn kaikkonevaa hahmoa. Huokaisin. "Annettiinko sullekkin tullessas sitä... ainetta? Tuntuu kuin voisin vaan pyörtyä millon tahansa", kysyin Lukakselta. En uskaltanut kysyä mitään henkilökohtaista pojalta, jos hän pitäisikin sitä vain ahdistava. Mutta toisaalta miksi edes välitin mitä erottuvat minusta ajattelivat? Jos erottuvuudelle keksittäisiin parannus, olisin ensimmäinen johon sitä käytettäisiin, ja kaikki olisi niinkuin ennen. Lukas oli kuitenkin vasta saapunut tänne, ja oli luultavasti yhtä huonolla fiiliksellä kuin minäkin, josta johtuen en halunnut jättää häntä yksinkään, kuten ei Greykään ollut minua jättänyt.

[Yumeni]

//jes...minäki pääsin mukaan //

Oprah

Makoilin sängyssä hiljaa miettimässä tätä synkkyyttä ja toinen käsi harhaili välillä lattialla. Yhtäkkiä kuulin koputuksen ja käännyin katsomaan ovelle ja pian ovi avautui ja siihen karmaan nojautui tumma hiuksinen mies."No niin neiti, mites olisi ruokailun paikka." Hän sanoi. Hän taisi olla nimeltään Raine, joka taisi huolehtia meistä erilaisista ihmisistä. Hivuttauduin istumaan sängylleni ja katsoin miestä ehkä hieman väsyneenä. "Kyllä kai se voisi maistua, mutta oloni tuntuu niin heikolta, etten tunne kykenävi kävelemään" vastasin tälle katsoen Rainea ja sen jälkeen eteenpäin jalkoihini. Ne vapisivat jotenkin.edessäni, enkä koskaan aikasemmin ollut tuntenut tätä.tunnetta.

[zen]

LUKAS

Poika katsoi Marcellaksi esittäytynyttä tyttöä mietteliäästi ja puraisi omenaa. On tämäkin aamupala, mutta parempi kuin ei mitään - Lukas ei itse viitsinyt hakea ruokaa itselleen, mutta ei se ensimmäinenkään kerta ilman kunnon aamiaista olisi. Yleensä hän ei saattanut syödä mitään aamulla, ja se tapa toimi ihan mainiosti. Nova oli aiemmin puhunut kokeista, joten Greyn sanoma taisi pitää paikkansa.
"Kai sitä annettiin. En muista." Sujuva keskustelu ei todellakaan ollut Lukaksen vahvuus.
"Ajattelitko pyörtyä ennen tutkimuksia?" hän kysyi kiusallaan ja nojasi toisella kädellään pöytään, välinpitämättömän näköisesti kämmen poskellaan, vaikka pieni hymykin välähti tämän kasvoilla. Tarkoitus ei tietenkään ollut tehdä toisen oloa epämukavaksi, kun Marcella kerran oli itse hänen seuraansa hakeutunut, mistä Lukas sinänsä oli kiitollinen - tuntui melkein terapeuttiselta puhua jollekin, joka on joutunut edes jotenkuten kokemaan saman mitä hänkin.
Marcellan kommentti hullusta tutkijasta jäi edelleen kaivamaan Lukaksen mieltä. Jos kerran jonkun tutkijan jo tuntee tuohon tapaan, oli varmasti jo ollut kauemmin laitoksessa - näin ainakin Lukas olettaisi.

[Fayilien]

Nova Sayoko

Nova lähti kipuamaan aamiaistarjotin kädessään laitoksen jyrkkiä portaita pitkin kohti ylintä kerrosta, jossa hänen ja muiden tutkijoiden huoneet sijaitsivat. Ajatus Lukaksen jättämisestä yksin ruokalaan jäi vaivaamaan hänen mieltään, olihan hän vastuussa pojan tekemisistä. Mitä jos Lukas tekisi jotakin hänen poissa ollessaan? Pelottavat ajatukset valtasivat Novan mielen ja saivat hänet kiristämään tahtiaan. Hän koetti olla läikyttämättä kahviaan, mikä osoittautui hankalaksi käsien täristessä vimmatusti. Yläkerrasta kantautui puheensorinaa, jonka seasta Nova pystyi erottamaan Artin äänen. Hän ei juuri nyt haluaisi olla tekemisissä kollegojensa kanssa, ei tässä kunnossa. Sosiaaliset tilanteet tuottivat hänelle vaikeuksia, mutta niiltä laitoksessa ei pystynyt välttymään. Äkillinen kiriminen tahdissa sai Novan sydämen lyömään tuhatta ja sataa, jyskytys tuntui korvissa kovana, epämiellyttävänä paineena, ja silmissä sumeni. Keskustelun äänet kuuluivat entistä selkeämmin, joku liikkui sellien luona. Nova tavoitti toisen kerroksen ja näki edessään valkoiseen tutkijan takkiin pukeutuneen miehen. Hän oli Art - tumma, rauhallisen luonteen omaava nuori tutkija. Nova huomasi Artin vierellä hänelle täysin uudet, tuntemattomat kasvot. Ne kuuluivat tytölle, jonka hiukset olivat tuuheat ja väriltään platinan vaaleat. Kasvoillaan tytöllä oli paljon pisamia. Nova meni hetkeksi lukkoon, eikä tiennyt miten reagoida. Tyttö ei taatusti ollut erottuva, sillä Artin suhtautuminen häneen oli poikkeava. 'Uusi tutkija, niin sen täytyi olla', Nova ajatteli, katsoi tyttöä syvälle hänen sinisiin silmiinsä ja esittäytyi: ”Hei, minä olen Nova. Nova Sayoko.”

[Reina]

//hui kauhia ku tänne on ehtiny tulla sivutolkulla rooleja! Ja anteeksi oman roolin pieni viipyminen, vähän henk. kohtaset asiat ollu päällimäisenä nyt tässä.

Claude

Kaikki pyöri. Kirjaimellisesti. Olin viettänyt koko yön hereillä potkien jaloilla vauhtia pyörillä olevaan tuoliin, joka parhailla kieputti minua kyydissään. Tai no en tietenkään ollut viettänyt koko yötä pyörien, vaan pikemminkin miettien. Pyöriminen oli tullut kuvioihin vasta puoli tuntia sitten.
Ja mitäkö olin miettinyt koko yön? Ehtyvän nappikaappini sisältöä, työhön liittyviä asioita -luonnollisesti- ja sitä milloin kanttiini aukeaa. Se oli luultavasti ollut jo hyvän aikaa auki, mutten ollut saanut itseäni raahattua sinne kaikelta siltä piinaavalta paineelta, joka pään sisällä velloi. Kaikki se ajatteleminen, tai ehkä pyöriminen, oli saanut päätäni takovat pienet miehet lisäämään vauhtia, mikä ei helpottanut nuutunutta, uupunutta, hämmentynyttä ja sekavaa oloani sitten yhtään. Kaiken lisäksi pyöriminen toi ah, niin ihanan kuvottavan olotilan, minkä vuoksi jouduin lopettamaan karusellini.
Hieroin ohimoitani nousten seisomaan hieman huojuen kieppumisen vuoksi. Ehkä kahvi auttaisi edes vähän vointiani -tai pahentaisi sitä- en nimittäin halunnut aloittaa aivojen turrutusta heti aamusta, vaikkei se mitenkään uusi asia olisi ollut. Sain tosin syyttää tilasta kokonaan itseäni.
Nappasin pitkän valkoisen takin työtuolin selkänojalta sujauttaen sen mustien vatteiden päälle. Silloin se iski jälleen, kuvotus ja etova olo. Manasin itseni sekä tuolin, ilman sitä olisin jo alhaalla mutta toisaalta ilman omaa tyhmyyttänikin olisin jo siellä. Eivät kolmissa kymmenissä olevat miehet muutenkaan enää taineet leikkiä tuoleilla...
Muutaman askeleen päässä oleva sänky oli ainoa apua antava esine huoneessani, tuoliin en enää luottanut pätkääkään.
Vajosin siis hetkeksi makoilemaan vielä sängylleni kunnes oloni kohenisi edes hitusen, samalla suunnitellen uuden tuolin hankkimista huoneeseeni.