Ei verta väkevämpää

[Camile]

Rose Collins

Nojasin portaiden kaiteeseen tuijotellen portaita odottaen Artin vastausta. Havahduin pian kuitenkin käytävän päästä kuuluviin ääniin ja käänsin katseeni vaistomaisesti äänen lähteeseen. Käytävän päässä kulki kaksi henkillöä, nähtävästi jotain huonetta kohti. "Grey" kuulin Artin kutsuvan toista henkilöä hieman käskevällä sävyllä vielä lisäten, kuinka Artilla olisi hänelle jotain tehtävää. Grey käveli luoksemme, tutkailin häntä päästä varpaisiin, mutta silmäni kiinnittyvät Greyn jäänsinisiin silmiin, miten kellään voi olla noin kirkkaat silmät? Tajusin, onneksi pian, kuinka olin tuijottanut häntä hieman epäkohteliaasti. En kuitenkaan kehdannut sanoa mitään, vaan hymyilin vaisun oloisesti hänelle ryhdistäen asentoni, niin etten enää nojaisi kaiteeseen. Käänsin kasteeni lattiaan, joka oli oikeastaan hieman tylsää katseltavaa, kun en tiennyt minne muuallekaan katsoa, kokien sen hyvänä vaihtoehtona, nyt en ainakaan tuijottanut ketään epäkohteliaasti. Jäin odottamaan hiljaa, hieman uteliaana, että Art kertoisi asiansa Greylle.

[zen]

ART NICHOLSON

"Hmm."
Art mietti pienen hetken, ennen kuin vastaisi mitään Greyn kysymykseen. Nuorempi mies oli kyllä tullut yllättävän tottelevaisesti luokse, mikä toi mieleen hyvin koulutetun koiran - pelkkä mielikuva toi Artille kylmänväreet, olihan se hieman harvinaisempaa, kun jokin erottuvista näytti tulevan tutkijan luokse näin luottavaisin mielin. Varmasti olisi eri ääni kellossa, jos kyseessä olisi eri henkilö kuin Art, eihän hän mikään täyspäiväinen tutkija ollut, apulainen vain. Kädet hakeutuivat takaisin valkoisen tutkijantakin taskuihin, ja mies nosti toisesta taskusta avainnipun, josta sitten irroitti kiertämällä yhden avaimista erilleen muista ja laittoi avainnipun takaisin taskuun. Art hieman sipaisi tummia hiuksiaan sivummalle silmiensä edestä, eihän sitä nyt sopinut hiukset aina silmien edessä oleskella - ehkä antaisi ammattimaisemman kuvankin näin.
"Kipaise puolestani lukitsemassa yksi ovi", hän sanoi ja ojensi kätensä antaakseen avaimen Greylle. "Perimmäinen varasto alakerrassa."
Artilla oli suunnitelmissa tehdä vielä pieni kierros tässä samaisessa, toisessa kerroksessa - ei olisi lainkaan pahitteeksi, oltiinhan kuitenkin matkalla ruokalaan ja kun nyt täällä oltiin, mikäpä sitä estäisi. Grey oli tarpeeksi luotettava ihminen, oli erottuva tai ei, joten Art antoi hyvillä mielin avaimen hänelle. Saisi sulkea varaston ovia useamminkin.
Art näki sivusilmällä vilkaistessaan vieressään seisovan Rosen kovin hiljaisena, eihän naisella takuulla mitään sanottavaa olisikaan tähän väliin. Rose ei vaikuttanut ihmiseltä, joka lavertelisi Artin työskentelytavasta kenellekään muulle.


LUKAS

Vaikka Marcella oli juuri sanonut jotain yllättävän tarkoituksellista ja jopa merkittävääkin Lukaksen itsetunnon kannalta, poika vain katsahti häntä epäluuloisesti, miltei tiputtaen kädessään olevan lääkepakkauksen hämmennyksestä. Lukas kuitenkin siirsi katseensa hetkeksi alas hieman ujon oloisesti ja laittoi pienen pussin lääkkeitä maastokuvioisten housujensa reisitaskuun. Melkein tavaksi tullut, mutta ehkä sillä hyötyisi vielä jotain - ajatuksenjuoksu oli jo sen verran sumentunut, ettei Lukas itsekään tiennyt, mitä tarkalleen teki ja miksi. Olo tuntui silti ihmeellisen hyvältä, ja yöllinen pahoinvointi ja päänsärky tuntui hyvin kaukaiselta ajatukselta. Mieleen jäi maininta siitä, kuinka hyvä ihminen Lukas toisen mielestä oli - tuntui lämpimältä tietäessä, että edes joku välittäisi hänestä tässä laitoksenromussa.
"Tekisikö hyvä ihminen näin?" hän kysyi kykenemättä pidättelemään karheankuuloista nauruaan ja heitti juuri lattialta nostamansa lääkepipetin kohti Marcellaa, esittäen kuin tekisi sen kaikella mahdillaan. Aika surkeastihan se lensi, eikä tuskin edes kukaan tuntisi mitään moisen osuessa. Marcellan seurassa oli paljon, paljon siedettävämpää kuin kenenkään muun, ja sen varmasti myös näki Lukaksen käyttäytymisessä. Pelkkä kellertävävaloinen varastokin alkoi hämärtyä pojan mielessä kotoiseksi toisen kanssa.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey seuraili naisen kehonkieltä. Tämä vaikutti hieman hermostuneelta, mitä hän osasi hieman odottaakin. Hänhän oli yksi niistä, joita tämä joutuisi tutkimaan. Hän käänsi katseensa takaisin Artiin, joka oli juuri irroittamassa yhtä avainta muiden avainten joukosta, jonka lopuksi ojensi eteenpäin hänen otettavakseen ja sanoi: "Kipaise puolestani lukitsemassa yksi ovi. Perimmäinen varasto alakerrassa."

Kuuliko Grey edes enää kunnolla? Ei hänelle annettu minkäänlaisia avaimia haltuunsa, edes varaston avaimia. Ja kyllä Art todennäköisesti tiesi, mitä hän oli tehnyt päästäkseen tänne ja suoraan eristysselleihin. Kaikki nuo tekivät hänestä epäluotettavan, ainakin omasta mielestään. Hän ojensi kätensä ja otti avaimen hieman epäröiden, kun hän ei tosiaankaan ollut varma, vitsailiko Art koko asiasta. "Öh... Selvä asia. Käyn piakkoin siellä," hän sanoi ja käveli takaisin Torin huoneen ovelle.

Grey koputti kevyesti oven karmiin ennen kuin astui sisälle huoneeseen sulkien oven takanaan. Jääden nojaamaan seinään oven viereen hän katsoi peiton peittämää kumpuraa surullisena. Tämä tilanne olisi aika paljolti hänen luonteensa vastainen ja veisi paljolti asioita itseltään, mutta oli valmis tekemään tämän. Häntä raasti nähdä muut tuollaisessa tilassa eikä hän nyt muutenkaan välittänyt itsestään. Rauhallisella, joskin siinä saattoi olla hieman surullisuutta, äänellä hän alkoi puhumaan: "Tori... Sinun ei tarvitse vastata. Kuuntele vain. Halusin puhua kahden kesken, koska... en halua kovinkaan monen kuulevan ja... tietävän asioita. Halusit tietää, miksi välitin ja puolustin sinua. Olit rohkea, mutta huomioi, että Will pystyy paljon pahempaan kuin läpsäisemään kasvoille. En halunnut ja vieläkään halua sinun kokevan sitä. Eikä tuo välikohtaus tee sinusta vältettävän arvoisen." Hän oli jonkun aikaa hiljaa. Kuinka paljon hän tohtisi sanoa? "Anteeksi, että olen hidas. Ihmisille avautuminen ei kuulu taitoihini. Tiedän kyllä, miltä tämä koko asia tuntuu. Usko minua. Tiedän, että tarvitset aikaa koko asian käsittelyyn, mutta pyydän, Tori, minä pyydän, älä muutu. Sillä joidenkin elämäntoivo riippuu iloisuudessasi." Hän sanoi viimeisen lauseen kuiskauksena.

Grey kääntyi lähteäkseen ulos, mutta ovensuussa hän vielä sanoi: "Sinulla on minut. Tule puhumaan minulle, jos haluat jonkun kuuntelevan." Hän astui ulos huoneesta, sulki oven ja lähti kävelemään ensimmäiseen kerrokseen kohti varastoja. Hän heitteli avainta ilmaan rauhoitellakseen itseään, mutta keskeytti kävelynsä ja avaimen heittelyn kesken kaiken nähdessään varaston oven täysin auki ja kuulessaan kaksi eri ääntä kantautuvan varastosta. Mitä ihmettä oli tekeillään? Ja miten hän päätyi jo kolmanteen tällaiseen asiaan yhden aamun aikana?

//Tässä "tilaamanne" romaani, olkaa hyvä.

[Cia]

Marcella Calloway

Lukas ei näyttänyt odottaneensa suustani mitään noin kohteliasta, joka hiljensi pojan hetkeksi. Ei kai nyt oikeasti ollut niin outoa kuulla minun kehuvan jotakin? Katsoin otsa rypyssä, kuinka Lukas piilotti lääkepussin taskuihinsa. Miksi ihmeessä hän niin teki? Mieleeni ei tullut mitään järkevää syytä sille, mutten jaksanut kommentoidakaan mitään. Kai se oli Lukaksen oma asia mitä teki. Peitin suuni uudelta haukotukselta. Olin pirteä mutta silti väsynyt, outoa. En enää muistanut mitä ajattelin, mutta ajatteluni keskeytti silti kaulaani lentävä esine. Vaikkei se edes tuntunut missään, säikähdin pahasti. "Ei!" huudahdin nauraen. Siinä taisi mennä ne Lukaksen 'hyvä ihminen' -pisteet. Katsoin syliini johon lentänyt esine oli pudonnut, ja huomasin kyseessä olleen vain pipetti. Nappasin sen, heittäen kostoksi Lukasta päin, mutta heittotarkkuuteni ei ollut jostain syystä ihan parhaimmillaan, vaan se lensi reilusti ohi pojasta.

[Sierra]

Julian Schwarz

Saavuttuani huoneeseeni, en enää jaksanut pysyä paikallani vaan jatkoin taas matkaani.
Lähdin satunnaisesti kävelemään ympäri käytäviä, kunnes tunnistin Greyn äänen kulman takana. Käännyin itse sinne, mutta hän oli jo lähtenyt. Oletin, että tämä olisi kenties Torin huone.

Kävelin hitaaseen tahtiin ovelle, ja koputin hiljaa oveen, kuitenkin tietäen, etten ehkä pääsisikään sisään.

"Oletan, että tämä on huoneesi, joten pyydän lupaa tulla sisään.. Tori, pyydän sinua olemaan huolehtimatta äskeisestä tilanteesta - toistaiseksi. Tahtoisin auttaa, mutten tiedä mitä hyötyä minusta niinkään olisi sinun olosi parantamiseksi. En myöskään tiedä, mitä Grey sanoi sinulle, enkä välttämättä tahdokaan. Jos on jotain, mikä vain voi auttaa, niin teen sen mielelläni."

Tori on täynnä energiaa, ja hänen läsnäolonsa ihmisten seurassa kohentaa kaikkien mielialaa. Voisin sanoa, että pidän häntä ehkä.. ystävänä? En tiedä, mutta olen varma siitä, etten tahdo hänen ilonsa haihtuvan, jonka takia olin valmis auttamaan tätä.

[Raion]

Tori Razton

Olin ihan romuna kaikesta, vaikka hetki sitten olin itse varma. Kuulin että huoneeseni astui joku "Tori... Sinun ei tarvitse vastata. Kuuntele vain. Halusin puhua kahden kesken, koska... en halua kovinkaan monen kuulevan ja... tietävän asioita. Halusit tietää, miksi välitin ja puolustin sinua. Olit rohkea, mutta huomioi, että Will pystyy paljon pahempaan kuin läpsäisemään kasvoille. En halunnut ja vieläkään halua sinun kokevan sitä. Eikä tuo välikohtaus tee sinusta vältettävän arvoisen." Ääni kuului Greylle joka hetkeksi hiljeni, mutta jatkoi. "Anteeksi, että olen hidas. Ihmisille avautuminen ei kuulu taitoihini. Tiedän kyllä, miltä tämä koko asia tuntuu. Usko minua. Tiedän, että tarvitset aikaa koko asian käsittelyyn, mutta pyydän, Tori, minä pyydän, älä muutu. Sillä joidenkin elämäntoivo riippuu iloisuudessasi." Loput lauseesta hän kuiski joka antoi sille erilaisen merkitytksen. "Sinulla on minut. Tule puhumaan minulle, jos haluat jonkun kuuntelevan." kuulin sitten että ovi sulkeuti ja hiljaisuus valtasin huoneen. Aloin itkemään kun sattu liikaa 'Miksi näin tuntuu hirveen pahalta, sattuu liikkaa kaikki. Haluan vaan pois omasta kehosta ja ilosta, mutta toisaalta en, mitä teen!' ajatelin itkun lomssa kun muuta en voinutkaan.

Itkin vähän aikaa kunnes oveen koputiin "Oletan, että tämä on huoneesi, joten pyydän lupaa tulla sisään.. Tori, pyydän sinua olemaan huolehtimatta äskeisestä tilanteesta - toistaiseksi. Tahtoisin auttaa, mutten tiedä mitä hyötyä minusta niinkään olisi sinun olosi parantamiseksi. En myöskään tiedä, mitä Grey sanoi sinulle, enkä välttämättä tahdokaan. Jos on jotain, mikä vain voi auttaa, niin teen sen mielelläni." Julia on kysessä joka haluaa tulla, keräsin itseni jotenkuten "Tulle vain vähäksi aikaa, mutta en lupaa että olisin ilo silmälle." Halusin kyllä olla yksin mutta ei varmaan seuratee vähän aikaan mitään pahaa.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey käveli hiljaa pysähtyen ovensuuhun. Varastossa oli pieni sotku ja sen keskeltä hän löysi Lukaksen ja Marcellan. Hän ei ollut ajatellut, että jättäessään heidät kahdestaan he tekisivät jotain tällaista. Yksi syy lisää vihata itseään.

"Teillä kävi pieni tuuri. Art meinasi tulla lukitsemaan oven. Mitä te oikein ajattelitte?" Grey kysyi tyynesti ja rupesi siivoamaan sotkua pois. Hän vielä kysyi: "Otitteko jotain? Se ja tunkeutuminen varastoon antaa hyvän alun eristyssellejä kohti, vaikka ei sinne riitäkään."

[Benkku]

Raine Malcalm

Palasin takaisin ruokalaan missä huomasin Oprahin syöneen ateriansa loppuun. Vein tarjottimen kärrylle ja asettelin esineet kuuluville paikoilleen jonka jälkeen autoin Oprahin selliinsä. Tämä ei vaikuttanut olevan kovin puheliaalla päällä harmikseni, joten en nähnyt syytä koittaa. Siitäkin vain syntyisi toispuolinen keskustelu. Saatettuani hänet perille autoin hänet istumaan sängylleen.
"Tule sitten tutkijoiden huoneelle kun jaksat," sanoin viimeiseksi ennen kuin poistuin huoneesta liuottamalla oven kiinni perässäni. 'Hmm. En taida vielä käydä hakemassa Toria...' ajattelin kävellessäni portaikkoa kohti.

Zach Hayes

Huokaisin ja samalla pyyhkäisin muutaman hikipisaran otsaltani. Miten voikaan tulla näin kuuma tehdessä ruokaa. Nappasin rätin, pidin sitä juoksevan veden alla ja puristin vedet pois. Siirryin ruokasaliin joka ammotti tyhjyyttään, ja aloin pyyhkimään pöytiä. Kuulin, että eilen saapui uusia erottuvia.... Jospa tänään saisin nähdä millaista silmäkarkkia sieltä oikein tulisi. Kasvoilleni hiipi pieni virne tuosta ajatuksesta.

[tinyshycreature]

Yekaterina || Surumielinen hymy kohosi nuoren naisen kasvoille, hänen tuijottaessaan ruokalan suurehkoa ikkunaa. Vaaleat huoneet, laitos itsessään, oli aina muistuttanut sairaalaa, ainakin venäläistytön ymmärryksen mukaan. Hän vihasi tutkimushuoneiden kirkkaita valoja, kun taas ruokalan ikivanhat, himmenneet lamput tarjosivat Katenkalle hieman kodikkaamman valaistuksen. Jos neiti olisi yhä muodista kiinnostunut, oma itsensä, hän viihtyisi varmaankin paremman pimeässä, harmaine kaapuineen. Tosiaan, tyttö tuumasi katsellessaan käsiään, jotka olivat suurilta osin valtavan neulepuseron hihojen peitossa. Hänen pitäisi kai ottaa itseään niskasta kiinni, joku päivä. Kenties rehellisyys ja lapsimainen käytös olisi naisen tiketti muualle.
Siniharmaat silmät käänsivät huomionsa taas ulkomaailmaan. Vaitonaisena neiti hyräili jotakin satunnaista slaavilaista tuutulaulua, nojaten päätään käsiinsä ja keskittäen katseensa tiiviisti ulkona oleviin pikkukiviin. Parilla avustavalla käsiliikkeellä Katenka nosti kourallisen kiviä ilmaan luomalla niiden yläpuolelle puoleensavetäviä gravitoneja ja koetti sitten verkkaisesti laskea objektit alas - epäonnistuen, tietenkin. Pikkukivet ropisivat maahan kuin sade, vaikkei tyttö niiden ääntä kuullutkaan lasin läpi. Hän kirosi itsekseen ja tunsi jo keveän pistelyn sormenpäissään, jotka alkaisivat pian puutua. Pettyneenä, miltei vihaisena Katenka läimäisi ruokalan heiveröistä pöytää, työntäen sen jalallaan kauemmas. Ulkona olevat pikkukivet kohosivat samassa taivaalle ja sinkosivat villisti poispäin rakennuksesta, tipahdellen yksi kerrallaan kymmenisen metrin päähän.
Silminnähden ärtyneenä nuorukainen tuhahti ja nojasi hieman taaksepäin tuolillaan, pohtien, missä hänen voimiensa raja oli. Katenka tunsi puutumisen jo miltei ranteidensa kohdilla - hän oli leikitellyt kivillä hieman turhan pitkään. Voisiko hän kenties turtua ja puutua kokonaan? Neiti epäili mahdollisuutta, eikä ollut oikeastaan valmis kokeilemaan moista. Hän oli elänyt pitkään laitoksen armoilla, ilman voimiaan - muistot tuolta ajalta miltei kuvottivat nuorukaista. Hän ei halunnut menettää osaa itseään uudestaan nyt, tutkijoiden luottamuksen ansaitsemiseen oli mennyt turhan paljon. Tuo hauras luottamus saattaisi tosin rapista palasiksi, jos tutkijat huomaisivat, että Katya käytti voimiaan ilman kunnollista valvontaa, lupaa tai muutakaan syytä - jonka vuoksi hän päätti lopettaa, tältä päivältä. Neiti oletti selviävänsä rangaistuksetta, harva tutkija moisesta hermostui.

[Benkku]

Zach Hayes

Kuulin pientä hyräilyä salin toiselta puolelta. Kuulinkohan nyt ihan omiani? Nostin katseeni pöydästä ja skannasin silmilläni ruokasalin vielä kertaalleen. Katsoin hyräilyn suuntaan ja huomioni laskeutui pieneen brunettiin tyttöön joka istui yksikseen ruokalan toisessa nurkassa. 'Kappas, uutta lihaa' ajattelin.
Silmäni olivat ilmeisesti juosseet tämän pienehkön tytön yli, sillä en ollut huomannut tätä saliin saapuessani. Tutkin hänen ulkonäköään mielenkiinnosta. Hän ei näyttänyt kovin vanhalta, kenties noin 15-vuotias? Hänellä oli myös paljon pisamia ja vaikutti olemukseltaan ärtyneeltä.
Yllätyin hieman tämän paiskatessa käsillään edessä olevaa pöytää ja potkimalla sitä kauemmas itsestään. Mikäköhän tyttöä nyt noin oikein vaivasi että piti esineitäkin hakata.

"Mitäs pahaa se pöytäkin on sinulle tehnyt?" kysyin huvittuneena. No, onhan tyttö lievästi liian nuori minun makuuni, mutta eipä se tälle puhuminen haittaisi.

//Okei luin vasta nyt sen lomakkeen loppuun niin tajusin vähän myöhässä että ei oo ns. uus mutta ihan sama, en jaksa muokata xD
ja reps kaikki erottuvanaiset on liian nuoria tälle XD Tutkijat/Vartijat here i come ja Gey you might just have a chance XD

[tinyshycreature]

Yekaterina || Nainen säpsähti, huomatessaan toisen ihmisen läsnäolon. Hän vilkaisi tuota pikaisesti, päätellen nopeasti pari asiaa miehestä. Tuo oli ilmeisesti ruokalan työntekijä ja taisi viihtyä kaukana erottuvista, sillä venäläistyttö ei ollut koskaan nähnyt moista hujoppia. Tietysti tämä saattoi johtua Katenkan omista mieltymyksistä - hän liikkui vain harvoin huoneensa ulkopuolella ja vietti muutenkin monta kuukautta eristyksessä. Miehen kysymyksen kuullessaan hän värähti hieman, miettien heti, oliko tuo huomannut. Mahtuiko ikkuna tuon näkökenttään? Neiti koetti uskotella itselleen, että ruokalajätkä tuskin oli nähnyt paljoa. Hetken pohdinnan ja pienen sydänkohtauksen jälkeen hän päätti vastata, saatuaan hieman aikaa miettiä.
“Ei mitään”, Katenka vastasi monotoniseen sävyyn, nenäänsä nyrpistäen. Miehen outo, huvittunut äänensävy sai hänet voimaan pahoin. Neiti ei jaksanut enää vetää ylleen uutta roolia, eikä sitä kai tarvittukaan - mitäpä nyt ruokalatyöntekijä voisi hänen elämäänsä vaikuttaa.

//aa joo ei haittaa yhtää :> katya on varmaa ollu eristyksessä ja muutenkii muualla ni ei se paljoo työntekijöitä nää.
((lowkey katya ei ehkä oo paras paikka alottaa ottaen huomioon et se enemmä tai vähemmän vihaa kaikkia))

[Sierra]

// Anteeksi kun vastaroolissa on mennyt hiukan aikaa, tuli siinä hajoitettua yksi tietokone (se joka oli minulla käytössä) ja muuta, ja nyt toistaiseksi roolin äitini läppärillä.. ^^"

Julian Schwarz

Tori vastasi minulle että voin tulla, vaikkakin lyhyeksi aikaa.
Avasin oven, ja astuin sisää huoneeseen. Suljin oven perässäni, ja istuin tuolille pöydän ääreen kääntäen istuimen, jotta näkisin Torin. Hänen silmänsä näyttivät sen, että hän oli itkenyt.
Säälin Toria, vaikkakaan en usko että minusta on mitään apua.
Katson tätä, ja se näyttää siltä että hän häpeää ja katuu huutamistaan suuresti. Olisi helpompaa, jos osaisin ymmärtää muita ihmisiä. Sen sijaan, sain voimakseni telekinesiksen. Jos vain saisi päättää, minusta ei ikinä olisi tullut erottuvaa. Minulla ei ikinä olisi ollut ongelmia. Olisin jatkanut elämääni välittämättä ja pitämättä erottuvista, ja vältellen niitä. Silti, minusta tuli sellainen. Asia kuitenkin, jonka voin tehdä tässä tilanteessa, on koittaa ymmärtää muita kaltaisiani, ja heidän ajatuksiaan.
Pysyn hiljaa, sillä en uskalla sanoa hänelle mitään. Kenties, jos sanoisin jotain, se saisi hänet itkemään.

[JokuHullu]

Hanzel Calloway

Hanzel vilkaisi tutkittavien listaa. Hänellä olisi ensimmäisenä vuorossa Tori. Tyttö ilmeisesti kykeni näkemään tunteita sokeudestaan huolimatta. Hitto. Sitä tässä kaivattiinkin. Hanzel nosti pöydälle pari ruiskua siististi vierekkäin, toisessa tummaa nestettä, toisessa samean valkeaa. Toinen vähensi endrogeenin määrää, toinen lisäsi sitä. Molemmat uutettu erottuvien verestä. Ruiskujen viereen Hanzel nosti tyypillisiä lääkärin varusteita kuten stetoskoopin, korvalampun sekä pienen taskulampun silmien tutkimista varten. Sitten vanha tutkija istui tuolilleen ja avasi kansion jonka kannessa luki selkein mustin kirjaimin "Tori Razton".
Tori oli ollut sokea syntymästään saakka ja hänen voimansa oli aktivoitunut 16-vuotiaana. Hänet oli ilmiantanut hänen huoltajanaan toiminut vanha nainen. Luonteeltaan lempeä, mutta kipakka. Kyky ei ollut kovin vaarallinen, joten häntä ei tarvinnut pitää kovin vahvoissa aineissa toisin kuin Greytä, jonka kyky perustui myös tunteisiin. Hanzel jatkoi kansion selailua, vaikka tiesi oikeastaan jo kaiken mitä se sisälsi. Se vain oli hänellä tapana ennen tutkimusten alkua.

[Raion]

Tori Razton

Kuulin oven ja askeleiten ääniä huonessani, sitten tuli hiljaisuus. "Kiitos että tulit, se vähän helppotaa oloani." hymyillin hieman kiitolisuuden osoituksenna Julianille, se on kunnioitetavaa että tulee lohdutamaan toista. "Saanko kysyä yhden kysymyksen johon sun ei tarvi vastata, että mikä on kykysi?" En ajatellut loppuun kun kysyin loppuun, mutta en tiedä suurinta osankaan kykyistä, joten olisi kiva tietää nyt tässä vaiheessa.

//Roolin sairaan nopeesti, eli ei mikään maailmamullistava asia XD

[Camile]

Rose Collins

Hetken päästä Art kaivoi taskustaan avainnipun, josta hän irrotti yksittäisen avaimen. Art pyysi Greytä sulkemaan jonkun varaston oven ja ojensikin tälle avaimen myös kertoen varaston sijainnin, jonka Grey otti hieman epäröiden vastaan. Oliko Greykin tutkija? Olisin kuitenkin tämän jäänsinisten silmien perusteella arvellut hänen olevan yksi tutkittavista, mutta miksi muuten Art olisi luottanut hänelle avaimet? Grey ilmoitti, että menisi pian sinne ja palasi takaisin huoneen ovelle, mistä hänet oli tänne käskettykin. Käänsin katseeni Arttiin, vieläköhän hänellä oli jotain vai jatkaisimmekohan me matkaa?