Ei verta väkevämpää

[zen]

LUKAS

Lukas hieman tympääntyi Marcellan toteamuksesta, muttei ottanut sitä mitenkään pahallaan - taisi vain osoittaa, että tytölläkin oli huumorintajua. Ei hän näköjään ollut lainkaan huonoa seuraa. Mysteeriksi vain jäi, mitä tyttö itse Lukaksesta ajatteli.
"Mennään sitten", poika sanoi jokseenkin vaitonaisesti ja nousi ylös nojaten noustessaan pöytään. Hän huomasi toisen katsetta seuraten kahden tuntemattoman ihmisen saapuvan ruokalaan, toinen heistä luultavasti vartija, vaatetuksesta päätellen, toinen mielenkiintoisesti pukeutunut nainen. Vartija vaikutti turhankin tuttavaiselta naisen kanssa, mutta Lukas päätti olla välittämättä kummastakaan - tuskin mitään hyvää siitä seuraisi.
Hän jätti tuolinsa niille sijoilleen siirtämättä sitä siististi takaisin pöydän viereen, kuten moni muu luultavasti tekisi, ja kiersi pöydän kävelläkseen ruokalasta poispäin. Miksi Marcella edes haluaisi kierrellä laitosta, vai toimisiko hän vain jonkinlaisena oppaana hetken ajan? Lukas ei ainakaan osaisi kulkea näin isossa rakennuksessa, vaikka oppiikin yleensä paikat hyvin nopeasti.

[Cia]

Marcella Calloway

Eipä Lukaksella tietenkään ollut muutakaan tekemistä, jolloin hän nousi pöydästä tehdessäni sitten samoin. Lähdin kävelemään pois ruokalasta, pojan tullessa perässäni. Mietin mistä aloittaa esittelyn. Lukakselle paikka oli aika varmasti ihan tuntematon, kun taas itse olin vaeltanut siellää jo niin kauan, että tunsin sen toista kerrosta lukuunottamatta jokaista nurkkaa myöten.
"Oikeestaan täällä ei ees oo mitään ihmeellistä, ei uimahallia, ei kirjastoa, ei mitään mielenkiintoista, mutta öh, täällä on paljon käytäviä ja varastoja", kerroin. "Eli joo, ei ihan unelma kartano, mutta kartano kuitenkin." Johdatin meitä ensimmäisen kerroksen isoon käytävään, jonka varrella oli muutamia ovia, jotka veivät niihin upeisiin varastoihin.
Hassua kylläkin, mutta kaipasin jo omassa huoneessa tylsistymistä, samojen kirjojen lukemista, kouluhommia tehden, yrittäen tajuta kaikki matikkalaskut itse, ja tekemällä pingviini esseitä ihan omaksi huviksi, kun ei muutakaan tekemistä ollut. Joskus Hanzel osti uusia kirjoja, kuten myös oppikirjoja, jotta pystyisin opiskelemaan täällä, salassapitojuttujen takia. Olisihan se ehkä outoakin, jos kertoisin koulussa asuvani laitoksessa jossa tutkittiin ihmisiä jotka tyyliä tappoivat muita. Joo, sillä tuskin saisi kavereita.

[zen]

LUKAS

Lukas hieman hymähti Marcellan kartanokommentille, tällä kertaa hyväntuulisen kuuloisesti. Marcella tuntui tietävän paikat jo ennestään, varmasti nopea oppija hänkin.
"Uimahalli kelpaisi", Lukas vastasi hieman poissaolevasti silmäillen samalla ympärilleen. Tästä kerroksesta pääsi ulos, niinhän? Ainakin suljettujen ovien perusteella päinvastaisessa suunnassa tuntui olevan edes jokin reitti jonnekin, minne ei avaimettomilla ihmisillä ollut asiaa. Kovin suljettu olo oli ylipäätään koko laitoksessa, pomminvarmasti ei mitään ovia saanut tiirikoimallakaan auki, sellainen vaikutelma niistä tuli.

Sinisilmien katse kiinnittyi oveen toisensa jälkeen, hieman ankeaahan täällä oli, mutta ihan menevä paikka. Laitoksesta tuli mieleen jollain tapaa sairaala, olivathan seinät harmahtavanvalkoisia ja käytävät olivat yksinkertaisia. Voisi hyvin kuvitella näkevänsä sairaalasänkyjä, jos yhdenkään oven avaisi. Yksi ovi näytti olevan raollaan, varmasti pelkkää huolimattomuutta, tai sitten joku ehkä oli siellä tekemässä jotain - joka tapauksessa Lukas poikkesi Marcellan perästä mitään sanomatta kohti ovenrakoa, avaten sitten oven ja viittoi sormellaan Marcellaa lähemmäs. Ei tainnut olla sallittua kurkkailla varastojen sisään, mutta minkäs sille tekee, olihan ovi niin kutsuvasti avoinna.
Varasto ei tosiaan ollut mikään komero, toisin kuin Lukas olisi arvannut, vaan selvästi isompi, muttei niinkään avonainen. Jonkinlainen koulun liikuntavälinevarasto tulisi ensimmäisenä mieleen koon puolesta - seinillä oli hyllyjä ja lattialla suljettuja pahvilaatikoita, jotka oli luultavasti vasta sinne tuotu.
Uteliaan tapainen virne kasvoillaan Lukas katsoi Marcellaa päin.
"Entä oletko koskaan käynyt täällä?"

[Benkku]

Raine Malcalm

"on se ehkä totta, että olen...surullinen" Oprah haukkasi henkeä, "Ehkä vähän se on pistänyt surulliseksi, ettei minulla oikeen ole ollut seuraa ja ainoa mistä olen saanut sitä, on minun taiteeni jotka heräävat henkiin...mutta nyt ne eivät ole hetkeen heränneet"
Nostin kulmiani hieman yllättyneenä ja lievästi järkyttyneenä. 'Niin pahastiko häntä oltiin piikitelty? Ihan järjetöntä. Tuohan menee jo kituuttamisen puolelle...' Koska olin itsekin erottuva, en voinut välttyä ajattelemasta jos en olisikaan päässyt vartijaksi, ja minut olisi aikoja sitten haettu pakolla tänne. Olisin varmasti menettänyt puolet elämänhalustani, nähden millaisessa kunnossa jo Oprahkin oli viime yön piikityksistä.
"Hmph, just. Jätä se tutkijoille että voivat viedä edes pienenkin ilon elämästä," sanoin sarkastisesti, suoristaen selkääni ja nojaten taakse tuolinselkää vasten.
"Mutta hei. Älä anna heidän pilata sinun päivääsi. Täällä riittää seuraa vaikka kuinka paljon! Voin viedä sinut tämän jälkeen oleskelutilaan, jos haluat?" sanoin kysyvästi. Samassa huomasin Lukaksen poistuvan päätutkijan tytöntyttären kanssa ruokalasta.

[Cia]

Marcella Calloway

Virnistin Lukaksen vastaukselle uimahallista. Olin pienempänä ollut kultamitalisti suunnilleen kaikissa uimakisoissa, ja harrastanutkin sitä monta vuotta, tietenkin. Nyt mietittynä, olikohan sillä jotain tekemistä vesikykyjeni kanssa? Noh, jos pessimistisiä oltaisiin, en tulisi enään koskaan elämässäni uimaan, joten mitä väliä.
Jatkoin kävelemistä käytävää pitkin, vaikkei se päässä mitään olisikaan, kuin lisää ovia. Kuulin oven narahtavan auki, jolloin käännyin nopeasti varaston oville päin. Tuskin kukaan tykkäisi löytää kahta teiniä nuuskimassa paikkoja, vaikkei käytävä kiellettyä aluetta ollutkaan. Sainkin huomata Lukaksen avanneen yhden ovista, viittoen minut mukaansa. Luulin ovien olevan lukossa, olivathan ne sentään varastoja, mutta ei kai sitten. Tuskin niissä mitään tärkeää olisi, jos ovia auki pidettäisiin. Kiiruhdin pojan luo, joka oli jo huoneen puolella, seuraten häntä sisään.
"Joo tietenkin", hymähdin sarkastisesti, ohittaen pojan. Napsautin valot päälle, varastoon syttyen kellertävä valo. Katselin hyllyjä, jotka olivat täynnä laatikoita joissa luki jotain nimiä. Olivatko ne jotain lääkkeitä? Vedin yhden laatikon esiin lattialle, repien teipit sen päältä. Laatikko oli täynnä muovisia pusseja, joissa oli sitä tummanpunaista nestettä, jota minuunkin oli laitettu, jotain unilääkettä? "Tätä annettiin mulle ennen kun heitettiin nukkumaan selliin", kerroin Lukakselle.

[Echo]

William "Will" Nightray

En ole varma miksi edes yritin tavoitella tuon erottuvan katsekontaktia, kun hädin tuskin meinaan saada vastausta, mutta sentään lopulta hän myönsi käynneensä syömässä. Suoristin selkäni todeten pieni virne kasvoillani: "Hyvä hyvä". En viitsi jäädä vaivaamaan heitä tämän pitemmäksi aikaa, he vaikuttavat aika harmittomilta ja kilteiltä. Haron tummia hiuksiani pois kasvoiltani samalla astellen takaisin ovea.
"Olkaa ihmisiksi", sanahdan olkapääni ylitse laskien käteni housujeni taskuihin rennon oloisesti. Kävelen jo käytävän puolelle, mutta kumminkin niin hitaasti, että jos heillä olisi vielä jotain asiaa niin kuulisin.

/ pahoittelen lyhyttä roolausta

[zen]

LUKAS

Varaston lamppu ei selvästikään ollut vasta ostettu, kun se valaisi varaston kauttaaltaan kellertävällä valolla. Vielä äsken hämärtävän huoneen piirteet tulivat kuitenkin selkeämmin esiin ja paikan täytti sellainen haju, mitä nyt voi tällaiselta paikalta odottaakin - ei mitenkään erityinen tai voimakas, mutta varastoksi sen pystyi silti erottamaan.
Lukas pyyhkäisi ohimennen yhden hyllyn reunaa ja tunnusteli pölyhiukkasia sormissaan. Varastot eivät tainneet olla ensisijaisessa asemassa siivouksen kannalta. Hyllyjen lääkepakkauksia päätellen täällä säilytettiin ties mitä aineita tarvikkeiden lisäksi, muttei huomio niihin kuitenkaan kiinnittynyt, olihan Marcella löytänyt itselleen selvästi mielenkiintoisemman kohteen.
Marcellan mainitessa jotain hänelle annetuista aineista, Lukas asteli tytön viereen ja kyykistyi katsomaan laatikon sisältöä.
"Haha, sitäkö tämä on? Unilääkettä?" hän naureskeli rauhallisella äänellään ja nosti yhden pusseista ja käänteli sitä hieman käsissään. Toisella puolella oli etiketti, jossa näytti lukevan aineen nimi ja muuta tietoa - sillä tiedolla Lukas ei kuitenkaan mitään tehnyt, eihän hän tiennyt lääketieteen nimistä yhtikäs mitään, ja ehkä olikin parempi niin.
"Mitä muissa laatikoissa on?"

[Cia]

Marcella Calloway

Minun tutkiessa laatikkoa, varmistaen ettei pohjalla ollut muuta, Lukas näytti tutkivan hyllyjä, kunnes kumartui viereeni. Kohautin olkiani vastaukseksi, mistä minä tiesin mitä se oli. Eikun taisimpas kuitenkin tietää. "Ei... se vie kai kyvyt pois", kerroin hitaasti miettien. Siitä huono olo sun muu olikin johtunut aiemmin. Jotain sen tapaista Hanzel oli ainakin selittänyt minulle.
Lukas kysyi muiden laatikkojen sisällöstä, jolloin virnistin. "Otetaan selvää." Nousin ylös, vetäen seuraavan laatikon, jonka sisällöksi paljastui vaaleahkoja tabletteja, jotka nekin olivat pakattu pienempiin muovipusseihin. Otin yhden pusseista käsiini, avaten sen. Ei se haissut millekkään, joskaan en tiennyt haisivatko mitkään pillerit. Pussiin oltiin kirjoitettu jokin vaikeasti lausuttava nimi, eikä minulla ollut tietoakaan mitä se tarkoitti, mutta koska en tunnistanut sitä, en uskonut sen olevan myöskään mitään vaarallista. Se voisi olla unilääkettä, rauhoittavaa tai kipulääkettä, joista oikeastaan kaikki kelpasi minulle.
"Lukas, mitäs sanoisit bileistä?" kysyin kiinnittäen pojan huomion itseeni, nousten taas seisomaan, kädessä kuitenkin edelleen avoin pussi. Kaadoin kaksi tablettia kädelleni, ojentaen pussia sitten Lukakselle. Miettimättä sen enempää, olivat pillerit jo päätyneet suuhuni, jossa yritin niitä niellä. Tämä ei tosiaankaan ollut se minä, kuka normaalisti olin. Normaali minä ei ikinä edes koskisi mihinkään tuntemattomiin pillereihin, mutta toisaalta, normaali minä ei myöskään ollut erottuva. En osannut, tai pikemminkään halunnut ajatella seurauksia, joita tästä voisi seurata. Olin vanki ja tulisin varmaan loppu elämänikin olemaan, joten mitä väliä, mitä tein vankina.

[zen]

LUKAS

Marcella osoittautui, jälleen kerran, täysin erilaiseksi mitä ulkonäöstä voisi päätellä - ei ehkä sittenkään se paikan kiltein tyttö. Lukas vain kuunteli, eikä puuttunut asiaan millään tapaa, mutta jäi ajattelemaan äskeisen laatikon sisältöä, sitäkö hänellekin oli annettu? Aine, joka vie kyvyt pois kuulosti hyvin epätodennäköiseltä, mutta ei varmasti ollut yllätys, olihan kyseessä kykyjä tutkiva laitos. Kyvyt itsessään taisivat olla vielä mahdottomampi ajatus, joten Lukaksen oli viime aikoina vaikea vetää realistisuuden rajaa.
Tytön ehdotus sai Lukaksen hetkeksi empimään.
"Bileet? Hei, et voi tietää mitä pillereitä nuo on", hän sanoi hieman suojelevasti ja oli jo aikomassa estää Marcellaa, mutta tyttö jo ehti ottaa ne suuhunsa, mikä taisi olla jo liian myöhäistä pysäyttää. Lukas ei tiennyt, mikä Marcellaa vaivasi, kun teki päätöksen syödä tuiki tuntemattomia, epäilyttäviä lääkkeitä - hän ei kuitenkaan halunnut jättää uutta toveriaan yksin ja otti pussin pois Marcellan kädestä. Epävarmuus pysyi pojan mielessä, joten hän vain piteli muovista tablettipussia kädessään ja katsoi suoraan tytön silmiin. Kaipa tuon juuri ottamat lääkkeet olivat vain jotain tavanomaista apteekin Buranaa.
"Onko olemassa mitään vasta-ainetta sille punaiselle aineelle? Että saisi kyvyt takaisin?" hän kysyi tällä kertaa hieman vakavammin, mutta sekin vakavuus huuhtoutui pois hymyn ansiosta. Hieman hulluuttahan tämä oli, olla lääkevarastossa osaamatta lukea yhdenkään lääkkeen nimeä kunnolla. Saisivat kirjoittaa ohjeet ja käyttötarkoituksen jokaiseen etikettiin erikseen, niin olisi selvästi helpompaa löytää tarvitsemansa.

[Cia]

Marcella Calloway

Tablettien nieleminen osoittautui vaikeammaksi mitä oletin, mutta sain molemmat kuitenkin alas. Lukaksen varoitus sai minut tuhahtamaan. "Me ollaan jo vankeja, joten mite mikää vois mennä huonommaks?" kysyin. Lukas nappasi muovipussin ojennetusta kädestäni, muttei kuitenkaan ottanut mitään. Ja nytkö poika aikoi jättää minut yksin ongelmiin? Ei yksin ongelmissa olemisessa ollut mitään hauskaa.
Lukas kysyi vasta-ainetta vasta-aineelle, jolloin kohautin olkiani. "Sen saa selville koittamalla", sanahdin virnistäen, nyökäten kohti pussia pojan käsissä. En oikein osannut päättää, että olisiko henkilökunta lempeämpi minulle johtuen siitä, että tuntivat minut ja olin asunut täällä ei-erottuvana, vai nimenomaan tiukemmin, johtuen samoista syistä. Vedin hyllyiltä kolmannen laatikon, joka oli myös täynnä pillereitä, mutta tällä kertaa keltaisia. "Ota mitä haluat", sanoin. Hyväksyin vielä sen, että söin itse tuntemattomia tabletteja, mutta tarjosinko tosissani niitä muillekkin? En olisi osannut kuvitella tekeväni niin, mutta sillä hetkellä en tosin osannut kuvitella tai ajatella mitään. Olin vihainen Hanzelille ja itselleni, surullinen, ja muutenkin varmaan kaikin tavoin sekaisin tunteistani.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey puhalsi keuhkonsa tyhjiksi hitaasti Willin kävellessä pois. Hän ei ollut tajunnut pidättäneensä henkeään. Tosiaankin hänen olisi vielä opeteltava pysymään rauhallisena itsenään tämän ollessa läheisyydessä. Kuitenkaan muistikuvat eristysajoiltaan Willin kovakouraisesta käsittelystä eivät auttaneet asiaa.

[Hiromi]

BONVILIO "BOV" CRÉSIE istui vuoteensa päällä kuin nalli kalliolla. Hän ei ollut vieläkään sisäistänyt kaikkia päivän tapahtumia ja oli varma, ettei tulisi koskaan niitä sisäistämäänkään. Olihan koko tapahtumasarja jo itsessään niin naurettava. Muuttua nyt siiliksi julkisella paikalla äidin sekä muiden kaupunkilaisten nähden... Kuinka häpeällistä. Ei näyn käynyt kuin huonoissa melodraamoissa.

Mies huokaisi hiljaa ja pyöritteli pitkiä hiuksiaan etusormensa ympärillä, jyrsien samalla ylähuultaan hampaillaan. Olisipa hän vain jäänyt kotiin, niin kaikki olisi hyvin, eikä hän odottaisi nyt karussa sellissä kuolemaansa.

Bonvilio laskeutui kyljelleen sänkynsä päälle, veti peiton niskaansa ja tarrautui tyynyyn, jonka hän puristi tiukasti itseään vasten. Mies tunsi silmäkulmiensa polttelevan ja kyynelten valuvan pitkin hänen kasvojaan, kastellen vieraalta tuoksuvan tyynyn. Ehkäpä tämä kaikki oli pahaa unta, jonka hän vain nukkuisi pois. Huomenna hän olisi taas kotona.


//asdfghj anteeks en osaa ja tää on lyhyt ja hirvee ja aaeeeää joo en tosiaan osaa kirjottaa romaaneja

[Raion]

Tori Razton

Olin vähän aikaa paikoillan ajatellen kykyäni, samalla taisi William taisi lähteä pois huoneesta.

Huomasin että kykyni palasi kokonaan 'Tämä taisi olla pysyvää' ajatelin itsekseen. Haluaisin mennä tutkimaan paikoja vaikka se onkin suuri riski "Anteeksi että lähen tästä näin vaan mutta menen kävelylle!" Nousin sohvalta ja lähin joten kuten kävelemään kohti käytävää. Astelin pitkin käytäviä, samalla törmäilin esineitä päin, 'oliko ihan järkee lähteä kävelemään noin vain?' Ajatelin taas hiljaa itsekseen. Kuulin jossain vaiheessa itkua tai sitten kuulin omiani, taidan kysyä kumminki jos joku olisi siellä "Onko kaikki hyvin?" Kysyin hiljaa jos joku ei ole täällä missä minä olen.

//sekavuus ja joku hieno rooli olisi tässä! XD Antakaa armoo kun oon puhelimella xD

[zen]

LUKAS

Lukas katsoi epätoivoisesti Marcellaa. Ei kai tyttö ryhtynyt itsetuhoiseksi? Toisaalta maininta vankina olemisesta sai Lukaksen itsensäkin pohtimaan mahdollisuuksiaan, vaikkei ole vielä tutkimuksissakaan käynyt - hän ei siitä huolimatta ollut samoin mielin kuin Marcella; vaikkei Lukas pitänytkään lukkojen takana olemisesta, ei hän ymmärtänyt tytön ajatusmaailmaa lainkaan tällä kertaa. Hänen katseensa siirtyi takaisin kädessä pitämäänsä pussiin, sitten vasta hyllystä otettuun toiseen laatikkoon. Lukas oli pohjimmiltaan melko kapinallinen jääräpää - tottakai hänellä kävi mielessä, jos voisi napata lääkkeen tai pari. Ehkä jostain löytyisi se oikea lääke, olihan myrkyilläkin vasta-aineensa. Olisiko oikea aine piikitettävää vai tabletin muodossa, sitä ei poika tietenkään tiennyt, mutta lääkepillerit vaikuttivat silti epätodennäköiseltä.
Rationaalinen ajattelu hieman hämärtyi, kun Lukas veti tableteita täynnä olevaa laatikkoa lähemmäs itseään, laski kädessään olevat pillerit lattialle ja nosti keltapillerisen pussin kasvojensa eteen sitä tarkastellen ja käännellen. Pieni naurunhymähdys pääsi hänen suustaan. Hauskanpitoa vartenhan tämä hetki vain oli.
"Mitä väliä, onko vanki vai ei? Kaikkialtahan voi karata", hän sanoi leveä, harvinaisen itsevarma hymy kasvoillaan, avasi pussin ja otti suuhunsa yhden tabletin. Yllättävää, että asia meni näin päin: Lukas tavallisesti olisi varmasti se, joka hakeutuu ongelmiin ensimmäisenä.

[Hiromi]

BONVILIO "BOV" CRÉSIE oli juuri nukahtamassa, kunnes hän kuuli äänen yksinäisen sellinsä ulkopuolelta. "Onko kaikki hyvin?" Kuului kysymys, joka oven toisella puolella esitettiin. Mies ei kuitenkaan ollut varma, oliko kysymys hänelle vai jollekin toiselle, joten hän päätti pysyä vaiti ja tyytyi rutistamaan tyynyään yhä tiukemmin otteeseensa.

//En oo saanut tänään yhtään järkevää tekstiä aikaseks, eikä tässäkään mitään kehumista ole. Roolin nyt kumminkin jotain pientä, koska en halua pidätellä Raimoa turhaan.