your name. / 君の名は。

Keskustelualue erilaisille anime- ja mangasarjoille.

your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Sierra » 25.05.2017 13:54

your name. / 君の名は。/ Kimi no Na wa.

Kuva

Tämän keskustelun siis pistin pystyyn sen takia että en ole itse ainakaan huomannut tästä paljoa puhuttavan sitten jo nyt edesmenneillä foorumeilla tai paljoa muutenkaan, niin minäpä sitten aloitan.

Ketkäs ovat nähneet viime vuonna julkaistun Shinkain menestyselokuvan Your namen? Tätä ollaan näytetty elokuvateattereissa ainakin Helsingin Finnkinossa, ensi-ilta oli 21.4. Itse en kuitenkaan ole Helsinkiin Keski-Suomesta lähtenyt ajamaan, vaan netin kautta katsellut elokuvan.

Yhdessä vaiheessahan tämä leffa oli aika isokin juttu, toisin sanoen niihin aikoihin kun tämä leffa oltiin julkaistu, eli elokuussa 2016. Suomessa ei minun käsittääkseni tästä leffasta mitään sika isoa hittiä tullut, kun ei tullut vastaan minkäänlaisia mainoksia, eikä sitä näytettykkään kun parissa tietyssä elokuvateatterissa.

Itse tästä elokuvasta todella paljon pidin, ja pakko sanoa että olen aika herkkä tämmöisille leffoille niin kyllä siinä kyynel silmäkulmaankin ilmestyi (köh, ehkä hiukan useampikin ). Omasta mielestäni, elokuvan soundtrack on hyvä. RADWIMPS on näiden takana, ja rakastuin yhteen elokuvan kappaleisiin, Nandemonaiyaan, kuten ilmeisesti aika monikin on. ( sen verran paljon on tullut kuunneltua että osaan sanat jo, heh ) :D
On tätä soundtrackia tullut siis kuunneltua muutenkin kun elokuvan yhteydessä, joten ei siinä mitään.

Minun omasta mielestäni elokuva paranee loppua kohti, sillä alku on lähinnä vaan selitystä (tai perusasioiden näyttämistä elokuvassa, tutustuttamalla katsoja hahmoihin ja niiden arkeen jne.), niinkuin aika monessa muussakin leffassa.

No mutta, muistetaan Anime & Manga palstan säännöt ja kunnioitetaan niitä ja modeja, ja muistetaan pitää spoilerit spoilereissa jottei kenenkään ilo pilaannu jonkun juonia paljastavan henkilön takia.
we’ve found our destiny
Avatar
Sierra
Kaartin sotilas
Kaartin sotilas
 
Viestit: 418
Liittynyt: 23.05.2017 16:48
Paikkakunta: Jupiter

Re: your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Freyel » 25.05.2017 17:07

Minä olen myös nähnyt tämän, ja täytyy sanoa, että se on yksi mun suosikkielokuvista. Tää leffa jäi jotenkin mieleen ja mietin sitä tosi kauan sen näkemisen jälkeen. Jotenkin siinä oli vaan niin ihana tunnelma. Musta tuntuu että tykkään muutenkin aika paljon animaatioleffoista, jotka sijoittuu Japanin maaseudulle (esim. Marnie - tyttö ikkunassa, Wolf Children) en tiedä mikä siinä on :D Tai no, onhan Your Name:ssa paljon Tokyotakin, mutta sen kuvailu jää ehkä vähän vaisummaksi?

Elokuvan alku oli melko sekava, mutta itse sain siitä ainakin aika nopeasti kiinni, koska tiesin jo etukäteen mikä on elokuvan idea. Oli kyllä tunteikas kokemus ja niin erilainen kuin mitä tällaiselta asetelmalta olisi voinut olettaa. Koska itsekkin katsoin elokuvan netistä, ajattelin ostaa sen myöhemmin, kannattaakseni sen tekijöitä sitten sillä tavalla c:
"They say "be yourself." But I don't really like who "myself" is."
Avatar
Freyel
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 105
Liittynyt: 08.05.2017 19:55
Paikkakunta: Helsinki

Re: your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Kaicore » 25.05.2017 22:16

Aaa, en malta odottaa että menen tämän katsomaan. Pitää olla tarkkana, sillä ei yhtään tiedä, kauanko tämä on teattereissa, toivottavasti ainakin hetken niin pääsee kannattamaan anime-elokuvien tuomista Suomeen!
Kuva
Kaicore
Noviisi
Noviisi
 
Viestit: 27
Liittynyt: 22.05.2017 09:48
Paikkakunta: Vantaa

Re: your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Sierra » 26.05.2017 14:30

Juu, Suomessahan ei paljoa animeleffoja näytellä, joka on omasta mielestäni harmi näin osana otakukansaa. Epäilevät varmaan ettei nämä tule Suomessa hirveän hyvin menestymään, jota sinänsä en ymmärrä, koska täälläkin sattuu olemaan niitä jotka tykkäävät piirretyistä tai ihan muuten vaan animesta ja mangasta ylipäätään. Ja joo, josset siis ole kyseistä elokuvaa nähnyt, suosittelen kovasti!

Ja juu, kieltämättä nämä Japanin maaseudulle sijoittuvat leffat on aika ihania, itsekin niistä pidän.
Kyllähän Your Name itsellänikin nousi animeleffojen ykköseksi, vaikka niitä ei ihan hirveästi ole tultua katsottua kun netistä pitää katsoa niin laatu on joskus niinkin hirveää ettei mitään selvää saakkaan, niin pitääkin etsiä joku hyvä sivu jolta sitten elokuvaa katsella (omasta mielestäni hyviä ovat KissAnime, GogoAnime, vaikka laittomia ovatkin, ja sitten Crunchyroll, mutta huono puoli siinä on se ettei sieltä pysty katsomaan leffoja).
we’ve found our destiny
Avatar
Sierra
Kaartin sotilas
Kaartin sotilas
 
Viestit: 418
Liittynyt: 23.05.2017 16:48
Paikkakunta: Jupiter

Re: your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Sasandora » 02.06.2017 21:30

Meinasin tätä käydä Seinäjoen elokuvateaterissa katsomassa, mutta oli kerennyt esitykset jo loppua. Pitäisi saada aikaiseksi katsoa netistä, olisi tosin muutama muukin anime-leffa mitä pitäisi jaksaa/ehtiä katsoa, niin saas nähdä koska sitten tulee katsottua. ^^'
Avatar
Sasandora
Moderaattori
Moderaattori
 
Viestit: 105
Liittynyt: 10.05.2017 21:38
Paikkakunta: Villi länsi

Re: your name. / 君の名は。

ViestiKirjoittaja Larjus » 04.06.2017 12:12

Minäkään en Kimi no na waa mennyt leffateatteriin katsomaan, vaikka eka ajattelin, että menisin. Jotenkin se vain jäi... Ajattelin kuitenkin, että voisi joku päivä katsoa sen tietokoneelta, kun kyllä se varmasti netistä löytyy. Vaikuttaa nimittäin mielenkiintoiselta leffalta.
Our hero, our hero, claims a warrior's heart.
I tell you, I tell you, the Dragonborn comes.
With a Voice wielding power of the ancient Nord art.
Believe, believe, the Dragonborn comes.
It's an end to the evil, of all Skyrim's foes.
Beware, beware, the Dragonborn comes.
For the darkness has passed, and the legend yet grows.
You'll know, You'll know the Dragonborn's come.
Avatar
Larjus
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 328
Liittynyt: 08.05.2017 16:19
Paikkakunta: stadi.


Paluu Anime & Manga

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron