Ei verta väkevämpää

Roolipelien pelaamiselle tarkoitettu topic. Voit ilmoittautua mukaan peleihin Roolipelilomakkeet ja -keskustelut -osiossa.

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 21.09.2017 00:55

Grey Rivaille

Grey tunsi, kuinka mies istui hänen viereensä. Kylmät väreet läpäisivät hänen kehoaan. Hän ei tajunnut, miten Zach voi tehdä tällaisen vaikutuksen häneen. Hän käänsi päätään hieman miehen suuntaan, kun tämä alkoi kertoa omaa näkemystään laittaen samalla oman kätensä hänen kätensä päälle.

Grey ei meinannut uskoa kuulemaansa. Zach piti häntä ihmisenä. Hän katsoi hieman hämmästyneenä tämän vakaviin kasvoihin, mutta joutui kuitenkin kääntämään päätään pian toiseen suuntaan. Hän ei halunnut miehen näkevän sitä yhtä kyyneltä, joka vieri hänen toista poskeaan pitkin. Hän pyyhkäisi sen nopeasti pois. Joku, josta hän välitti, piti häntä ihmisenä.

Grey käänsi kättään niin, että voisi ristiä kätensä Zachin käden kanssa. Hän puristi sitä pienellä voimalla. Hän ei ollut huomannut, kuinka isot ja pehmeät kädet miehellä oli. Se saattoi johtua myös siitä, että hänellä itsellään oli pienet kädet. "Kiitos," hän sanoi. Hetken päästä hän jatkoi: "Huomisesta eteenpäin ei kannata koskea ihooni."
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 02.10.2017 21:40

Raine Malcalm


"Auta vain! Luuleko et alan arvostelemaan työjälkeä jota en voi edes nähdä" Tori naurahti ja hiljeni heti jälkeenpäin. En tiennyt miten vastata joten olin vain hiljaa.
"Raine. Missä on veitsi? Koska sillä voisit leikata nämä" hän sanoi heilutellen hiuksiaan. "Toivotavasti se on terävä tähän hommaan"
"Tässähän tämä." otin veitsen käteeni pöydältä ja nousin seisomaan. Torilla oli outo ilme päällään.. Ihan kuin hän olisi jotenkin tuskissaan. "...Hei." lähestyin nuorta naista ja kumarruin pienesti katsomaan häntä niin että saisin paremman näyn, sitten tartuin häntä hellästi leuasta nostaen sitä niin että hän katsoisi minua silmiin. "Onko kaikki ok?"

Zach Hayes


Hämmästynein silmin Grey tuijotti minua, mutta lopulta käänsi katseensa pois minusta päin. Yritin nojata eteenpäin että näkisin hänen kasvonsa - jostain syystä halusin nähdä hänen ilmeensä, ja halusin myös tietää hänestä aina vain enemmän ja enemmän. Jos hänen tekisi mieli itkeä, lainaisin kainaloani hänelle mieluusti.
Tunsin kuinka mies asetteli kätensä niin, että pystyisi ristimään ne kanssani ja puristi pienesti. Luonnollisesti aloin taas hymyilemään. Moneskohan kerta tänään?
"Kiitos..... Huomisesta eteenpäin ei kannata koskea ihooni." Ja sitten Grey pudotti pommin. Mutristin huuliani huomattavasti, tiesin itsekin että vaikutin lapselliselta, mutta mitä voin kun on kyse juuri tästä henkilöstä, "Höh... Tästä tulee sitten kova viikko minulle....... sinä teet nimittäin siitä aika vaikeaa," sanoin katsoen eteenpäin, hymyillen surullisesti.
"......No! Se tarkoittaa sitten sitä, että kerään voimia tänään pirusti," rutistin Greytä kevyesti halaukseen. Tulisi olemaan aika vaikeaa myös päästää irti tästä.
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 03.10.2017 22:04

Tori Razton

"...Hei." Aloin tuntentemaan enemmän lämpöä rinnassa pelkäästään sanoistaa ja mahaanki alkoi tulemaan outo olo. Raine tartui hellästi lieastani nostaen sitä hieman kai että näkisi jotain kasvoiltani, aloin samalla hetkellä näkemään kuinka huolestuneen värinen hän olikaan. "Onko kaikki ok?" Hän kysyi, samalla hetkellä tajusin että olen tainut ihastua häneen 'En minä voi! Olen "lupautunut" olemaan jonku toisen... ja ja mieläkin ikäeroakin on reilut viis vuotta... eieieieiei!' aloin tulemaan ennemän paniikin kun ajatelin liikaa tätä. Unohdin melkein vasta hänelle mutta kai minun pitää nopeasti vastat "ei ole mikään!? kaikki on ihan okei! minua taitaa olla vain se aika kuusta jos ymmärät mitä tarkoitan." olin ihan rikki nyt jo mutta en halua ihastua ja pettyä uudestaan.

//Aloin oikeasti tärisee kun kirjoitin tätä :"DD (Muutin viis vuotta sillä Tori täytää piakoin 19 vuotta että näin ;D plus vaihdoin kans Torin ulkonäköä että joo :3)
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 03.10.2017 22:51

Raine Malcalm


"Ei ole mikään!? kaikki on ihan okei! minua taitaa olla vain se aika kuusta jos ymmärät mitä tarkoitan."
Silmäni pyöristyivät lautasten kokoisiksi. No tuota en ainakaan odottanut. "Öh... se...selvä.."
Vetäydyin pois päin ja päästin irti Torin leuasta. "No, aivan sama.. Kipaisen hakemaan sakset. Tämä veitsi on aika vaarallinen tähän hommaan," nousin ylös ja menin ilman muita puheitta hakemaan sakset.
Hain ne odotushuoneesta ja tulin takaisin viidessä minuutissa. "Noniin." Vedin tuolin valmiiksi eteeni, "Istahda tähän niin aloitetaan."
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 04.10.2017 01:54

Grey Rivaille

Zachin ilme kuullessaan kehotuksensa iski Greytä koville nähdä. Hän ei ollut halunnut pahoittaa tämän mieltä millään tapaa. "Höh... Tästä tulee sitten kova viikko minulle... sinä teet nimittäin siitä aika vaikeaa," Zach sanoi. Tuo surullinen hymy tämän kasvoilla iski pahemmin Greyn sydämeen. Hän ei vastannut vielä mitään, vaikka halusi piristää jotenkin miestä. Hän tosiaankin oli pahoillaan, että teki toiselle ajan hankalaksi.

"...No! Se tarkoittaa sitten sitä, että kerään voimia tänään pirusti," Grey kuuli miehen sanovan ennen kuin oli jälleen kerran tämän halauksessa. Hän vastasi halaukseen tällä kertaa heti. Hän mietti miehen sanoja ja ajatteli, olikohan tämä ymmärtänyt hieman väärin hänen sanansa. Tarkempi selitys olisi ehkä tarpeen ja hänelle tuli mieleen myös pieni tapa, jolla hän ehkä voisi saada miehelle kunnon hymyn esille. Ei häneltä ollut jäänyt huomaamatta tämän hymy, kun hän oli ristinyt heidän kätensä. Myös tämän sanomat sanat antoivat viittaa asialle.

"Hupsu," Grey sanoi ja kaatoi Zachin yläruumiinsa voimin lattialle. Teko ei ollut järkevin, sillä se pisti hänet huimaamaan enemmän. Hän irrottautui halauksesta käsiensä varaan niin, että Zachin rintakehä oli hänen käsiensä välissä ja jalkansa tämän toisella sivulla. "Kykyni toimii ihokosketuksen kautta. Jos välissä on jokin materiaali, esimerkiksi kangas, kyky ei toimi. En halua vahingossakaan vahingoittaa sinua, joten ihoon koskeminen ei kannata. Halauksessa on materiaalia välissä, joten se on turvallista," hän sanoi katsoen Zachia silmiin kasvot taas lempeällä ilmeellä.

Grey nousi istumaan taas seinää vasten. Hän tunsi jälleen inhoa ja pelkoa kykyään kohtaan, joka ilmeni ahdistuneena ilmeenä ja pienenä käden tärinänä. Hän yritti parhaansa piilottaa nuo ja vaikuttaa rauhalliselta niinkuin hän oli yleensä, mutta kun hänen kykynsä oli aiheena, ei hän pystynyt olemaan rauhallisena.
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 04.10.2017 18:24

Tori Razton

Sukeluin hämmenyksen tilaan niin että en huomannut Rainen lähtöä ja tuloa. Vasta silloin kun hän saino että minun pitää istua. Nielaisin sulkeäni "hyvä on!" ja etsin samalla istuma paikkaa, istuen mihin luulisin mihin voisin istua.

"Voitko leikkaa hartioiden kohalle ja sitten kun olet leikannu nämä niin poistua? Sillä ajatelin vaihtaa vaateet vähän parempiin." Haluan kumminki että saan olla hetekn yksin tämän herkän tilani.
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 08.10.2017 20:51

Raine Malcalm


"Mm." vastasin yksinkertaisesti Torin ohjeisiin ja koukkasin sormilla naisen hiukset hänen selälle. Ikään kuin merkkasin toisella kädellä mistä kohtaa hiukset tulisi leikata, enkä turhaan säästellyt aikaa vaan aloitin heti.
~
Viimeistelin leikkuun ja katsoin tarkemmin tulosta. Kyllä tuo aika yllättävän tasaiselta näyttää, tai no, ainakin minulle. En kyllä ole ikinä leikannut kenenkään hiuksia, en edes omiani joten onkohan minulla edes varaa sanoa noin.
"Noniin, valmista. Toivottavasti kelpaa," haroin vielä vähän Torin lyhyitä hiuksia ennen kuin peräännyin. "Minä menen nyt." ilmoitin poistuen sellistä. Mitä nyt, mitä nyt...

Zach Hayes


Tunsin kuinka Grey halasi heti takaisin. Se sai lämpimän tunteen nousemaan sisälläni... mukava tunne, itseasiassa. "Hupsu," mies vastasi ja nojasi minuun niin että kaaduimme molemmat lattialle. Grey vaihtoi irroittautui halauksesta ja asettui viereeni toinen käsi ja jalka levitettynä toiselle puolelleni. Yllätyin lievästi sanottuna. "Kykyni toimii ihokosketuksen kautta. Jos välissä on jokin materiaali, esimerkiksi kangas, kyky ei toimi. En halua vahingossakaan vahingoittaa sinua, joten ihoon koskeminen ei kannata. Halauksessa on materiaalia välissä, joten se on turvallista," hän sanoi lempeä ilme taas kasvoillaan. Grey nousi taas istumaan seinää vasten ja minä tein samoin. Grey oli samalla päästänyt irti kädestäni jolloin käännyin katsomaan vaistomaisesti hänen kasvojaan, joilla makasi ahdistunut ilme. Lisäksi hän tärisi hitusen verran. Arvasin heti mistä oli kyse.
"Grey. Katsohan tarkemmin minua. En nyt tarkoita rehvastella, mutta luuletko että pystyisit onnistuneesti satuttamaan minun kokoista miestä? Minussa on kuitenkin sen verran lihasta että olen yleensä se joka saa tilanteen haltuun. Olen voittanut tarpeeksi tappeluita ja osaan puolustaa itseäni." käänsin hänet kasvotusten minuun vasemmalla kädelläni, "Älä. Huoli."
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 09.10.2017 23:45

Tori Razton

Kun Raine sain leikkatua hiuksenin ja poistui huoneestanin niin kuinka iloiseksi tulin. Ihan kuin olisin saanut raskaan taakan pois harteiltani, vaikka en varmaan tuu ikinä totumaan tähän pituuteen.

Aloin vaihtamaan vaateitta kun sain vähän hämmenystä pois. 'En tiiä onko nyt ihan oikein tehä näin että ihastuu työtä tekevään vaikka silti hän jätää minut seuraavalle asemalle.' Ajatukseni kävivät lujalla ja aloin ajatelemaan asioita liikaa 'Pitäisi kai unohtaa kun en hän sokeasta pitäisi!' Aloin itkemään kuinka typerä olen ihimissuhteissa ja varsinki rakkauselämässä "Miksi tunteet tulevat liian äkkiä? En halua tätä!" Murruin maahan niin että en saanut edes loppuja vaateita yleni. Vähän ajan kuluttua rauhoitun ajatellen 'No jos hankisin opaskoiran tai jonku kun uskon että hän haluaa omaa aikaa.' Hymyilen taas omaan tapaani jatkaen pukemista.

Puin kaiken pääleni myös korun jonka sain Argukselta lahjaksi annan sen olla paremmin esillä että sitten se on helposti heitetävissä pois jos tilanne vaatii. Päätin hetkeisi istua lattialle kun muuta paikaa en löytänyt 'Ehkä en ole oikea kenenlekään vaan saan olla oma herrani!' ilo alkoi taas olemaan läsnä että ei tarvi kärsiä ihastumisen tuskassa. Hetken mietiskellemisen mietiin päätin nosta varovasti ylös ovelle. "Raine? Oletko viellä siellä? Jään odotamaan miehen vastausta.

//sekava rooli tiedän :'D
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 10.10.2017 10:41

Grey Rivaille

"Grey. Katsohan tarkemmin minua. En nyt tarkoita rehvastella, mutta luuletko että pystyisit onnistuneesti satuttamaan minun kokoista miestä? Minussa on kuitenkin sen verran lihasta että olen yleensä se joka saa tilanteen haltuun. Olen voittanut tarpeeksi tappeluita ja osaan puolustaa itseäni," Zach sanoi. Tämä käänsi Greyn kasvotusten, jolloin Grey siirtyi istumaan polvilleen, ja jatkoi: "Älä. Huoli."

Grey laski katseensa. "En voi muutakaan. Mutta olen enemmän huolissani tunnepuolestasi. Sillä..." hän laski päätään vielä enemmän puristaen kätensä niin nyrkkiin, että kynnet porautuivat hänen kämmenpohjiinsa melkein puhkaisten ihon, "...kykyni on tunteiden siirtäminen." Pari kyyneltä alkoi valua hänen poskiaan pitkin kun hän näki mielessään välähdyksiä niistä pienistä hetkistä, jolloin oli vahingossa käyttänyt kykyään ennen laitosta.

Grey pyyhkäisi kyyneleensä hihaansa. "Anteeksi. Tämä ei ole kaltaistani. En enää murru näin, lupaan sen. En vain halua, että satutan sinua millään tavalla."
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 22.10.2017 18:06

Raine Malcalm


Oven toiselta puolelta kuului vaimeasti puhetta. Yritin kuunnella mitä hän siellä höpisi, mutta ovet olivat sen verran paksuja ettei niistä kyllä kuulisi niin hyvin läpi. Samalla kun odotin, pystyin myös jotenkin hahmottelemaan suunnitelmaa enemmän.
~
Meinasin koputtaa oveen juuri kun kuulin Torin kysyvän minua. "Täällähän minä. Saitko jo puettua? Tarvitsetko apua?" kysyin ja vasta sitten tajusin kuinka pervolta se kuulosti ja hiljenin. "Öh, niin tuota... voin vaikka lähettää Novan auttamaan sinua pukemisessa, siis.." korjasin jotta saisin pelastettua maineeni. "Idiootti..." mutisin hiljaa itsekseni ja sukaisin hiukset silmien edestä sulkien silmäni.

Zach Hayes


"En voi muutakaan. Mutta olen enemmän huolissani tunnepuolestasi. Sillä..." Grey sanoi laskien katseensa lattiaan ja vielä sitäkin alemmas, "...kykyni on tunteiden siirtäminen." Olin sanaton. Mitä olisin voinut edes sanoa? Tämähän oli ensimmäinen kerta kun kuulin edes hänen voimistaan. Joten, töllistelin vain äimistyneenä miestä jolla oli pari kyyneltäkin jo alkanut vieriä poskia pitkin lattialle.

"Anteeksi. Tämä ei ole kaltaistani. En enää murru näin, lupaan sen. En vain halua, että satutan sinua millään tavalla." "Ei.... älä pyydä anteeksi. Et tule satuttamaan minua. Ei minussa oikeastaan edes ole mitään satutettavaa. Ja mitä kykyihisi tulee, et voi sille mitään joten älä syytä itseäsi," pyyhin kyyneleiden märät jättämät kohdat Greyn poskilta, "Synnyit tuollaisena ja olet ainutlaatuinen tuollaisena," sanoin hymyillen surullisena. Kunpa voisin jotenkin siirtää miehen taakan hänen sydämeltään minulle.. Onkohan se edes mahdollista vielä?
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 22.10.2017 21:02

Tori Razton

Kuuntelin hämmentyneenä Raineen puhetta. Ei hän ole käytäytänyt tuolla tavalla, mikähän mahtaa olla vikana? "Öö Ei tarvitse apua kun minulla on vaatet päällä, mutta onko sulla joku vikana? Et yleensä käytäydy tuola tavalla."Samalla avasin varovasti oven. Aloin huolestumaan hänestä vaikka eihän tarviskaan. 'Jos hänellä on toinen nainen tai.....' Masennuin kyllä siitä ajatuksessa, mutta hän on oman itsensä herra eikä kukaan saa pakottaa häntä paitsi töissä!

//anteeksi tästä roolista :"D
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Hiromi » 28.10.2017 21:48

BONVILIO "BOV" CRÉSIE kuunteli vaiti oven toisella puolella olevan henkilön kysymyksen. Ai oliko kaikki hyvin? Ei tietenkään, hänet oli juuri raahattu surmanloukkuunsa, eikä pakokeinoja ollut. Hän kärsisi hitaan ja kivuliaan kuoleman pelottavien, vieraiden ihmisten armottomissa kokeissa. Sen lisäksi hänellä oli vielä nälkä. Eihän mies ollut saanut ruokaa useaan tuntiin. Mutta miksi ihmeessä hän menisi syömään? Keskelle vieraita, vaaralisia ja outoja ihmisiä, jotka olivat myös luultavasti hänen tulevia murhaajiaan. Ties mitä tämän paikan ruokakin sisälsi. Varmaan jotain huumetta, joka aivopesisi hänet täysin, aivan kuten kaikille muidenkin tämän vankilan asukkaille on käynyt. Ei kai kukaan tällaisessa paikassa vapaaehtoisesti olisi? Mutta ei, vaikka Bonvilion teki mieli vuodattaa kaikki tunteensa ulos, ei hän niin tehnyt. Täysin tuntemattomalla ihmisellä ei ollut mitään oikeutta päästä kuulemaan hänen ajatuksiaan.
"Kaikki on hyvin, en ole nälkäinen"
Kuva
Avatar
Hiromi
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 12
Liittynyt: 21.05.2017 14:21
Paikkakunta: Aincrad

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 28.10.2017 22:49

Grey Rivaille

"Ei.... älä pyydä anteeksi. Et tule satuttamaan minua. Ei minussa oikeastaan edes ole mitään satutettavaa. Ja mitä kykyihisi tulee, et voi sille mitään joten älä syytä itseäsi." Grey vaistomaisesti siirsi päätään hieman taaksepäin, kun Zach alkoi kuivaamaan hänen poskiansa. Ainakin hänen traumansa vaikuttivat hänen elämäänsä hyvin. "Synnyit tuollaisena ja olet ainutlaatuinen tuollaisena," Zach jatkoi hymyillen surullisena.

Grey otti kiinni Zachin kädestä, joka oli vielä hänen poskellaan. Hän halusi kertoa Zachille, miten tämä laittoi hänet tuntemaan, mutta hän ei ollut hyvä puhumaan tunteistaan toisille. Varsinkaan sellaisessa tilanteessa. Hän tosiaan voisi käyttää kykyään, mutta siinä kysymyksenä oli hänen pelkonsa. Jostain sen pelon ylittäminen olisi aloitettava.

"Kiitos sanoistasi. Olemme olleet tarpeeksi kauan tässä, pystyn kävellä." Grey nousi ja auttoi Zachin ylös yllättyen siitä, ettei hän horjunut sen jälkeen. Hän kiipesi portaat ylös ja koputti jonkun tutkijan huoneen ovelle.
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 29.10.2017 20:57

Raine Malcalm


"Öö Ei tarvitse apua kun minulla on vaatet päällä, mutta onko sulla joku vikana? Et yleensä käytäydy tuola tavalla." samassa ovi aukesi ja avasin silmät vaistomaisesti. "..." En ennen lähtöäni saanut parempaa näkymää Torista joten tämä oli ensimmäinen varsinainen kerta. 'Whoa. Onpas hän kaunis... Hän näyttää niin kypsemmältä' Melkein unohdin vastata Torin kysymykseen. "Öh, niin... Ei ole... Mutta samaa voisin kysyä sinulta... Miksi tuo ilme?" Ajatteleeko hän taas sitä kusipäätä? Ei voi olla totta... minua alkoi taas ärsyttää. 'Joku raja nyt...'

Zach Hayes


Tunsin Greyn tarttuvan minua kädestäni joka oli vielä hänen poskellaan. Grey näytti miettivän jotain.
"Kiitos sanoistasi. Olemme olleet tarpeeksi kauan tässä, pystyn kävellä." Mies nousi ja auttoi minut ylös. Hän meni edellä portaat ylös jolloin sain hyvän näyn hänen takapuolestaan. 'Kiva näkymä' ajattelin virnistäen ja kirin hänen vierelleen kun hän koputti tutkijan huoneen oveen.
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 04.11.2017 23:11

Tori Razton

"ömm?" Olin ymmällään Rainen vasta kysymyksestä, en halua sanoa mitä oikeasti ajatelin "Ajatelin vain asioita ja elämän kulkua, se on tosi ihmeelistä ja ja kiehtovaa" Ehkä puheeni meni vähän yli mutta ainakin sain jotenkin hänet unohtamaa kysymyksen että tilaantesta ei tulisi kiusalista vaikka se sitä olikin.

"asiasta kukkaruukon! Miltä minä näytän? saat toimia jonkilaisena peilinä minulle" Hymyilin entiseen tapaani ja otaen pienen askeleen etepäin osuen kummin johonki "auts?"
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

EdellinenSeuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron