Ei verta väkevämpää

Roolipelien pelaamiselle tarkoitettu topic. Voit ilmoittautua mukaan peleihin Roolipelilomakkeet ja -keskustelut -osiossa.

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Lisanna » 25.02.2018 02:50

Augustin Stern

Augustin istuskeli huoneessaan roikottaen päätään taaksepäin ja koitti selvitellä päätään. Palattuaan lomaltaan laitokselle hänen oli ollut vaikea keskittyä mihinkään ja hän yritti kuumeisesti pohtia syytä sille. Syvällä sisimmässään hän tiesi, että hänen mielenterveytensä ei välttämättä ollut pitkiin aikoihin ollut täysin kunnossa, vaikka häntä ei koskaan varsinaisesti oltu diagnosoitu mitenkään. Toisaalta hänen tuntemuksensa toivat mieleen teinivuodet ja uudenlaisten ihmisiin kohdistuvien suhtautumistapojen heräämisen. Mutta miksi hänen ikäisensä, aikuinen mies kokisi tämänlaisen heräämisen? Toisaalta hän oli aina ollut enemmän tai vähemmän sosiaalisesti jälkeenjäänyt, joten hän ei ollut täysin yllättynyt siitä.

Pohdinnan keskeytti oveen tullut koputus. Augustin havahtui pois ajatuksistaan ja nousi rauhallisesti tuolistaan ja kysyi melko kovalla äänellä "Kuka siellä ja mitä asiaa?"
Eldarya US: Dynamika Sweet Crush: Dynamika My Candy Love: Dynamika Like a Fashionista: Dynamika

Kuva
Avatar
Lisanna
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 53
Liittynyt: 21.05.2017 14:41

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Mister Ringring » 25.02.2018 21:55

Adonis ’Rum’ Gatekeeper kurtisti kulmiaan, nojasi seinään ja nyppi alahuultaan mietteliäänä. Hän ei ollut erityisen vakuuttunut ja oli selvää, ettei hän erottuvasta saisi paljon enempää irti, ainakaan näin oven toisella puolen. Bonvilio ei myöskään vaikuttanut kovin halukkaalta sitä avaamaan. Vartijat taas tuskin siitä vain suostuisivat tekemään mitä hän pyytäisi, eivätkä mukavat tutkijat näyttäneet olevan lähettyvillä.
Se olisi vain tuon omaksi parhaaksi. Toivottavasti. Ehkä.
” Joudun ongelmiin. ”
Adonis mutisi suoristautuessaan, ovea katseellaan mittaillen. Se oli paljon rakennuksen seiniä huonompaa tekoa. Kyllä hän siihen helposti pystyisi.
Hihansa käärien Adonis valmistautui-
ja löi ovea molemmin käsin.
Ilkeästi kiljuen saranat antoivat periksi, oven pamahtaessa lattialle vieden osan karmista mennessään.
Astuen huoneeseen Adonis virnisti, hyvin ylpeänä itseensä, joskin myös hieman huolestuneena.
Lähinnä Bonvilion takia.
Hän oli tehnyt pahempiakin asioita eikä siksi panikoinut rangaistuksesta.
Vaikka oven tuhoaminen häntä jo vähän kaduttikin.
” Aika lähteä syömään. ”
Hän päätyi hihkaisemaan, vähän turhan korkealla volyymilla.
Well would you look at that.
Mister Ringring
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 7
Liittynyt: 15.08.2017 19:41
Paikkakunta: Tuhkataivas

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 02.03.2018 23:53

Raine Malcalm


"Ömm, ajattelin vain asioita ja elämän kulkua, se on tosi ihmeelistä ja ja kiehtovaa" nostin toista kulmakarvaani häkeltyneenä. Onpas hänellä oudot mietteet... toisaalta mitä minä olen sitä sanomaan kun itselläkin on jokin ihmeellinen loitsu päällä. No, se ainakin selittäisi miksi minä tunnen näin.

"Asiasta kukkaruukkuun! Miltä minä näytän? saat toimia jonkilaisena peilinä minulle," Tori hymyili hänen normaaliin tapaansa, mutta erehtyi ottamaan askeleen eteenpäin ja onnistui törmäämään suoraan rintaani. "Auts?"

"Hmph," hymähdin huvittuneesti samalla kun tartuin häntä olkapäistä ja annoin parhaani mukaan hänelle tukea ettei hän kaatuisi, koska, no.. tässä on Tori kuitenkin kenestä on kyse. "Näytät kauniilta. Älä huoli," vastasin pehmeällä äänensävyllä. Hän varmaan pystyi kertomaan, että pieni-suuri hymy melkein levisi kasvoilleni, mutta yritin kamppailla vastaan parhaani mukaan. 'Nyt kun hän näyttää noin sokaisevalta, toivon vain ettei se ruokalan jätkä ala haikailla hänen perään.' No, nyt ainakin ei tarvinnut enää kamppailla, koska pelkkä ajatus siitä veti epämukavaksi.

Zach "ruokalan jätkä pelipeppu" Hayes


"Kuka siellä ja mitä asiaa?" kuului melko kovasti oven toiselta puolen. "Zach. Olisi asiaa erottuvan lääkityksestä. Olisko aikaa?" Siirsin painoni oikealle jalalleni kun samalla odotin hieman kyllästyneenä vastausta.
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Hiromi » 03.03.2018 18:50

Nyt on taas niin ”laadukasta” että oksat pois. Joo anteeks, toistan itteeni Bovin rooleissa. Yritän keksii pian jotakin.



BONVILIO ”BOV” CRÉSIE tunsi toisen henkilön läsnäolon edelleen ovensa takana. Hemmetti, eikö mies jo tajunnut, ettei Bonvilio ollut yhteistyökykyinen? Hitto näitä sekopäitä. Sellissään kyyhöttävä erottuva ei nauttinut tilanteesta lainkaan, päinvastoin. Paniikki alkoi ottaa vallan, kun Bonvilio sai päähänsä, että hänen vastustelujensa takia hänet haettaisiin varmaan väkisin ulos. Kyyneleet alkoivat taas kerran valumaan pitkin hänen kasvojaan. Miksi täällä piti olla näin pelottavaa?

Eikä aikaakaan, kun oveen lyötiin voimalla, ja koko hökötys lähti irti karmeineen päivineen. Pamaus sai Bonvilion pelästymään pahanpäiväisesti, jonka jälkeen miehestä ei enää näkynyt jälkeäkään.

Paitsi silloin, jos katsoi alaspäin. Lopputuloksena oli lattialla kyyhöttävä siili, jonka kosteat silmät tiputtelivat pisaroita lattialle.
”Aika lähteä syömään”, kuului toinen ääni sanovan. Vai syömään? Ai jotakin myrkkyjä? Ei todellakaan!
Kuva
Avatar
Hiromi
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 12
Liittynyt: 21.05.2017 14:21
Paikkakunta: Aincrad

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Mister Ringring » 03.03.2018 20:20

Adonis ’Rum’ Gatekeeper katseli ympärilleen hölmistyneenä, ketään näkemättä.
Hän olisi voinut vannoa...
Eikä huoneesta ollut muuta tietä ulos..?
Osasiko erottuva muuttua läpinäkyväksi? Hemmetti.
Adonis käveli peremmälle varsin vaatimattomaan huoneeseen, alahuultaan hermostuneena nyppien.
Vasta hetken siinä ympärilleen vilkuiltuaan huomasi mies lattialla jotakin ja kyykistyi sitä tarkemmin katsomaan, tunnistaen sen nopeasti jonkinlaiseksi siiliksi.
Hän ei tiennyt että Bonviliolla oli lemmikki, kukaan ei ollut vaivautunut kertomaan. Loukkaavaa, melkeinpä kaikki tiesivät miten paljon hän piti eläimistä.
” Hei pikkuinen. ”
Adonis mutisi, nostaen siilin varovasti molemmin käsin, vaikka olisi onnistunut työssä helposti yhdelläkin.
Jeesus, hänen kannattaisi todellakin miettiä tekojaan tarkemmin. Mokoma ovi olisi voinut tömähtää sen päälle.
Tosin hänen puollustuksekseen hän ei tiennyt.
Astuen huoneen ulkopuolelle siili käsissään Adonis yritti keksiä kenestä olisi moisessa tilanteessa eniten hyötyä. Vartijasta vai tutkijasta?
Tutkijasta ehkä, he luultavasti voisivat kertoa mihin Bonvilio pystyi. Siten tuo olisi myös helpompi löytää.
Eikun sitten joku heistä etsimään.
Well would you look at that.
Mister Ringring
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 7
Liittynyt: 15.08.2017 19:41
Paikkakunta: Tuhkataivas

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 03.03.2018 22:59

//Torilla on uusi tyyli jonka näkee roolikeskustelusta!

Tori Razton

Tunsin kuinka Raine tartui minua olkapäihin varmaan tukeakseeni että en kaatuisi maahan. Minua sisäisesti hävetti tilanne kun osuin häneen ja hän teki tosi oudon äänen, varmaan epämukava olo minun seurasta.
"Näytät kauniilta. Älä huoli" Hänen äänensävyn ja kehunssa sattui sieluuni pahasti että tuntsin poskia kuumotelevan. 'Miksi kaikki pitää olla näin vaikeaa?' Aloin tuntemaan epävarmaa oloa kaikesta ja varsinki kun Raine piti olkapäistäni kiinni. "Öömm Kiitos paljon sanoista. On vaan vaikeaa elää että ei tiedä miltä näyttää, sillä tuntuu että kaikki asiat pyörii ulkonäön ympärillä."

(lol tää rooliminen kipeänä on taitolaji :"D)
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 12.03.2018 00:46

Grey Rivaille

Zachin vastatessa oven takaa kuuluvaan kysymykseen Grey valahti vielä kalpeammaksi, mitä hän jo oli. Aikoiko hän tosiaan jättää lääkityksen pois ja vaarantaa muut? Varsinkin Zachin? Hän alkoi voida pahoin, mikä ei liittynyt mitenkään hänen aiempaan huimaamiseen ja pahoinvointiin.

Grey otti askeleen taaksepäin irroittamatta katsettaan ovesta. Olisi ehkä parempi jos hän kävelisi, mieluusti juoksisi, pois takaisin omaan huoneeseensa ja unohtaisi koko asian. Mutta oveen oli koputettu ja koputukseen vastattu. Liian myöhäistä.

Grey otti vielä pari askelta taaksepäin ottaen paitansa etumuksesta kiinni, kunnes seinä tuli häntä vastaan. Hänen oli hankala hengittää. Oikeastaan enemmän kuin hankala. Se ja pahoinvointi... Hän tajusi olevansa keskellä paniikkikohtausta. Se tästä vielä puuttuikin.
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 15.04.2018 20:41

Raine Malcalm


Torilla oli kummallinen katse joten arvelin ettei hän ehkä pitänyt lähikontaktista ja päästin irti. "Öömm Kiitos paljon sanoista. On vaan vaikeaa elää että ei tiedä miltä näyttää, sillä tuntuu että kaikki asiat pyörii ulkonäön ympärillä."
"No ei todellakaan pyöri," tuhahdin ja asetin kädet takaisin ristiin, "Emme ole missään muotinäytöksessä. Mutta jos olisimme niin veisit varman voiton."

Zach Hayes


Huomasin sivusilmällä kun Grey vetäytyi taaksepäin, kunnes hänen selkänsä kohtasi seinän. "Grey?"
käännyin katsomaan häntä ihmetellen. Mies piti paitansa etumuksesta kiinni ja hyperventiloi kuin hullu. En tiennyt miehestä paljoa, ja en ollut mikään lääkäri mutta pystyin yhdistämään pisteet helposti, olenhan kuitenkin ollut täällä töissä jo kaksi vuotta. Astmaa hänellä ei mielestäni ollut koska en ikinä huomannut hänellä olevan piippua, mikä tietysti jätti yhden vaihtoehdon.
Kävelin nopeasti hänen eteensä ja yritin miettiä jotain mikä helpottaisi hänen oloaan. 'Hmm... mistä Grey pitää?"
Vaikeaa miettiä kun olen aamut ja päivät vain ruokalan keittiössä..... hetkinen. Feittiössä? ruokaa..
................. "Ah," kaivoin huulirasvan esiin nopeasti ja levitin sitä huulilleni nopeasti. "Grey, katso minuun päin," sanoin tarttuen kämmennilläni hänen poskistaan ja nojasin hitaasti eteenpäin kunnes huulemme kohtasivat ja tunkeuduin sisälle. 'Toivotaan että tämä tepsii....'
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 15.04.2018 22:14

Grey Rivaille

Grey kuuli Zachin sanovan nimensä kysyvällä äänellä kääntyen samalla katsomaan häntä. Ihmetys paistoi Zachin kasvoilta. Hän käänsi katseensa lattiaan yrittäen sillä tavalla saada itsensä keskittymään hengityksensä tasaamiseen. Homma ei vielä tuntunut toimivan mitenkään hyvin, vaan hänen hengityksensä oli vähän tiheämpää ja pinnallisempaa.

Grey näki kengänkärkien tunkeutuvan näköpiiriinsä. Zach taisi tulla hänen viereensä, mutta hän ei nostanut katsettaan varmistaakseen oletustaan. Hänen piti vain hengittää rauhassa, sisään ja ulos epäonnistuen pahasti. Se kuitenkin oli kauhean hankalaa kaikkien menneisyytensä muistikuvien tullessa takaisin mieleensä. Ne kaikki tapahtuisivat uudelleen lääkityksensä loputtua.

"Grey, katso minuun päin" Zach sanoi ottaen Greytä poskista kiinni. Nyt hänen oli pakko kääntää päänsä ylöspäin Zachin kasvoja kohti. Alkoiko hänen näössään olla vikaa vai tuliko Zachin kasvot hitaasti lähemmäksi? Hän sai vastauksen, kun Zachin huulet olivat hänen omiaan vasten. Oliko tämä laittanut... Sitruunan makuista huulirasvaa? Mutta hän ei osannut minkään jumalankaan nimissä odottaa, että Zach tunkisi kielensä hänen suuhunsa.

Grey ei liikahtanut. Ei päästänyt ääntä eikä hengittänyt. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän vain näki hieman kattoa ja Zachin silmänurkkaa sekä tunsi tämän suudelman. Hapenpuute alkoi näyttäytyä huippauksena. Olkoon syntistä, väärin tai mitä tahansa tällaisen eläimen, hirviön kuin hän rakastua tavalliseen ihmiseen kuin häntä suuteleva Zach, joten hän päästi ilmat keuhkoistaan vapaaksi sulkien silmänsä, nosti omat kätensä Zachin poskille ja suuteli häntä takaisin.
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Raion » 16.04.2018 22:27

Torin Razton

"No ei todellakaan pyöri" Raine tuhahti kovaan ääneen, hän taisi olla vihainen sanoistani. "Emme ole missään muotinäytöksessä. Mutta jos olisimme niin veisit varman voiton." En ole kuulutkaan pitkään aikaan jonkun kehuvan minua noin että hämmennyin pahasti. Sekava olo valtasi mieleni ja halusin vain pois "Kiitos mut mulla jäi tuo kissa uuniin….Heippa" Hymyilin kiusallisena ennen kun lähdin juoksemaan pois valon luota kauas pois.
Kuva
Avatar
Raion
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 75
Liittynyt: 21.05.2017 11:12

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Lisanna » 17.04.2018 23:00

Augustin Stern

Oven takaa vastattiin. Koputtaja kertoi nimensä ja Augustin nousi hitaasti tuolistaan kun Zach oli saanut lauseensa loppuun. Hän ei sillä sekunilla osannut yhdistää nimeä kehenkään työntekijään huonon nimimuistinsa takia ja kaiken lisäksi olihan hän juuri palannut lomaltakin. Pienen mietintäajan jälkeen hän hoksasi, että kyseessä oli ruokalatyöntekijä, vaikka olikin hiukan kummallista, että ruokalatyöntekijällä oli asiaa erottuvan lääkityksestä.

Kävellessään ovelle hän kuuli koputtajan puhuvan jollekulle, muttei hänelle. Siitä kummempia välittämättä hän avasi oven ja oven takana odotti shokeeraava näky: ruokalatyöntekijä suutelemassa erottuva Grey Rivaillea seinää vasten. Näky sai Augustinin mielen hetkeksi täysin tyhjäksi ja shokin jälkeen hän ei pystynyt ajattelemaan muuta kuin että hän haluaisi juuri nyt ehkä olla Zachin paikalla. "Anteeksi, saako teitä häiritä?" Augustin kysyi erittäin hermostuneesti.
Eldarya US: Dynamika Sweet Crush: Dynamika My Candy Love: Dynamika Like a Fashionista: Dynamika

Kuva
Avatar
Lisanna
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 53
Liittynyt: 21.05.2017 14:41

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Hiromi » 18.04.2018 17:51

BONVILIO ”BOV” CRÉSIE oli kokenut parempiakin päiviä vaatimattomassa elämässään. Muuttua nyt siiliksi, kun hänen huoneeseensa tunkeuduttiin. Aina paras ajoitus, niinpä niin. Nuori mies -vai pitäisikö sanoa siili- suuntasi katseensa ylöspäin, ja hänen edessään seisova mies näytti nyt 10 kertaa pidemmältä ja suuremmalta. Siilin aivokapasiteetti ei enää näyttänyt riittävän kaiken sekavudeen käsittelyyn, eikä aikaakaan, kun maailma Bonvilion ympärillä pimeni.


//Kuinka roolia roskaa nopeasti part 1 tutorial by Hiromi
Kuva
Avatar
Hiromi
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 12
Liittynyt: 21.05.2017 14:21
Paikkakunta: Aincrad

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Benkku » 18.04.2018 18:17

Raine Malcalm


"Kiitos mut mulla jäi tuo kissa uuniin….Heippa"
"Mit- ....HEI!" huusin tytön perään kun hän alkoi yhtäkkiä juoksemaan käytävää pitkin pois. 'Mikä ihme tuolla tytöllä oikein on? ....Paras mennä hänen peräänsä ettei hän vain satuta itseään tai toista mitä tänään aiemmin tapahtui.' Lähdin hänen peräänsä.

Zach Hayes


Tilanne alkoi kuumeta ja tietysti juuri silloin se Augustin ilmaantuu paikalle. Päästän vastahakoisesti ja hieman katkerasti irti Greystä ja käännyn tutkijaan päin valaisten tälle lyhyen tekohymyn. "Sitähän varten tänne tultiinkin. Niin, Greyn lääkitys pitäisi lopettaa. Sivuvaikutukset ovat liian riskialttiit. Mitä seurantaan tulee niin minä voin hoitaa sen, vaikka se ei normaalisti kuulukaan työkuvioihini. Haluan vain omasta tahdosta tehdä tämän." selitin hymy haihtuen ja nyt vakava ilme kasvoillani.

//Pelipeppu ain't got no shame, he used to it already
Kuva
Avatar
Benkku
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 77
Liittynyt: 21.05.2017 18:24
Paikkakunta: Lempitontun sänky<3

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Mister Ringring » 18.04.2018 18:47

Adonis ’Rum’ Gatekeeper huomasi siilin valahtavan jotenkin oudon veltoksi ja tunsi palan nousevan kurkuunsa.
Ei se nyt voinut noin vain kuolla! Ei hän edes- kyllä hän omasta mielestään oli ollut varovainen- mitä ihmettä hän nyt tekisi?!
Ovien rikkomista ja muiden lemmikkien tappamista. Voisiko päivä pahemmaksi mennä?
Hermostuneesti nykien Adonis suuntasi ulos huoneesta ja pakeni paikalta raskain askelin, ympärilleen vilkuillen.
Hän joutuisi niin pahoihin ongelmiin.
Hän ei saisi enää koskaan tehdä mitään yksinään.
Mies harppoi käytäviä ja portaita sinne tänne, yritti vältellä vastuuta ja samaan aikaan etsiä apua. Hän hukkasi sen Erottuvankin hemmetti vieköön, pakko sekin oli joskus etsiä.
Käytävällä tömistellessään hän huomasi pienen joukon edempänä, oli melkein pudottaa siilin lattialle.
Hänen käytävillä hemmetti, kun huoneita oli vaikka muille jakaa.
Huokaisten, mutta pysähtymättä, Adonis siirsi huomionsa joukon kolmanteen jäseneen ja tunnisti tuon Augustiksi, tutkijaksi.
Eipä siinä enää olisi ollut järkeä harppoa karkuun.
Koko mies näytti muutenkin vähän ulkopuoliselta.
Kaksikko lopetti intiimin hetkensä, toinen alkoi puhumaan Augustille. Adonis pysähtyi joukon jatkoksi, piteli siiliä käsissään ja vilkuili kolmikon välillä.
Sitten, hetken mielijohteesta kumartui suutelemaan huomattavasti lyhyempää tutkijaa.
Suoristuttuaan mies kohautti olkiaan, pitäen vastakkaista seinää jotenkin erityisen mielenkiintoisena.
” Näytti kivalta ja halusin kokeilla, eikä sunkaa tarvi näyttää ny nii happamalta. ”
Hetken tauko.
” Rikoin myös yhen oven, hukkasin erottuvan ja saatoin tappaa siilin. ”



-/sen puhetapa muuttu, älkää välittäkö please.
Well would you look at that.
Mister Ringring
Kaartikokelas
Kaartikokelas
 
Viestit: 7
Liittynyt: 15.08.2017 19:41
Paikkakunta: Tuhkataivas

Re: Ei verta väkevämpää

ViestiKirjoittaja Wind » 18.04.2018 19:29

Grey Rivaille

Grey ei voinut tuntea pahempaa häpeää kun Augustinin keskeyttäessä hetken. Voisiko hän vain vajota lattian läpi jonnekin muualle? Sen saa mitä tilaa lähtiessä tuolla tavalla vastaamaan pusuun kun tiesi jonkun vielä avaavan oven ja pian. Miksi hän ei ollut oppinut enemmän kunnollisuutta lapsena? Ainakin hän hengitti paremmin. Häntä kuitenkin hämmästytti Zachin rentous koko kohtausta kohtaan ja se, että tämä haluaisi omasta tahdostaan tehdä seurantansa tutkijan sijasta.

Heidän joukkoon liittyi massiivinen henkilö, joka näytti Greylle tutulta, siili käsissään. Noh, eihän tuon kokoista körilästä voinut olla huomaamatta. Hän katsoi miestä hetken aikaa, kunnes hänen yllätyksekseen tämä köriläs otti ja suuteli tutkijaa. Mies sanoi syyksi: ” Näytti kivalta ja halusin kokeilla." Mikäköhän se häpeä Augustinin keskeyttäessä hänen ja Zachin suudelman edes oli tähän häpeään verrattuna? Joku muukin oli nähnyt. Koko asia sai Greyn pään pahasti kipeäksi ja olon erittäin epämukavaksi. Hän vain halusi paeta ja kadota koko laitoksen kauimmaiseen ja pimeimpään nurkkaan.
Kuva
Avatar
Wind
Uusi Flirttailija
Uusi Flirttailija
 
Viestit: 66
Liittynyt: 20.05.2017 22:07
Paikkakunta: Kouka Kingdom

EdellinenSeuraava

Paluu Roolipelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron