Ei verta väkevämpää

[zen]

ART NICHOLSON

Varastoa läpi käydessään Art piti kirjaa pari päivää sitten saapuneista tarvikkeista. Hän avasi pari laatikkoa, jotka olisi tarkoitus viedä tutkimushuoneeseen, ja jätti ne niille sijoilleen - ehkä myöhemmin hän veisi ne oikeille paikoilleen. Kahvi oli jäänyt juomatta ja aamiainen syömättä, eikä kyllä mies vieläkään tuntenut tarvetta astua kahvipöytään, ainakaan tähän aikaan. Hän laski käärityt hihansa takaisin alas ja veti tummat hiuksensa pois korvan takaa, antaen niiden laskeutua normaaliin tapaan hieman silmien eteen.
Ruokalan edustalla näytti jo olevan ihmisiä syömässä, juomassa kahvia, juttelemassa, mitä nyt pöydän ääressä pystyikään tekemään. Art käveli kauempaa ohi ottamatta sen enempää kontaktia muihin, nyökäten toki pienenä tervehdyksenä, ettei täysin antisosiaaliselta vaikuttaisi. Hän tunki kätensä valkoisen tutkijantakkinsa taskuihin tunnustellen taskussa olevia avaimia. Varaston ovi taisi jäädä auki, mutta kyllä hän vielä sinne palaa takaisin.

Kuullessaan ylös kantautuvia askelia hän suuntasi katseensa ylös portaikkoa - arvatenkin joku uusi, matkalaukun äänestä päätellen. Ehkä henkilö kaipaisi auttavaa kättä. Art ei suinkaan rynnännyt perään, vaan käveli rauhallisin askelin kädet taskuissaan portaat ylös. Suurin osa ihmisistä näytti olevan jo työn touhussa, jos ei aamukahvilla, ainakin hiljaisuuden perusteella - aamut olivat yleensä hiljaista aikaa ruokalaa lukuunottamatta, minkä vuoksi Art suosi myöhempää hetkeä mennä itse aterioimaan.

Kolmas kerros oli yhä hiljainen. Huoneen ovi oli kiinni, ja Art lukaisi ovessa olevan nimen vielä kertaalleen. Rose Collins.
Mies koputti oveen pari kertaa hyvin hennosti, miltei kuulumattomasti, ja avasi oven heti perään, toinen käsi edelleen kahvassa kiinni. Huoneessa oli vaaleahiuksinen, hoikka nainen. Toki mies tunti itsensä tunkeilijaksi varsinkin, kun nainen vaikutti väsyneeltä sängyllään, mutta hymyili silti ja suoristi selkänsä antaakseen itsestään paremman ensivaikutelman.
"Hieman ankeaa näin aluksi, vai mitä?" hän totesi ja silmäili huonetta, antamatta naiselle vielä aikaa vastata.
"Olet varmasti se uusi tutkija."

[Benkku]

Raine Malcalm

"Selvä," tartuin tarjottimen reunoista kiinni ja nousin ylös pöydästä. Asettelin lautasen ja tyhjän vesilasin oikeille paikoilleen ja heitin omenoiden jämät biojätteeseen.
"Onko muuten sun työ raskasta ja miltä muuten tuntuu olla täällä töissä? Minulle tuli vaan mieleen siitä et olet ollut täällä puoli vuotta joka on minusta pitkä aika työtä tekevälle," juuri kerettyäni lajitella astiat ja jätteet paikoilleen kuulin Torin hennon äänen takaani.
"Ei vaiskaan. Nautin tästä työstä ja palkka on iso plussa myös," virnistin kääntyessäni takaisin, vaikka ei hän sokeana sitä varmasti näkisikään. Silti, se tuli luonnostaan enkä voinut sille mitään.
Huomasin Torin kasvoilla epävarman ja huolestuneen ilmeen, sekä hieman pelkoa. 'Ajatteleeko hän taas sitä Argusta? Tämä tyttö on ihan mahdoton...'
Ojensin käteni taas hänen eteensä ja lähdin viemään häntä oleskelutiloja kohti. Päätin rikkoa tuskaliaan hiljaisuuden sillä en kestäisi sitä enää toista sekuntiakaan.
"Toisinaan mietin että mitä ihmettä sinä oikein teet täällä... Olet niin viaton ja lempeä, näet hyvyyttä jopa kärpäsissäkin! Kuka ikinä passitti sinut tänne taisi myös olla sokea," nauroin epäuskoisena.

[Camile]

Rose Collins

Olin makoillut sängylläni jo hetken tuijotellen kattoa. Minun pitäisi lukea kirjeeni, joka oli asetettu pöydälle, ehkä siinä olisi vielä jotain mitä minun olisi syytä tietää. Ummistin silmiäni väsymyksestä, en ollut nukkunut koko yönä lähes lainkaan, olin nukahdellut aina välillä, mutta aina herännyt melkein heti auton epämukavaan pomppimiseen. Ehkä aloitan työni vähän myöhemmin. Kuulin kuinka luultavasti viereiseen huoneeseen koputettiin, koputus oli kuitenkin sen verran hiljainen. Oletukseni kuitenkin osui väärään, kun huomasin minua paljon tummemman miehen astuvan huoneeseen. Hän vaikutti minua pidemmältä ja hän omisti erittäin tummat hiukset ja silmät ja hänen huultaan ja nenäänsä koristi lävistys. Pomppasin ylös sängystä purren huultani. Mahtava ensivaikutelma mietin samalla siistien hiuksiani ja suoristaen keltaista huppariani. "Hieman ankeaa näin aluksi, vai mitä?" hän kyseli heti aluksi hymyillen. Ristin käteni ja olin jo valmiina vastaamaan jotain myöntävää, mutta hän varmisteli vielä olisinkohan minä se uusi tutkija. "no joo hieman, hiljaisempaa kuin odotin" totesin tälle vastaten hymyllä. En tosiaan tiennyt hänen nimeään, hän kuitenkin vaikutti ihan mukavalta. "Ja olen siis se uusi tutkija, Rose siis" lisäsin pidätellen haukotusta luultavasti näyttäen huvittavalta. Haukotuksen pidättäminen kuitenkin osoittautui vaikeaksi ja lopulta päästin syvän haukotuksen peittäen suuni kädelläni. En halunnut vaikuttaa tylsistyneeltä ja välinpitämättömältä, "Entä sinä?" päätin vielä kysyä epämääräisellä hymyllä siirtäen katseeni ovenkarmiin.

[Raion]

Tori Razton

Astiat laitetuaan, Raine alkoi viemään minua oleskelutiloja kohti. Matkalla sinne hän keskeytti kiusalisen hiljaisuuden "Toisinaan mietin että mitä ihmettä sinä oikein teet täällä... Olet niin viaton ja lempeä, näet hyvyyttä jopa kärpäsissäkin! Kuka ikinä passitti sinut tänne taisi myös olla sokea," Aloin vähän nauramaan, mutta samalla tuli mieleeni että en itsekään tiiä minkä takia "En oiken itsekään tiiä, kai jotku voi luulla et leikkin tunteilla ja sitä kautta tehä jotain niille?" jatkoin miteimistä vähän aikaan "Varmaan vanha nainen kenen luona asui niin pelkäsi kykyäni tai vain halusi päästä minusta eroon," en osaa enään kertoa mitään järkevää asiaa kun olen pihalla Rainen kohteliasuuksita ja aiheesta. "anteeksi jos en osaa vastata" naurhaan hieman nolona "Nyt on vaan liikaa ajatuksiä päässä"

[zen]

ART NICHOLSON

Mies hymähti toisen haukotukselle, hetken leveämmällä hymyllä. Rosella oli varmasti ollut pitkä matka takanaan.
"Olen Art", mies esittäytyi lyhyesti pitäen ystävällisen katsekontaktin. Hän irroitti kätensä oven kahvasta ja siirtyi oven suulta sivummas, ettei missään tapauksessa vaikuttaisi estävän kulkua siitä. Ehkä kättely ja muut virallisuudet voisi jättää väliin, eihän tilanne ollut kovin virallinen, mitä nyt toisen huoneessa sattui olemaan kuokkavieraana; tärkeämpää olisi tehdä ihmisten olo kotoisaksi. Uusien tuttavuuksien tapaaminen ei ehkä ollut Artin vahvin puoli, mutta hänkin varmasti olisi halunnut saapuessaan ystävällisen vastaanoton, mitä ei koskaan itse saanut.
"Toimin lähinnä vain apulaisena, joten taidat olla minua ammattimaisempi näissä hommissa", hän totesi edelleen lammasmaisesti hymyillen, katseli hieman harmahtavaa huonetta, matkalaukkuakin. Apua neiti ei varmasti haluaisi tavaroiden purkamisessa, tuskin missään muussakaan henkilökohtaisemmassa asiassa. Paikkoja ehkä voisi esitellä, muttei hänellä ollut juurikaan valtuuksia kertoa asioista sen enempää, kun ei varmasti osannut sen paremmin itsekään. Muiden ehdoillahan tässä mentiin.

[Fayilien]

Nova Sayoko

Nova tunsi vajoavansa aina vain syvemmälle pimeyteen. Kaukana välkkyvät valot sammuivat yksitellen ja rintaa puristava tunne yltyi lopulta niin voimakkaaksi, ettei hän saanut enää happea.

Nova havahtui hereille painajaisesta haukkoen henkeään kiivaasti. Hikipisarat ja kyyneleet olivat kastelleet hänen kalpeat kasvonsa ja hän tunsi yhä rinnassaan polttavaa kipua. Hän makasi vielä hetken vuoteessaan odottaen, että hänen silmänsä tottuisivat hämärään. Hengitys tasaantui hiljalleen ja hän alkoi erottamaan muutamia huonekaluja. Huoneen sisustus oli hyvin tumma ja moderni, kalusteita oli niukasti ja seinät olivat harmaat. Nova nousi ylös sängystään ja käveli huojuvin askelin kohti pimennysverhojen peittämää suurta ikkunaa. Hän avasi verhot, joiden takaa avautui kaunis vuoristomaisema, metsää ja pieni järvi. Sade ropisi vasten ikkunaruutuja, joiden lävitse Nova unohtui katselemaan kaukaisuuteen, muistelemaan aikaa jolloin hän oli saapunut laitokseen - siitä oli noin kuusi vuotta. Hetken päästä hän muisti – laitokseen saapui eilen uusi erottuva, josta hänen olisi tänään huolehdittava. Hän vilkaisi kelloaan ja jatkoi matkaansa vaatekaapilleen. Pukeuduttuaan Nova vilkaisi itseään peilistä – yllään hänellä oli valkea tutkijan takki ja sen alla tummansininen mekko. Mustat hiukset saivat jäädä auki, niiden laittoon ei olisi nyt aikaa. Ovella hän sujautti jalkaansa mustat korkokengät.

Nova avasi huoneensa metallioven ja lähti kulkemaan tyhjää käytävää pitkin rivakoin askelin niin, että korot kopisivat lattiaan kovaäänisesti. Hän laskeutui portaat alas kerrokseen, jossa erottuvien sellit sijaitsivat, ja otti taskustaan lehtiön, johon oli kirjoitettu erottuvan tiedot: 'Selli numero 7, Lukas, 16 vuotta.' Kyky materialisoida esineitä kiinnitti Novan mielenkiinnon. Hän ei ollut koskaan pitänyt lapsista, joten hän toivoi pojan olevan siedettävä tapaus. Hän saapui sellille numero 7, koputti oveen ja veti sen hitaasti auki. Hämärän huoneen perällä oli nuori poika, joka istui sängyllään tuijottaen kattoa. Nova jäi hetkeksi ovelle sanomatta sanaakaan. Kasvoillaan hänellä oli järkyttynyt ilme. Pojan vaatteet olivat sikin sokin lattialla, mikä pisti Novan pään kiehumaan. Hän oli itse todella järjestelmällinen, eikä voinut sietää pienintäkään sotkua.
”Sinä olet varmaan Lukas,” Nova sanoi ja kehotti poikaa lähtemään mukaansa ruokalaan.

[Benkku]

Raine Malcalm

"Ei siinä mitään." en voinut olla pörröttämättä nuoren tytön hiuksia hieman, "Sori, en kyennyt pidättelemään itseäni." sanoin huvittuneella äänensävyllä. Nousimme ylös portaikot kunnes saavuimme toiseen kerrokseen ja saatoin hänet istumaan yhdelle sohvista, jonka vieressä makoili yksi laitoksen Erottuvista, Grey Rivaille. "Yo, Grey." tervehdin häntä samalla lysähtäessäni sohvalle Torin viereen istumaan leveästi.

[Raion]

Tori Razton

Istahdin sohvalle minne Raine ohjasi minut, samalla korjasin hiuksiani hiuksiani siistiin kuntoon pörrytyksen jäljiltä. Kuulin että huoneessa on Grey joka vaikkutaa hiljaiselta tyypiltä, "Moi Gray! miten menee?" sanoin iloisella äänellä ja hymyillin samalla. Huomasin että Raine lösähti leveästi viereen istumaan.

[zen]

LUKAS

Huoneen seinät tuntuivat painautuvan aina vain lähemmäs mitä enemmän niitä katsoi, hitaasti ja hitaasti, väsymys vaan ei vieläkään painanut päälle. Päätä särki yhä vähemmän, muttei tarpeeksi vähän. Kyvyn käyttökään ei onnistunut, ihan sama kuinka kovasti poika oli yrittänyt pitää pöytälaatikosta löytynyttä kynää kädessään. Oliko voimissakin jokin on-off -nappi?
Yhä sängyllään istuen, hitaasti hieman sivulta sivulle tylsyyttään keinuen Lukas tutki katseellaan edelleen hämärää huonetta. Käytävästä oven takaa kantautui kenkien kopina, varmasti nainen - jokseenkin kiireiset askeleet painautuivat Lukaksen mieleen. Ovi vihdoin aukesi lukostaan, ja oviaukosta astui sisään pitkä, tummahiuksinen nainen - pituutta näytti entisestään lisäävän jaloissa olevat mustat korkokengät. Melkoinen vastakohta Lukakseen itseensä, maastokuvioiset reisitaskuhousut ja musta t-paita päällään.

Lukas suoristi jalkansa istuessaan yhä sängyllä, siirtyen reunalle istumaan, nojasi hieman eteenpäin kädet sängyn laidalla ja katsoi paikalle saapunutta naista mielenkiinnolla: nainen vaikutti valkoisine takkeineen kovin etäiseltä, tismalleen samanlainen fiilis kuin eilisistäkin tutkijoista, mutta vain eri kasvot. Kylmemmältä tämä valkotakki ainakin näytti verrattuna niihin, jotka pojan tänne toi.
Lukas piti kasvonsa miltei ilmeettöminä, hieman ärsyyntyneenä jo - hänellä ei ollut juurikaan tietoa, minne oli joutunut. Hän vain kuunteli, kuinka nainen sanoi hänen nimensä ja mitä ilmeisimmin pyysi tulemaan mukaansa, mutta Lukas ohitti mielessään kaiken, mitä kuuli ja pysyi vain siinä aiheessa, mikä hänellä itsellään juuri nyt oli eniten mielen päällä.
"Milloin täältä pääsee pois?" poika tokaisi suoran kysymyksen liikahtamattakaan paikoiltaan, ja ojentui nostamaan kenkänsä lattialta laittaakseen ne jalkaan.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey avasi silmänsä kuulessaan kahden ihmisen sanovan nimensä. Hän katsoi vieressä olevalla sohvalla istuviin. Hän tunnisti molemmat, naisen Toriksi ja vartijan Raineksi. Hän oli kuullut heidän nimensä sivukorvalla silloin, kun he olivat tulleet laitokseen.

"Ai, vain te. Moi" Grey sanoi noustessaan istumaan. No, nyt hän ei saanut toivomiaan nokosia. Hän näki Torin hymyilevän leveästi kysyessään Greyn vointia, mutta ei itse pystynyt vastaamaan hymyyn hymyllä. Harmi, sillä tyttösellä oli ihan sievä hymy. "Olen vain vähän väsynyt. Mites teillä?" hän kysyi takaisin.

[Raion]

Tori Razton

"Ai, vain te. Moi" kuulin Gray sanovan, se kuulosti siltä että hänellä oli jokin juttu kesken ja me tulimme häirtsemään hänen juttuassan. "Olen vain vähän väsynyt. Mites teillä?" hän vastasi kysymykseen väsynellä äänellä ehkä se oli se juttu jonka keskeytimme."huomaa muuten että olet väsynyt, ainakin äänesi perustella!"
"Ihan hyvää vaikka aamu oli sekavien asioiden käsitely, mut ne menevät ohi aikanaan!" normaalin tapaan vastasin kohteliaasti ja samalla naurahdan hieman. Olen hieman vaan ajatellut pitkään asioita jota ei edes tarvi ajatella ja suurin osa ei kuullu kaikille, paitsi Raine kuuli ne jo. yrittän kuvitella kivoja ajatuksia niin kyllä se siitä.

[JokuHullu]

Hanzel Calloway

Marcella pyyhälsi Hanzelin ohitse ärtyneen näköisenä. Tyttö oli varmaan noussut sängystä väärällä jalalla. Hanzel lähti taas liikkeelle, mutta kompuroi ja tarjotin heilahti lennättäen vesilasin lattialle. Lasi pirstoiutui, mutta vettä ei näkynyt.

/Anteeksi lyhyys, kirjoitan puhelimella :P

[Benkku]

Raine Malcalm

"Ai, vain te. Moi," Grey vaikutti väsyneeltä noustessaan istumaan takaisin sohvalle.
"Olen vain vähän väsynyt. Mites teillä?"
"Huomaa muuten että olet väsynyt, ainakin äänesi perustella!" Tori huudahti väliin pirteästi ja jatkoi,
"Ihan hyvää vaikka aamu oli sekavien asioiden käsitely, mut ne menevät ohi aikanaan!" Odotin siihen asti kunnes hyper nuori nainen lopetti ja avasin taas suuni.
"Niin, mitäs tässä... on parempiakin aamuja ollut. Olisi kiva päästä edes jossain vaiheessa ulos mutta enpä ole sinnekään kerennyt. Röökitkin ovat melkein loppu," tuhahdin.
"Vaikutat muuten aika uupuneelta," sanoin levittäen käteni sohvan selkänojien päälle lepäämään.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey hieraisi toista silmäänsä samalla kun Tori mainitsi hänen väsyneen äänensävynsä. "Seura ennen nokosia," hän sanoi. Hän ei tosiaankaan pahastunut herätyksestä. Tarkastukset alkoivat kuitenkin piakkoin.

"Ihan hyvää vaikka aamu oli sekavien asioiden käsitely, mut ne menevät ohi aikanaan!" kuului Torin vastaus. "Olen pahoillani, että asiasi ovat hieman sekaisin. Sinulla on kuitenkin ihan hyvä asenne," Grey sanoi.

Hän oli hetken aikaa hiljaa kuultuaan Rainenkin kommentin hänen väsymyksestään. Hän ei oikein tiennyt miten vastata puhumatta liikaa siitä, miten ei ollut saanut kunnon yöunia näkemättä unta käsistään jonkun kaulan ympärillä. Hän värähti ajatellessaan tuota hetkeä.

"Vain pari unetonta yötä. Ei sen pahempaa," hän antoi vastaukseksi. Pienen hetken jälkeen Grey sanoi: "Tänne taisi tulla uusi tutkija tänään. Matkalaukun ääni paljasti."

[Benkku]

Raine Malcalm

Greyn olemus näytti muuttuvan huomattavan paljon kysymykseni jälkeen. Hän näytti miettivän jotain todella syvästi ennen kuin havahtui - tai pikemminkin värähti takaisin todellisuuteen.
"Vain pari unetonta yötä. Ei sen pahempaa,"

"Tänne taisi tulla uusi tutkija tänään. Matkalaukun ääni paljasti."
"Mm, niin taisikin. Rose.... Collins, taisi olla hänen nimensä. Taisi muuttaa minua viereiseen huoneeseen," tuumasin ääneen kääntyen samalla katsomaan seinällä seisovaa kelloa.