Ei verta väkevämpää

[Cia]

Marcella Calloway

Nyökkäsin pojan vastaukseen siitä, ettei hän muuistanut. Haukkasin taas lisää leipää. Miten leipä ei ollut vieläkään loppunut? Lukas kysyi minulta pyörtymisestä, hymyillen hieman, juuri niinkuin minäkin olin Greylle tuon saadessa minut hymyilemään. "Joo, sitten en varmaan joutuisi niihin tutkimuksiin", vastasin hänelle yhtälailla vitsaillen.
Sain lopultakin leivän syötyä, jolloin ristin käteni pöytää vasten. "On oikeastaan ihan kiva etten oo ainut ensimmäistä kertaa tutkimuksiin menevä", kerroin. "Tai siis, ei tietenkään oo kiva että joku muukin on joutunut vankilaan, mutta... silti", lisäsin tarkentavasti. Minulla ei ollut mitään tietoa mitä tutkimuksissa tehtiin ja kauanko ne kestävät, mutten uskonut kuitenkaan että olisin Greyn takana voinut kokoaikaa piileskellä.
Alku ajatukseni Lukaksesta olivat todellakin osuneet väärään, poika olikin paljon mukavampi, ja se, että hän oli samassa tilanteessa kanssani lohdutti hieman. Tietenkään hän ei ollut asunut täällä jo valmiiksi montaa vuotta, mutta erottuvana.

[Reina]

Claude

Olin saanut oloni jälleen normalisoitumaan kutakuinkin, mikä osaltaan merkitsi sitä, että pääsisin vihdoin hakemaan kahvini.
Nousin ylös vuoteelta ja normaaliin tapaan sujautin oranssin pilleripurkin yöpöydältä valkoisen takin taskuun ihan vain tueksi ja turvaksi, jonka jälkeen jätin huoneeni taakse ja suuntasin käytävän kautta portaisiin laskeutuen alempiin kerroksiin.
Alimman portaikon puolessa välissä matkani kuitenkin pysähtyi huomatessani vaaleahiuksisen pojan istuvan omiin maailmoihinsa uppoutuneena puoliksi syöty omena kädessä komeillen. Astahdin askeleen lähemmäksi yhden porrasaskelman alemmas siitä, jolla vaaleatukka istui, kumartuen hieman nähdäkseni pojan kasvot paremmin ja näin tehdessäni hän paljastui Cleariksi.
"Huomenta Clear", toivotin tälle huomenet.
Olin utelemassa nuorelta erottuvalta oliko omena hänen ainoa syömänsä asia tälle aamulle, mutta toisaalta olin itse menossa hakemaan pelkän kahvin, jota hädin tuskin pystyi laskemaan aamupalaksi. Kysymykseni saattaisi myös särähtää hieman holhoavalta, mikä ei olisi ollut sen tarkoitus ollenkaan. Sen sijaan päätin kohdistaa kysymykseni tämän nukkumiseen, jota en itse ollut harrastanut edes nimeksi viime yönä.
"Nukuitko hyvin?"

[zen]

LUKAS

"Mm."
Omenansa syötyään poika heitti omenanraadon lähimpään roskakoriin. Aika hyvä heitto, vaikka hän itse sen heittikin. Marcellalle oli yllättävän helppo jutella, vaikka Lukas olikin yleensä vaikea ihminen muita kohtaan - uteliaisuus tyttöä kohtaan pysyi edelleen pinnalla. Sinertävien silmien jokseenkin väsynyt katse siirtyi takaisin vastapäätä istuvaan Marcellaan, kun tuo mainitsi ensikertalaisuudesta. Tosiaan, taisi olla ensimmäinen kerta, kun Lukas kuuli jonkun toisenkin olevan uusi asukas täällä.
"Miten jouduit tänne?" hän kysyi kiintoisa hymy kasvoillaan. Vastaus olisi varmasti tavanomainen tai sitten pelkkä kieltäytyminen vastata, mutta Lukas halusi silti kaivaa pintaa syvemmälle. He tuskin tulisivat tapaamaan toisiaan kovin usein, ainakin mitä Novaan tuli - vaikka tutkija vaikutti vastatahtoiselta Lukaksen vahtimisen suhteen, ei tuo olisi tyytyväinen nähdessään hänet juttelemassa itsensä ikäisen tytön kanssa. Ensimmäiset tuttavuudet laitoksessa jäivät kyllä mieleen, onneksi tutkija loisti poissaolollaan.


//ei tarvi muuten oottaa Artin osuutta

[Cia]

Marcella Calloway

Katsoin kuinka Lukas sai heitettyä omenanraatonsa suoralla heitolla roskiin. Virnistin pyöräyttäen silmiäni. Vedin hiukseni korvan taakse, tuntien hiuspehkoni olevan pahasti takussa, jolloin aloin sormillani harjaamaan sitä. Se tosin tuntui vain kuin olisin vain tukistanut itseäni, mutta kyllähän minä nyt sellaisen kestin. Siitä tulikin mieleeni tavaroiden puutteeni. Kaikki tavarani ja vaatteeni olivat minun ja Hanzelin huoneessa. Tai nykyään pelkässä Hanzelin huoneessa. Jos pyytäisin, saisinkohan matkalaukkuni, jossa säilytin kaikkia tavaroitani, selliini? En kyllä ollut aikeissa kysyä mitään Hanzelilta, eikä varmaan kukaan muukaan niitä voisi hänen huoneestaan hakea. Vaikeaa.
Hymyni oli jo laskenut ajatellessani Hanzelia, joten kysymystä päätymisestäni tänne en ottanut enää vitsillä. Voisin vastata jotain, että 'koska äitini kuoli ja muutin isoisäni luo', mutten halunnut Lukaksen tietävän minusta mitään sellaista, joten vastasin vain, mitä aamulla olin tehnyt. "Pysäytin varmaan kaikki putkistot, ja sain veden leijumaan kaikkien nähden", tuhahdin. Kerta kun poika tällä linjalla aloitti, heitin saman kysymyksen hänellekin.

[Nio]

CLEAR LEO ROSSÉU istui tovin portaikossa. Useat ihmiset kävelivät hänen ohitseen, eikä kukaan heistä saannut pojalta vastakatsetta. He yrittivät vilkuilla onkohan kaikki hyvin. Ihan yhtä huonosti kaikki hänen asiansa ovat, kuin olivat eilen tai esimerkiksi viikko sitten. Hän ei edes jaksa syödä omenaansa loppuun, varsinkin sen levätessä hänen kädessään jonkun aikaa, on sen pinta muuttunut hieman tummaksi, eikä ollut enää tuolle nirsoilijalle syömäkelpoinen.
Ajatusmaailma katkeaa, kun joku kasvoineen kumartuu hänen näköpiiriinsä. Henkilön hän tunnistaa melkein heti Claude Callahaksi, tuo jännän kuulloinen nimi jäi pojalle melkein heti muistiin. Vaaleahiuksinen nostaa kulmiaan kysyvästi, odottaen mitä asiaa tutkijalla olisi. Sinänsä Clearilla ei pitäisi olla mitään tuota tutkijaa vastaan, hän nimittäin on antanut itsestään erittäin rauhallisen kuvan, mutta pelkästään se, että hän on tutkija, on tarpeeksi hyvä syy olla pitämättä hänestä Clearin mukaan. Erottuva ei myöskään vastannut mitään hänen huomenien toivotukseen, vaan jää odottamaan, jospa tuolla tutkijalla olisi jotain oikeaakin asiaa. Hän kumminkin päätyy kysymään yhden näistä peruskysymyksistä mitä täällä kuulee melkein jokainen päivä; nukuitko hyvin?
”Yhtä huonosti kuin aina, mutta kiitos silti kysymästä”, nuorukainen vastaa suhteellisen neutraalisti suoristaen hieman selkäänsä pidentääkseen kaksikon välimatkaa hieman. Kiitoksen kuuleminen hänen suustaan on ihme, mutta tälläkin kertaa kiittämisessä oli se pieni sarkastisuuden sävy. Eikä se ollut salaisuus, että hän ei nukkunut paljoa tai melkein lainkaan, mutta sitten välillä hän yrittää kyllä nukkua joitakin uniavelkoja pois mikä tuntuu melkein mahdottomalta.

[zen]

LUKAS

Marcella ei näyttänyt kertovan kaikkea, tarina kun kerran oli niin lyhyt, eikä äänensävy ollut kovin vakuuttava. Vaikutti siltä, että tyttö oli jonkin sortin vedentaitaja. Tai ainakin pystyi pysäyttämään vesiputket ja saada veden leijumaan, jos ei muuta - ainakin oli nyt selvää, että voimia oli erilaisia, jopa tuon kaltaisia. Kysymys taisi osua pahaan paikkaan, kun Marcellan hymy näytti kadonneen. Lukas katsoi hetken ajan hajamielisesti pöytää, kun mietti omaa vastaustaan hänelle takaisin heitettyyn kysymykseen, ja siirsi katseensa takaisin tyttöä kohti. Hän kyllä arveli saavansa saman kysymyksen itsestään, mutta oli toivonut silti päinvastaista.
"Varastin ja jäin lopulta kiinni", hän totesi kuin kiusakseen, eihän siitä voinut kyvyn luonnetta päätellä, mutta parempi niin - ei se kovin kummoinen ollut kuitenkaan. Lukas tosiaan oli ensin arvellut joutuneensa poliisivankilaan tai vastaavaan paikkaan, ei suinkaan tutkimuslaitokseen kykynsä vuoksi. Kotona varmasti hänen huoneensa oli pengottu varastettujen tavaroiden takia useaan otteeseen jo tähän mennessä; poika hymyili jo pelkälle ajatukselle, olivathan tavarat edelleen hänen hallussaan.
Ehkä alkaisi jo olla aika poistua ruokalasta, muttei Lukasta ajatus paljoa innostanut, eihän hän tahtonut mennä takaisin hänelle osoitettuun ankeaan huoneeseen. Marcellakin näytti jo syöneen miltei kaiken pienestä aamiaisestaan, joten ehkä hän lähtisi ensin pois, mikä toisaalta olisi harmi.

[Echo]

William ”Will” Nightray

Katseeni lepäsi erottuvien kolmikossa, joista ensimmäisenä kysymykseeni vastaa sokea tyttö Tori. Hän vaikutti aivan liian iloiselta tähän miljööseen. Olin jotenkin yllättynyt niin pirteästä vastauksesta, en nimittäin olettanut saavani minkäänlaista vastausta keltään. Sen jälkeen Juliankin myönsi käyneensä syömässä. Nyökkäsin tytöille kuuntelemisen merkiksi, jonka jälkeen astellen rauhallisesti kolmikkoa kohden todeten turhautuneen oloisena: ”Niinhän se kuuluu rutiineihin ja hyvä, että te olette sen ymmärtäneet, toisinkuin muutama taliaivo”.

Katseeni laskeutui kolmikon ainoaan poikaan, joka ei sanonut sanaakaan, vaan käpertyi ja painoi kasvonsa polviinsa. Onhan se erittäin selvää, ettei hän minusta pidä, mutta jotenkin tykkään vaan härnätä ihmisiä, joissa aiheutin suuria tunteita, kuten vihaa, ahdistusta tai pelkoa.
”Entäs Grey?” nojauduin hieman lähemmäksi kulmiani kohottaen. Kaksi muuta erottuvaa vastasivat minulle, joten miksei hänkin kykenisi tekemään niin?

[Cia]

Marcella Calloway

Lukaksen vastatessa kysymykseeni, oli vastaus erittäin epäselvä. Okei, en minäkään ollut suoraa syytä täällä olemiseen kertonut, mutta olin sentään kertonut voimistani. Mutta niin, Lukasko varas? Juuri sellainen erottuva, jonka takia erottuvia ei saisi olla. Käyttivät voimiaan rikollisuuteen, voimasta riippuen. En tiennyt mitä ajatella. Lukas oli kyllä edelleen yhtä Lukas kuin äskenkin, ihan mukava, mutta rikollinen, ja erottuva. Nyökkäsin vastaukseksi.
Otin omenan käteeni, puraisten siitä yhden ison puraisun. "Haluuks sä tulla kiertelemään laitosta?" kysyin Lukakselta. Syytä, miksi vielä pojan seurassa halusin olla, ei ollut. Hän ei ollut ihminen, vaan erottuva. Olinhan tosin minäkin, mutten sentään nauttinut siitä, ja aioin parantua. En siltikään halunnut jäädä yksin, ja ehkä olin tavallaan ihan yhtä rikollinen kuin hänkin, olemalla jo pelkästään erottuva. Toivoin vain, että sitten kun olisin taas normaali, Hanzel antaisi minulle anteeksi nämä kaveruudet.

[Wind]

Grey Rivaille

Grey kuuli Willin kävelevän lähemmäksi. Kuullessaan tämän sanovan nimensä hän nosti kasvonsa ylös hieman lasittunein silmin. Tämä oli nojautunut lähemmäksi häntä, joten hän vaistomaisesti työnsi itseään syvemmälle sohvaan. 'Grey, rauhoitu,' hän ajatteli ja vastasi erittäin hiljaisella äänellä käyneensä syömässä.

[Raion]

Tori Razton

Kuulin että julia vastasi Williamin kysymykseen että hän kävi syömässä, mutta ei ollut kovin nälkä. Ymmärrän hyvin et aamuisin ei ole nälkä ja varsinkin täällä tavallaan, mutta en halua et joku näänyntää sen takia itseään, onneksi vartijat pitää huolen siitä puolesta. ”Niinhän se kuuluu rutiineihin ja hyvä, että te olette sen ymmärtäneet, toisinkuin muutama taliaivo” William ei ole paha tyyppin oloinen, kerta kun kehuja antaa meille "mitä ne muut puhuu et se on kauhea tyyppi, kaikessa on se hyvä puoli" ajatelin hiljaa mielessäni.

Huomasin vähän aikaa ollesani että kykynin alkaa hiljaa palata takaisin katselin ympärille hetken ajan ja näin että Greyllä oli epämukava olo, myrkynvioletti kertoi sen, mikä hänellä mahtaa olla? Kykyni ehti nopesti kadota kun katsoin Williamia, harmi mutta ei voi mitään. Hetken mietin että ei yleensä tule kykyni ole tullut takaisin laitokseen tulemisen jälkeen, se todella outoa. Päätin olla hiljaa asiasta koska ei sitä tiiä jos tämä oli vaan erikoistapaus ja se menee ohi.

[Yumeni]

Oprah

Mies sanoi että voin ottaa tukea hänestä ja niin hän myös tarttui oikeaan käteeni ja sujautti sen niskansa yli anteekseen.tukea minulle. Lähdimme sitten kävelemään ruokalaan ja kysymykseen mies vastasi, että en varmastikkaan ole ainoa, joka menee myöhässä syömään ja olin nyökännyt hiljaa siihen. Pian lähdimmekin kävelemään portaita alas, joka hieman pelotti tärisevien jalkojen takia. Joka askeleella se tuntui kipuisalta, mutta koitin kyllä parhaani pysyä liikkeessä minkä jaloistani pääsin. Me emme oikeen puhuneet enää mitään sen jälkeen kun olimme lähteneet huoneestani, joka toisaalta pisti surettamaan...olisin ehkä kaivannut jotain juttelua, mutta päätin itsekkin kuitenkin vain pysyä hiljaa. Tulimme sitten ruokalaan, jossa oli ainakin ehkä kaksi henkilöä nurkassa...en tiedä oliko muita, sillä en jaksanut keskittyä ympärilläni olevaan. Raine vei minut linjastojen luokse ja hän kysyikin, että onko käsinnäni voimaa ottaa ruokaa ja siinä samalla hän laski käteni vapaaksi. "Kyllä kai, mutta pöytään en välttämättä pääse, kun puhti on mennyt niin sanotusti jaloistani" vastasin ja pian siinä koitin katsella mitä ruokaa ottaisin. Tosin alkoin ottaa mitä vain löysin ja lappasin itselleni sopivan annoksen. Aloin olla pian valmis ja katsoin tätä musta hiuksista miestä, jos hän auttaisi vielä sen verran, että pöytään pääsisi.

[Benkku]

Raine Malcalm

Nyökkäsin pienesti punatukkaisen vastaukseen ja odotin kun tämä kokosi ruokaa tarjottimelleen. Kun kaikki näytti hänen osaltaan olevan valmis nappasin sen hänen hallustaan ja neuvoin tätä ottamaan tukea käsivarrestani kun talutin hänet pöytään jonne oli vähän matkaa ovilta. Asetin tarjottimen pöydälle ja vedin tuolin taaemmas pöydästä neidille istuttavaksi, jonka jälkeen odotin tämän istuutuvan alas.
Kiersin pöydän toiselle puolelle ja istuuduin Oprahia vastapäätä. Olin matkalla ruokalaan miettinyt kehtaisinko kysyä mistä hän oli niin ala-kuloinen. Mutta jos se olisi arka aihe, niin mitä sitten? Enkä halua kuulostaa tungettelevalta ja vaativalta.. 'Ja hitot..' tuhahdin mielessäni. En kestä tätä ankaraa hiljaisuutta enää sekuntiakaan.
"Vaikutat hieman surulliselta. Voin kuunnella jos haluat kertoa, ei ole kuitenkaan pakko. Ja laitoksen henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, joten ei tarvitse pelätä että kertoisin eteenpäin," sanoin, nojaten oikeaa kättäni vasten tyynesti.

[zen]

LUKAS

Pieni ahdistus alkoi vaivaamaan Lukasta. Laitosta kiertämään? Varmasti joku pysäyttäisi hänet keskeltä koko isoa rakennusta, puhumattakaan siitä, että hän kulki jonkun toisen seurassa. Toisaalta Marcellan seura ei olisi lainkaan pahitteeksi, ja tyttö varmasti halusi tukea, olihan hän luultavasti myös uusi täällä. Tuo ei varmaankaan pitänyt saamastaan vastauksesta, mikä ei haitannut lainkaan.
"Nytkö?" kuului pojan jokseenkin idioottimainen kysymys. Toki hän oli kiusallinen keskustelutoveri hyvin usein, toivottavasti ei kuitenkaan tällä kertaa. Lukas jäi katsomaan pöytää hieman poissaolevan oloisesti - pöydältä puuttui liina, joten ei ollut juurikaan mitään, mihin katsetta kiinnittäisi. Olo ei vieläkään ollut parhaimmasta päästä, mutta siedettävämpään suuntaa silti menossa, mitään tytön mainitsemaa huimausta hänellä ei itsellään ollut, vaikka päänsärkyä ja huonoa oloa senkin edestä. Toivon mukaan hän oli hyvä piilottamaan pahoinvointinsa, sillä hän ei todellakaan halunnut esittää heikkoa muiden edessä.

[Yumeni]

Oprah

Raine oli nyökännyt ja sitten kun olin ollut valmis, niin hän otti tarjottimeni ja samassa hän neuvoi ottamaan kiinni. Minä otin hänen käsivarrestaan ja menimme sitten yhden pöydän ääreen, jonne Raine laski tarjottimeni ja siirsi tuolia niin että pääsin istahtamaan. Viimein mies tuli minua vasta päätä pöytään, kun itse olin asettunut istumaan. Meillä oli.edelleen aika lailla se sama hiljasuus, mutta koitin samalla alkaa jotain syömään samalla. "Vaikutat hieman surulliselta. Voin kuunnella jos haluat kertoa, ei ole kuitenkaan pakko. Ja laitoksen henkilökunnalla on vaitiolovelvollisuus, joten ei tarvitse pelätä että kertoisin eteenpäin," Raine päätti viimein avata suunsa ja nojasi käteensä rennosti.
Minulla nousi katse ruuasta Raineen ja katsoin hetken miettien miehen sanoja. Laskin lusikan hetkeksi lautaselle "on se ehkä totta, että olen...surullinen" vastasin ja vedin henkeä. "Ehkä vähän se on pistänyt surulliseksi, ettei minulla oikeen ole ollut seuraa ja ainoa mistä olen saanut sitä, on minun taiteeni jotka heräävat henkiin...mutta nyt ne eivät ole hetkeen heränneet" jatkoin sitten hieman surullisella äänellä katsoen Rainea.

[Cia]

Marcella Calloway

Lukas vaikutti hämmentyneeltä ehdottaessani kierrosta. "Niin, nyt", vastasin kulmia kohottaen. Johtuikohan se kenties Lukaksen huonosta olosta, vai ihmettelystä, että eikö minunkin pitänyt olla uusi, ja täten olla tietämättä paikkoja. "Ellet halua mennä jonottamaan tutkimuksiin?" kysyin, joskin sarkastisesti. Jonotettiinkohan niihin edes? Mentäisiinkö ne aakkosjärjestyksessä, kaikki kerrallaan...? Niin monia asioita joista en tiennyt mitään, vaikka olin talossa asunnut lähes tasan neljä vuotta.
Katsoin ympärillemme, saaden huomata ruokalaan tulleen punahiuksinen nainen ja mies, jonka tunnistin vartijaksi. Nimeä en tiennyt, mutta olin nähnyt hänet hyvin usein. Nostin käteni suuni peitoksi haukotuksen päästessä sieltä. Olin edelleen väsynyt, mutten uskonut sen olevan sellaista väsymystä, jonka saisi nukkumalla pois. Tutkimusten jälkeen voisi kuitenkin nukkua koko loppu päivän.